Tappajahai (Jaws, 1975)

Minä en osaa uida, mutta en ole koskaan tuntenutkaan palavaa halua opetella uimaan. Ala- ja yläasteen aikana menin vain puolipakolla muiden mukana uimahalliin, mutta jos tilaisuus salli niin keksin keinon välttää tuon vetisen tilaisuuden. Yläasteella opettaja vaati minulta vanhempien kirjoittaman selityksen siitä, miksi en osallistu uimatunneille. Isäni kirjoitti lappuun ”______ ei ui” ja allekirjoitti sen, ja se kelpasi opettajalle. Ilmeisesti hän halusi vain tietää, että tietävätkö vanhempani etten osallistunut uimatunneille. Kerran kuitenkin olen ilolla osallistunut uimatunnille ja syynä oli Tappajahai, eli elokuva josta nyt turisen. Tahdon painottaa että Tappajahai ei ole syynä uimahaluttomuuteeni, vaan syyt siihen ovat monimuotoisempia ja toisen ajan aiheita.
Yläasteaikana järjestettiin sellainen mielenkiintoinen tapahtuma, jossa Tappajahai-elokuvaa esitettiin uimahallissa. Nyt en muista miksi näin tehtiin. Kyseessä saattoi olla jokin tutkimustilanne, tai vain sadistisen uimahalligestapon Torquemadamainen kidutuskeino. Ja nyt kun muistelen asiaa, niin muistelen ettei oppilailta erikseen kysytty koulussa haluavatko he nähdä Tappajahain uimahallissa, mutta paikan päällä joku totesi että paikalta saa halutessaan poistua. Tämä on siksi mielenkiintoinen huomio etten muista ettäkö vanhempien olisi pitänyt allekirjoittaa jokin lupalappu sille, että oppilaat saisivat katsoa elokuvan johon ikä ei riitä. Tosin on mahdollista etten kuunnellut jos joku sitä koulussa kysyi ja toisaalta olemme Ruotsintunneilla katsoneet myös Child's Play-elokuvan joka tuolloin oli vielä kiellettyjen elokuvien listalla Suomessa. Miksi? Who cares.
Muistan kuinka osa oppilaista nousi pois altaasta elokuvan aikana ja kuinka innoissani minä olin. Olin nähnyt Tappajahain jo vuosia aikaisemmin ja tilanne sai aikaan sen että tiedostin todellisuuden liian hyvin ympärilläni, joten se ei pelottanut minua. Mutta pidin tilanteesta ja kieltämättä se aiheutti sopivaa kutinaa.
Tappajahai on edelleenkin elokuva joka varmasti saa monet ihmiset pelkäämään vesistöjä, sillä Suomen hai on haista verenhimoisin.

Tappajahai on varmasti niin kovin tuttu suurimmalle osalle ihmisistä, ettei sen tarinaan tarvitse paneutua kovinkaan voimakkaasti. Kysehän on lyhykäisyydessään siitä kuinka pienen Amity-saaren lähistölle tulee hengailemaan iso valkohai joka popsi paikallisia suuhunsa. Paikkakunnan tuore sheriffi Martin Brody (Roy Scheider) haluaa sulkea rannan ja saada hain hengiltä, mutta kauppiaat ja pormestari pitävät Martinia vain ylireagoivana hysteerikkona. Hai vetelee paikallisia suuhunsa kuin juustonaksuja ja sitten Martin lähtee superkalastaja Quintin (Robert Shaw) ja meribiologi Matt Hooperin (Richard Dreyfuss) kanssa kolmestaan metsästämään luonnon suurta syömäkonetta. Lopuksi vedetään peliin klassinen ”smile you son of a bitch” ja hai poksahtaa.

Kyseessä on siis jo Tappajahain valmistumisvuonna lukuisia kertoja käytetty tarinapohja, jota näkee vieläkin toistuvasti. Mikäpä siinä, hyvä perusidea ei kommervenkkejä kaipaa jos se osataan toteuttaa oikein. Etenkin hirviöelokuvat ja suurinpiirtein jokainen paranoiascifi on hyödyntänyt samaa pohjaa kuin Tappajahai.
Eli erotetaan joukosta yksilö joka kulkee huutamassa kuinka me olemme kaikki vaarassa. Annetaan valtaapitävien ohittaa yksilön varoitukset, kunnes jotain tapahtuu. Valtaapitävät tekevät jotain pinnallista jolla saadaan ulkoasu kuntoon, mutta yksilö kulkee huutamassa että olemme edelleen vaarassa ja niin olemmekin.

Vaikka Tappajahain tarina tuntuu nykyään aika kliseiseltä ja teknisesti se on hieman kömpelö (vaikkakin suurin osa nykytekniikalla tehdyistä efekteistä on huomattavasti rumempaa tavaraa), niin Spielberg teki jo tuolloin sen mitä hän on tehnyt niin monen monta kertaa sen jälkeenkin. Spielbergilla on hyvä kyky tehdä peruseineksistäkin elokuva joka on samalla hyvin viihteellinen massayleisön elokuva, että myöskin kriittisesti katseltuna sopivan älykästä katseltavaa. Eikä Tappajahai ole poikkeus, sillä se on simppeli hirviöelokuva joka tuntuu olevan mutanttizombiegammasäde-elokuvien Kansalainen Kane.
Lyhyemmin: Älykäs ääliöelokuva.

Tappajahai sisältää myös yhden kohtauksen jossa olevan repliikin minä rankkaan kaikkien aikojen parhaimpien toppilistalle, ellen jopa ihan ykköspaikalle. No en tietenkään, mutta pirun hieno se on. Kyseessä on kohtaus jossa Matt kysyy Martinilta, että miksi tämä kaupunkilainen vettä pelkäävä mies asuu saarella ja Martin vastaa
”It's only an island if you look at it from the water.”

Elokuva sisältää muitakin erittäin tehokkaasti toimivia kohtauksia, kuten jo alkupuolella tapahtuva hain päiväsaikaan tapahtuva hyökkäys rantavesissä. Hienosti toteutettu kohtaus jossa kuvan taka-alalla lapsi hytkyy vedessä veren pulputessa, etualalla porukka läiskii iloisesti ja perspektiivin vääristys kun Martin näkee sen takana tapahtuvan verisen suihkulähteen.
Tappajahai on kuin hittikokoelma, sillä sieltä pystyy nostamaan noiden kahden jo mainitun kohtauksen lisäksi useampia muitakin.

Vaikka kyseessä saattaa olla vain budjettikysymys, niin hain kuvaaminen ensimmäisessä perspektiivissä kamera-ajoilla on hyvin tehokasta ja tunnelmaa painottaa se tuttuakin tutumpi John Williamsin musiikki. Itseasiassa se Williamsin musiikki muodostuukin elokuvan suurimmaksi miinukseksi, niin onnistunutta kuin se onkin.
Williamsin musiikki on välillä liiankin paljastavaa tunteiden ja tilanteen manipulointia, ja kiitos sen, musiikki ajoittain paljastaa tapahtumat ennen kuin ehtivät tapahtumaan. Koska Williamsin sävellykset ovat pirun onnistuneita itsessään, niin tämä ei ole mikään suuren suuri miinus, mutta mielestäni olisi ollut suotavaa jos joitakin osia musiikista olisi hyödynnetty säästeliäämmin.

Itse hai puolestaan.
No nyt katsoen se on turhankin jäykkä ja mekaanisen oloinen, vaikka vuonna 1975 se on taatusti ollut tekniikan huippuluokkaa. Parhaiten hai toimii silloin kun sitä ei näytetä kunnolla, siinä perinteisenä evä veden pinnalla-kuvauksena. Tietenkin elokuva tarvitsi ne pari kunnon kuvausta haista, eli näkyvimpinä Quintin kuolema ja elokuvan lopetus. Mielestäni kuitenkin silloin kun hai näytettiin kunnolla, niin se onnistui parhaiten siinä ”bigger boat”-kohtauksessa.

Robert Shaw ja Richard Dreyfuss tekevät varsin hyvää työtä, mutta kyllä se on Roy Scheider joka elokuvan parhaimman näyttelijäsuorituksen tekee. Shawn körmy tosimiesrooli ja Dreyfussin humoristinen älykkörooli ovat tietenkin elokuvan dominoivimpia rooleja juuri niiden energisyyden vuoksi, mutta Scheiderin tavisrooli on se kivijalka johon me kaikki voimme samaistua. Scheiderin Martin Brody tuntuu siltä naapurin mieheltä jota et koskaan tervehdi ellei hän tervehdi sinua ensin, mutta hän onkin ihminen joka tuntuu tutulta ja oikealta.

Videovuokraamoissa Tappajai varmaan survaistaan kauhuhyllyyn (joka nyt kelpaa minullekin) ja elokuvan takakansi määrittelee sen toimintatrilleriksi, mutta kauhudraama lienee sopivin genremääritys elokuvalle.

Tappajahai on edelleenkin julmetun tehokas elokuva, joka varmasti saa miettimään että onko ammeessa kylpyvaahdon alla valkohai odottamassa.

Tähdet: *****
Tappajahai
...NOIR