Toinen suuremman roolin saanut eläin on Pteranodon (jota taisin kutsua aiemmin Pterodactyliksi), jonka esiintyminen on jokseekin hassusti toteutettu, mutta esiintyjän asenne on kohdallaan.
Kuten Kadonneessa Maailmassa, myös tässä elokuvassa palautetaan mukaan pari ensimmäisestä osasta tuttua hahmoa ja tällä kertaa kyseessä ovat Alan Grant (Sam Neill) ja lähes cameoksi taantuva Ellie Sattler (Laura Dern.) Ja Luojan kiitos heistä, sillä kolmannessa osassa olevat uudet hahmot ovat sarjan ärsyttävämpiä ja saavat harkitsemaan television kohtaloa Elviksen kädestä.
Olemme Isla Sornan alueavesillä ja joku kuka lie järjestää alueelle turistimatkoja, sillä vaikka ruudussa lukee isolla että alue on kielletty ulkopuolisilta, niin eikös vaan vartiointi ole olematonta. Siispä heti kohta sumun siimeksessä turistimatkojen järjestäjä miehistöineen tulee silvotuksi ja liitovarjoileva kakara (jonka nimi jätetään hetkiseksi piiloon), isäpuolineen (jonka nimestä emme välitä, sillä häntä emme enää tapaa) syöksyvät saarelle.
Seuraavaksi siirrymme katsastamaan mitä Alan Grantille kuuluu. No, hän koettaa kerätä rahoitusta paleontologiseen tutkimukseen, mutta kaikki haluavat vain kuulla hänen puhuvan Jurassic Parkista, jonka hän itse puolestaan haluaa unohtaa. Pian kuitenkin Alanin luokse saapuu vieraisille Kirbyn pariskunta, Paul ja Amanda (William H. Macy ja Téa Leoni) jotka ovat valmiita maksamaan Alanille tukun rahaa jos tämä lähtee asiantuntijaoppaaksi kiertolennolle tuttujen saarten luokse. Luonnollisestikaan Alan ei asiasta innostu, mutta Alanin apulainen Billy (Alessandro Nivola) saa pään kääntymään.
Mukana lennolla ovat myös lentokoneen miehistö, Udesky (Michael Jeter), Cooper (John Diehl) ja Nash (Bruce A. Young.)
Kone laskeutuu Isla Sornalle vastoin Alanin estoja ja selviää että Kirbyt eivät olekaan mitään rikkaita seikkailunhaluisia ääliöitä, he ovat keskiluokkaisia ääliöitä joiden muksu Erik (Trevor Morgan) on se aiemmin saarelle kadonnut penska ja häntä Kirbyt ovat tulleet etsimään. Kirbyt ovat myös ex-aviopari ja tämä pitää mainita siksi että heti alusta asti on selvää kuinka he tulevat paikkaamaan välinsä elokuvan aikana, siihen tarvittiin avuksi vain dinokriisi.
Udesky ja muut ovat jonkinlainen takapajuinen ”palkkasoturi”-ryhmä, mutta väliäkö tuolla sillä heti saarelle saavuttuaan porukka pitää niin helvetinmoista meteliä että Spinosaurus tulee ja syö Cooperin ja Nashin.
Muut pääsevät pakoon ja pienen välienselvittelyn aikana Kirbyt kertovat Alanille syyt miksi juuri Alan tarvittiin mukaan. Avuksi kun tarvittiin joku joka tuntee saaren. No, paljonpa Alanista on suunnistuksessa apua, kun Alan sattui olemaan aiemmin Isla Nublarilla. Siispä joukkiomme lähtee patikoimaan aikeenaan löytää jostain mahdollisuus pelastaa itsensä ja jos onni on myötä, niin sivussa löydettäisiin myös Erik ja vieläpä elossa. Ja se isäpuoli? Hän on kuollut.
Sitten törmätään Velociraptoreiden pesään ja tällä tavoin luodaan elokuvaan sen mielenkiintoisin juonikuvio, mutta siihen palaamme piakkoin.
Raptorihyökkäys ja ryhmämme hajaantuu. Udesky hajaantuu todenteolla sillä hän kuolee.
Billy, Paul ja Amanda piilottelevat raptoreilta ja toisaalla Alan löytää Erikin joka on Aliensin Newtin tavoin pysytellyt muksujen neuvokkuuden avulla turvassa. Erik on sellainen tyypillinen pikkuvanha elokuvakakara joka on neuvokkaampi kuin aikuiset ja jokseekin ärsyttävä.
Molemmat toisistaan erossa olevat ryhmät pyrkivät kohti saaren rantaa, kun molemmat kuulevat Paulin satelliittipuhelimen pirinän. Kuka se nyt mahtaa soittaa?
Puhelimen äänen perusteella molemmat ryhmät löytävät toisenssa, mutta missä on puhelin? No, sehän on tietenkin Spinosauruksen mahassa soimassa. Sitten juostaan.
Pian paljastuu syy siihen miksi raptorit tuntuvat seuraavan sinnikkäästi ihmisjoukkiotamme. Eivät syödäkseen, vaan koska Billy oli napannut pari raptorin munaa mukaansa. Billy ei aikonut tehdä niistä munakasta, vaan ajatteli että niiden avulla saisi kerättyä rahaa Alanin tutkimusten rahoittamiseksi. Joten Billylla oli sydän paikallaan, vaikka aivot eivät niinkään.
Sitten kävellään pitkin sumuista siltaa ja huomataan että paikka onkin suuri lintuhäkki, joka tietenkin on Pteranodonien asuttama. Lentolisko nappaa Erikin mukaansa ja vie pesäänsä poikasilleen ruuaksi. Mutta ei huolta sillä Billy hyppää liitovarjoineen ilmaan ja pelastaa Erikin. Okei, tämä lintuhäkkiin vahingossa käveleminen on mielestäni aivan älyttömän hölmö idea. Oho! Olemme lintuhäkissä! Mutta onneksi nämä lentoliskot ovat sen verran ilkeitä pirulaisia, että ne vaikuttavat oikeasti uhkaavilta. Itse asiasssa ne ovat tehokkaampia uhkia kuin sinänsä ihan hyvin toteutettu Spinosaurus.
Lentoliskot tökkivät Billyn hengiltä, mutta muut pääsevät pakoon. Mutta HUPS! Häkin ovi jäi auki.
Sitten veneillään ja seuraa se kohtaus jossa aurinko paistaa ja teemamusiikin tahtiin ihastellaan kilttejä kasvissyöjädinoja.
Mutta taas saapuu yö ja satelliittipuhelin pirisee. Enää se ei ole Spinosauruksen vatsassa, vaan on luonnollisen siirtymän myötä löytänyt itsensä ulostekasasta. Puhelin siis saadaan käyttöön ja sopivasti siinä on virtaa enää yhteen puheluun. Öö, okei. No, sillä soitetaan tietenkin Ellielle. Ai niin, Spinosaurus hyökkää taas.
Puhelu ei koskaan päädy Ellielle, mutta onneksi Ellien muksu osaa murista, joten Ellie tietää heti murinan perusteella Alan on Isla Sornalla, ei Nublarilla ja että hän on ystävineen päätymässä dinosauruksen vatsaan.
Selviydyttyään taas kerran Spinosauruksen iskusta, joutuvat Alan ja kumppanit raptoreiden piirittämäksi. Alanilla on mukanaan Billyn laukku, joten myös Billyn ottamat raptoreiden munat ovat mukana. No, annetaan munat raptoreille ja puhalletaan pilliin, niin raptorit toteavat ”okei” ja poistuvat paikalta.
Alan ja ystävykset pääsevät rannalle jossa heitä odottaakin Ellien lähettämät merijalkaväen joukot. Öö, okei.
Niin ja Billykin paljastuu olevan elossa.
Kirbyt ovat jälleen onnellinen perhe, Pteranodonit suorittavat muuttoliikettä ja aurinko paistaa.
Okei, Jurassic Park kolmonen ei tietenkään tunnu enää kovinkaan ihmeelliseltä koska olemme nähneet aidon oloisia dinoja kahdessa aiemmassa osassa ja tätä elokuvaa varten mukaan tuotu Spinosaurus ei virkistä elokuvaa millään tavoin. Spinosaurus on kyllä ihan hyvä hahmo ja hyvin toteutettu. Eikä tämän elokuvan visuaalisessa ilmessä olekaan mitään varsinaista valittamista, se ei vain ole uutta ja ihmeellistä enää, mutta ainakin tutun varmaa.
Jurassic Park 3 on ei muuta tunnelmaa kakkososan tapaan, vaan palaa siltä osin enemmän ensimmäisen elokuvaan.
Joten jos elokuva ei ole näyttävämpi kuin aiemmat osat, ei tarinallisesti erilainen, eikä edes ota erilaista genrenäkökulmaa käyttöönsä, niin tokihan se on sarjan huonoin?
On ja ei.
Vertailukohdaksi on suositeltavaa ottaa Kadonnut Maailma eikä ensimmäinen osa, sillä jo kakkosen kohdalla puuttui se uutuudenviehätys ja Kadonnut Maailmakaan ei yltänyt ensimmäisen osan lumoavuuteen.
Kolmannessa osassa tarinat eivät katkea samaan tapaan kuin kakkosessa, eivätkä hahmot katoa yllättäen kuten Kadonneessa Maailmassa, mutta samaan tapaan molemmista löytyy elokuvan suurimmat miinukset.
Tarinan miinus on se että se ei ole yksinkertaisesti kiinnostava.
Muksun etsintä kuitataan nopeasti pois alta ja pääosa elokuvasta on vain pelkkää juoksemista. Toki tämä ei ole suurestikaan negatiivinen seikka, sillä mitä sitä nyt odottaisikaan dinosauruselokuvalta? Ja sivujuonena oleva Billyn munavarkaus oli varsin hyvä ja se onkin kiinnostavampi kuin mikään Kirbyihin liittyvä.
Johnston on vain ohjaajana niin tasapaksu että hänen kaltaisensa tekijä tarvitsisi avukseen loistokäsikirjoituksen jotta saisi aikaiseksi edes hyvää, joten pelkkä hyvä ei ole ole tarpeeksi hyvä.
Jurassic Park kolmosen suurin miinus onkin ihmishahmot.
Kun kakkosessa oli joko pääosin mielenkiintoisia hahmoja, tai näkymättömiä jotka eivät suuremmin haitanneet, niin tällä kertaa mukana on korkeintaan ihan kivoja hahmoja, tai julmetun ärsyttäviä.
Elokuvassa on mukana hyviä näyttelijöitä kuten Sam Neill, William H. Macy ja Michael Jeter, mutta ainoastaan Michael Jeter saa minulta puhtaat paperit.
Jeterin hahmo on pitkälti sama kuin Richard Schiffin edellisessä osassa ollut. Joten hänet tapetaan liian nopeasti pois ja se on surku. Jeteria olisi katsellut mieluusi kauemminkin.
Sam Neill on kyllä hyvä Alanin roolissa, kuten hän oli sitä ensimmäisessäkin osassa, mutta hahmo itsessään on aika tylsä ilman sopivaa vastanäyttelijää. Ensimmäisessä osassa ollut Jeff Goldblum toi hyvää vastapainoa Neillille, jota suhteellisen valju Alessandro Nivola ei tee.
William H. Macy puolestaan kuluttaa koko elokuvan vinkumalla ja imitoimalla Ernerstiä, joten sitä vain toivoo hänen päätyvän jonkin eläimen ruokalajiksi.
Ja hyvä Jumala! Jos Macyn vinkuminen on ärsyttävää niin Téa Leoni on ärsyttävyyden multihuipentuma. Kaikki se vikinä, vonkuminen, vinkuna ja valitus jota hän harrastaa tässä elokuvassa saa minut arvostamaan jo kliseeksi muodostunutta Balemurinaa. Leoni ei ole tässä elokuvassa muuta kuin hämmentyneen näköinen vinkulelu jolla on uskomattoman hölmö kampaus.
Jopa se perinteinen ärsyttävä lapsihahmo, eli Trevor Morganin Erik on nautinnollista seurattavaa Leonin ulinan rinnalla.
Diehlista (joka on mielestäni aivan sairaan cool näyttelijä) ja Youngista on paha sanoa mitään, sillä heidät hahmonsa eivät ehdi saada yhtään lihaa luittensa päälle ennen kuin päätyvät ruuaksi.
Silloin kun elokuva keskittyy toimintaosuuksiin, niin edellisen osan tapaan se on aivan loistavaa seikkailua ja sitä on nautinto katsoa.
Dinot ovat hienoja, musiikki toimii ja vauhti on kiivasta. Spinosaurus on ihan hyvä vaikkakin lopulta yllätyksetön lisä sarjaan, mutta Pteranodonit olivat hyvin toivottuja.
Se punainen Tyrannosaurus oli kyllä hieman hölmön näköinen. Onhan se ymmärrettävää että näkemys dinojen värityksestä pohjautuu arvailuihin, mutta kyllä se vihreä tuntuu olevan sopivin heille.
Jurassic Park 3 on oikeastaan sitä mitä kolmannelta osalta osaa odottaakin. Vauhdikas, tuttu ja näkemyksetön.
Seikkailuleffana se on toimiva, ihmisanalyysinä ei, mutta väliäkö sillä.
Tähdet: ***
Jurassic Park 3
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti