Tutustuin McCarthyn kirjoihin vasta Menetetty Maa-elokuvan myötä, joka olikin mielestäni silloisen vuoden paras elokuva. Kirja oli myös aivan loistava siitäkin huolimatta että se tuli luettua vasta elokuvan näkemisen jälkeen, jota ei koskaan pitäisi tehdä. Menetetty Maa sai minut odottamaan innolla McCarthyn uutta kirjaa, joka siis oli Tie ja jumpe ja jukolauta, sehän nousikin parhaimmaksi kirjaksi jonka olen lukenut vähintäänkin 2000-luvun aikana.
Tietä lukiessani en visioinut mielessäni mahdollisia näyttelijöitä kirjan vähäisiin rooleihin, mutta ajattelin että oikeilla tekijöillä tästä saisi aikaiseksi aivan loistavan elokuvan. Joten tietenkin heti kohta rupesin ajattelemaan keiden soisin tekevän elokuvaversion.
Näyttelijöiden suhteen kaksi tärkeintä roolia ovat tietenkin Isä ja Poika, joista pojan rooliin en lopulta kuvitellut ketään, mutta pääasia ettei häntä esittäisi Jaden Smith joka ilmeisesti aikoo olla suurin kirous elokuvalle sitten Lindsay Lohanin.
Isä puolestaan. Timothy Hutton olisi sopivan everyman mutta ehkä vielä liian kauniskasvo. Toinen mielessäni pilkahdellut näyttelijä oli Sam Shepard, jonka taas näin ehkä hieman liian vanhana rooliin, mutta olemukseltaan täysin sopivana.
Ohjaajan suhteen toivoin että Wim Wenders matkustaisi ajassa ja tekisi Paris, Texas, Roadin.
Sitten tietenkin tiedot oikean Tien tekijöistä tulivat.
Ohjaajana John Hillcoat. Aivan loistavaa! Miehen Ghosts Of The Civil Dead ja The Proposition olivat erinomaisia.
Pääosassa Viggo Mortensen. Hienoa! Mortensen rupesi hieman risomaan Sormusten Herran aikoina, mutta herra palautti luottamuksen Cronenbergin loistoelokuvilla.
Siispä elokuva Tie vaikutti loistoteokselta jo ennen ilmestymistään.
Pyrin elokuvaa katsoessani unohtamaan kirjan, sillä elokuva elokuvana ja kirja kirjana (no höh) ja en siis rupea suuremmin vertailemaan näiden kahden mahdollisia eroja. Todettakoon kuitenkin että en näe mitään syytä siihen että jos piti kirjasta niin pitänee elokuvasta, sillä se tärkein, tunnelma on onnistuttu siirtämään elokuvaan juuri siten miten pitääkin.
Muistaakseni kirjassa Mies on Mies, kuten elokuvan Man on Man, mutta minä kutsun häntä Isäksi, sillä miehiä on muitakin.
Jotain on tapahtunut, emme oikein tiedä mitä. Ydinräjähdys? Neljän ratsumiehen vierailu? 2012? Lopputulos on kuitenkin se että elämme eräänlaisessa maailmanlopun tunnelmissa jossa metsät ovat palaneet, maa on mustaa ja taivaalta sataa tuhkaa.
Vesi, ruoka, kaikesta on puutetta, jopa siinä määrin että lähin liharuoka löytyy harvoista jäljellä olevista ihmisistä ja kasvissyöjät ovat kuolleet sukupuuttoon ja aikaa sitten.
Isä (Viggo Mortensen) ja Poika (Kodi Smit-McPhee) kulkevat pitkin tuhoututta maailmaa, määränpäänään vain ylimalkaisesti todettu etelä, josta mahdollisesti löytyisi jonkinlainen pelastus.
Poika on vielä pikkulapsen ominaisuudessaan jokseekin sinisilmäisen luottavainen ihmisten ja maailman hyvyyteen, kun Isä ei oikeastaan usko minkäänlaiseen pelastuksen mahdollisuuteen.
Matka pitää heidät hengissä, ei määränpää.
Vaikka Isä ei näekään tulevaisuutta pidemmälle kuin kuolleen maan läheisyyttä, niin hän kuitenkin rakastaa poikaansa ja tahtoo antaa tämän pitää jonkinlaisen lapsuuden vielä jonkin aikaa, vaikka ajoittain koettaakin saada poikaansa ymmärtämään maailman raadollisuus.
Välillä kohtaamme muita ihmisraunioita joita vältellään mahdollisuuksien mukaan, sillä kindness of strangers on tuntematon käsite silloin kun vastaatulevat tahtovat kukin tappaa sinut, ryöstää sinut ja jos onni on myötä, niin myös syödä sinut.
Muutamaan otteseen näemme myös Isän kokemia takaumia ajasta jolloin Poika oli vasta vaimon (Charlize Theron) kirjaimellisesti sisäistämänä ja kuinka maailma alkoi hiljalleen tuhoutumaan, joten mitään elämän onnea ei näissä paremmissakaan ajoissa ole tarjolla.
Ajan kuluessa Isä kuolee jättäen Pojan selviytymään yksinään.
Kun kaikki tuntuu olevan lopullisesti menetetty, kohtaa Poika miehen (Guy Pearce) joka perheensä kanssa oli jo tovin seurannut Isää ja Poikaa ja heidän luotaan Poika löytää jatkoa elämään.
Otetaan nyt kuitenkin pieni maininta kirjasta elokuvaan.
Elokuva on äärimmäisen vähäpuheinen ja -eleinen, mutta kirjaan verrattuna se on äänekäs kuin Kiljusen Herrasväki, mutta jos elokuvaa vertaa lähes mihin tahansa toiseen vuoden 2009 elokuvaan niin kyseessä on lähes mykkäelokuva. Siispä he jotka eivät suosi elokuvamaussaan teoksia kuten edellä osoitettu Paris, Texas, tai Aki Kaurismäen ja Jim Jarmuschin tekeleet, niin Tie saattaa vaikuttaa hyvinkin pitkäveteiseltä.
Uskokaa pois, se on kaikkea muuta kuin pitkäveteinen, mutta ajattelin mainita tuon siksi että tottumattomille se taatusti esittäytyy jopa tylsänä.
Tien kuollut ja lohduton maailma on luotu naurettavan hienosti sanotusti pieteetillä ja esiintyjien maailman lyömää tunnetilaa korostaa loistavasti Nick Caven ja Warren Ellisin surumielinen musiikki, niin kyynelten pidättäminen voi olla vaikeaa jos elokuvaa katselee yksin. En häpeä myöntää että olin purskahtaa itkuun elokuvan päätyttyä. Siispä valmistautukaa emotionaalisesti rankkaan reissuun jossa edes lopun lohduntuoja ei kerro mitään mahdollisuuksista selviytyä matkan jatkuessa, vaan toimii vain pienenä hetkellisenä lämmön tuojana.
Silti elokuva ei missään nimessä on siinä mielessä raskas että se tuntuisi pelkältä murheelta, sillä samoin kuten esimerkiksi Million Dollar Babyssa elokuvan melankolisuus on täydellisesti perusteltua eikä tunnu päälleliimatulta siirapilta jonkun Prozac Nationin tapaan. (jep, en pitänyt Prozac Nationista.)
Näyttelijät ovat aivan loistavia, oli sitten kyseessä isompi tai pienempi rooli. No, Charlize Theron tuntui olevan hiukan turha, johtuen siitä että hänen roolinsa takaumissa oli jotenkin lihaton verrattuna tuhon jälkeisiin esiintymisiin. Ei hänkään huono ollut, mutta nämä takaumaosuudet olivat mielestäni muutenkin tarpeettomia sillä ne eivät kertoneet mitään oleellista nykyhetkestä ja enkä olisi halunnut kuullakaan pohjaa siitä miten tähän päädyttiin. Selittämättömyys on huomattavasti tehokkaampaa kuin esimerkiksi selitys että Leatherface sahaa ihmisiä halki koska sai potkut töistään.
Smit-McPhee oli se näyttelijä jonka pelkäsin olevan elokuvan heikoin lenkki, mutta en siksi että olisin ajatellut hänen kykyjen olevan nuoruudesta johtuen olemattomat, vaan pelkäsin oikeastaan että hänestä tehdään liiankin aikuismainen samaan tapaan kuin miten Haley Joel Osmentin roolit olivat (mitenkään kritisoimatta Osmentia.) Mutta Hillcoat sai Smit-McPheesta esille sopivan aikuisen ja lapsen välimuodon, jolloin Smit-McPhee oli pariin kertaan todella ärsyttävä ja selkäsaunan tarpeessa oleva, mutta se kuului asiaan. Muutoin Smit-McPhee oli varsin sopiva vastanäyttelijä Mortensenille jonka lommoiset kasvot ja lommoinen asenne olivat juuri täydellisiä post apokalyptiseen murheeseen.
Mutta todellinen nautinto tulee sivuosista joissa Langalla-sarjasta tuttu Michael K. Williams, Guy Pearce ja muutamat muut pääsevät osoittamaan mitä näytteleminen voi olla parhaimmillaan. Ja hitto vie, jos Robert Duvallin vierailu ei saa ylistämään Zeusta ja Odinia, niin ei sitten kukaan.
Elokuvan lopussa on mainio viittaus aiempiin tapahtumiin. Molly Parker joka esittää Guy Pearcen vaimoa kertoo Pojalle että he olivat seuranneet Poikaa ja Isää jo jonkin aikaa ja siihen onkin ainakin kahdesti viitattu elokuvan aikana. En spoilaa niitä, saatte ilon bongata ne kohtaukset itse.
Tie on loistavasti näytelty, loistavasti lavastettu ja hyvä on,,, loistavasti ohjattu maailmantuhokuvaus jossa positiivista ja yllättävän tuoretta on jopa se, että tämän maailman ihmiset eivät pukeudu piikkeihin, pölykapseleihin ja muihin näistä tarinoista niin tuttuihin Mötley Crüe-vetimiin. (Vetimiin? Onko se oikea sana? Siis muissakin yhteyksissä kuin kaapin ovissa)
Ai niin, en tiedä miksi mutta jostain syystä en voi antaa elokuvalla kaiken hehkutuksen jälkeenkään viittä tähteä. Ehkä se kirjan Jumalallisuus (no, kylläpä sitä ollaan tänään anteliaita) vaikuttaa kaikesta ravistelusta huolimatta ajatusmaailmaani.
Tähdet: ****
Tie
...NOIR
6 kommenttia:
Minä en ole lukenut McCormacin kirjaa, sanotaan se nyt tähän ensin. Ehkä pitäisi, ehkä sitten saisin enemmän irti Tiestä myös elokuvana. Minusta elokuva oli hieno, se näytti upealta ja siinä oli loistot näyttelijäsuoritukset. Mutta se tarina, se vaan minua niin häiritsi, kun se ei ollut minusta oikein uskottava.
Kaikki se ahdistus ja kamaluus ja sitä kautta myös hienous jäi sitten vähän tämän uskottavuusongelman jalkoihin.
No, se kirja ei anna yhtään elokuvaa parempia selityksiä tapahtuneelle, joten en osaa sanoa saisiko sen avulla elokuvasta enempää irti. Tosin, minähän luin kirjan ennen elokuvaa, joten ehkä se vaikuttaa.
Enkä tiedä onko elokuvan jälkeen oikein tarpeenkaan lukea kirjaa, sillä sen verran yksi yhteen on tunnelma saatu elokuvaan luotua. Joten elokuvan jälkeen kirja saattaa tuntua eräänlaiselta uusinnalta.
Kirja on kyllä aivan loistava, joten jos aikaa ja kärsivällisyyttä on, niin kyllä siihen kannattaa tutustua.
Kun itse katsoin Tien katsoin sen peräkkäisinä päivinä sattumalta Book of Elin kanssa. En nyt muista kumman katsoin ensin, mutta kiva kontrasti niiden välillä silti oli. Taisi olla niin päin että katsoin ensin Book of Elin ja sitten seuraavana päivänä The Roadin niin jälkimmäinen tuntui maailman parhaimmalta elokuvalta siihen kllisepostapokalyptiseen maailmaan joka ollaan nähty miljardi kertaa samanlaisena. Ja se ettei tuhoa selitetty oli minusta posiitivinen juttu. Minua on ärsyttänyt se kun niissä aina kerrotaan jossain vaiheessa (yleensä alussa kertoja tai joku muu turhanpäiväinen) että nyt kävi tälleen ja 97% ihmiskunnasta on kuollut. Elokuva tai kirja on hyvä, jos se ei liikoja selittele. (Kuten vanhat Star Warsit oli mahtavia koska kaikki Voimaan liittyvä oli mystistä mutta sekin sitten pilattiin uudessa trilogiassa näillä midi-clorianpitoisuuksilla..)
Voi Jeesus niiden midi-cloriaanien kanssa. Vaikka Lucas jättikin kahdessa tuoreimmassa elokuvassa niistä puhumisen sikseen, niin en tajua miksi ylipäätään piti yhdessäkään elokuvassa tuhota (lähes) kokonaan Voiman mystiikka.
Muutoinkin on ärsyttävää että etenkin remakeissa ja jatko- esiosissa on tapana koettaa antaa selitys kaikelle alkuperäisessä elokuvassa esiintyneelle seikalle.
Erittäin hyvä ja hyvällä tarkoitan tietenkin umpisurkea esimerkki on Terminator: Salvation. Siinä isketään silmää katsojalle koko ajan sen merkiksi että "kato nyt. näin se tapahtui." Siispä nyt tiedämme mistä John Connor sai arpensa, miksi Kyle Reese sitoi haulikkoon kiinni narun, etc. Joka helvetin asialle piti löytää syy ja tottakai jokainen piti löytyä Salvationista.
Suututtaa kun elokuvantekijät uskovat katsojien olevan niin tyhmiä etteivät he itse osaa päätellä mitään ja että kenties kaikkea ei pidä ylipäätään paljastaa jotta se toimisi halutulla tavalla.
Tuosta Salvationin alleviivaavuudesta olen muuten ihan samaa mieltä. Ei hitto vie kaikkea tarvitse selittää!
Minua ehkä eniten tuossa Tiessä häiritsi se, että jostain kumman syystä juuri hyvin kompleksi eläin eli ihminen oli selviytynyt maailmanlopusta. Miksi näin? Missä olivat kaikki muut eläimet, jotka oikeasti varmasti suuremmalla todennäköisyydellä selviytyvät katastrofista kuin katastrofista, rotat esimerkiksi. Vanhana biologina voisin jotenkin kuvitella, että juuri rottapopulaatiot kasvaisivat vastaavassa tilanteessa (ja jos niitä ihmisiäkin olisi säilynyt hengissä niin niissä rotissakin olisi mukavasti syömistä, ei tarvitsisi syödä toisiaan). Jotkut tällaiset asiat minusta vaikutti sellaisilta vähän väkisin väännetyiltä.
Jostain syystä tämä vanha biologi nosti päätään tämän leffan aikaan ja alkoi analysoida liikaa ;-) Leffahan kuitenkin oli hieno ja näyttelijät tekivät asiallista työtä.
Tuota en tullut ajatelleksi, mutta nyt kun mietin asiaa, niin kyllähän se hieman vaivaa ettei minkäänlaisia eläimiä (ts. torakat, rotat, etc.) ollut esillä. Etenkin niinä kannibalismin aikoina olisi varmaan muutkin syöpäläiset maittaneet.
Mukanahan oli koira ja sen läsnäolo oli hyvin perusteltu kommenttiraidalla. Ainoalla koiralla tahdottiin kertoa että Guy Pearcen hahmon perhe oli selvinnyt näinkin hyvin nimenomaan juuri siksi että heillä oli koira perheenjäsenenä. Muut ihmiset olivat sortuneet eläintensä syöntiin, kun Pearcen hahmo oli ymmärtänyt että koiran avulla voidaan pitää ilkimykset poissa ja koira auttaa ruuan löytämisessä.
Siispä tahdonkin uskoa että kaikkien muiden eläinten puuttuminen oli tarkoitettu korostamaan tämän yhden koiran merkityksen arvokkuutta.
Tai ehkä ihmiset olivat syöneet jo kaikki kirvoista korppikotkiin.
Lähetä kommentti