Kun Jennyn entinen poikaystävä, oudosti käyttäytyvä David (Tim Bartell) soittaa Billille nauhan jonka hän oli salaa äänittänyt, alkaa Billin vierautuneisuus saamaan massiivisia piirteitä. Kyseinen nauha kun osoittaa Billin sisaren ja vanhempien harrastavan jossain superorgioissa insestistä seksuaalista aktiviteettia.
Bill juoksee hakemaan tukea kallonkutistajaltaan ja luovuttaa nauhan tälle. Mutta käydessään uudemman kerran tohtori Clevelandin luona, arvon tohtori osoittaa huolestuneisuutta Billin käytöstä kohtaan, kun aiemmin voihkintaa ja pornografiaa sisältänyt nauha onkin nyt kilttiä ja huoletonta keskustelua. Siispä tällä erää asia vaikuttaa siltä, että Bill on vain pöpi ja pelkkä pöpi.
Bill koettaa saada uudemman kerran todisteet asiasta, mutta kas kummaa David on sopivasti ajautunut kuolettavaan onnettomuuteen.
Samanaikaisesti kaikki kaupungin mukulat haaveilevat pääsevänsä kaupungin epävirallisen nuorisoruhtinaan Ted Fergusonin (Ben Meyerson) järjestämiin juhlallisuuksiin. Bill ei tilanteen valossa ole kiinnostunut mistään juhlista, mutta saatuaan kutsun, hän perheensä painostamana suostuu lähtemään illanistujaisiin. Juhlissa tulee nokkapokkaa, mutta kun lopputuloksena on pääseminen koulun seksipommin Clarissan (Devin DeVasquez) pöksyihin, on Bill jokseekin tyytyväinen. No, mitä siitä että Clarissa pystyy vääntymään epäinhimillisiin asentoihin ja Clarissan äiti on jonkinlainen "transvestiittizombie" joka yskii karvapalloja.
Bill rupeaa viimeinkin kiukuttelemaan perheelleen näiden insestismista ja uhkailee poismuutolla. Perhe kuitenkin näkisi mielummin Billin osana sänkyleikkejään, kuin asumassa jossain kaukana poissa. Vastarannan kiiskenä Bill pistetään tohtori Clevelandin avustuksella sairalaan.
Billin ystävä Milo (Evan Richards) on ainoa joka Billia uskoo ja lähtee auttamaan tätä pois sairaalasta. Milo kuulee että Bill on kuollut mitä hän ei tietenkään ole, mutta virallisten papereiden mukaan hän on puskemassa koiranputkea.
Milo koettaa saada Billin uskomaan että siihen on varmasti syynsä miksi Bill lavastettiin kuolleeksi ja hänen ei kannattaisi mennä kotiin, sillä jotain on varmasti suunniteltu häntä varten. Ja tottavie, näin onkin.
Bill joka itsekin kuuluu ylempään luokkaan, huomaa lopulta että ylhäisössäkin on hierarkiansa ja päästäkseen huipulle on osoitettava kuuluvansa sinne. Lähes kaikki Billin tuntemat henkilöt kuuluvat tähän kermaisimpaan kermaan ja koko Billin elämä on ollut vain suurta valmistelua tätä tiettyä hetkeä varten. ”Yhteisöön pitää syntyä.” Bill tunsi olonsa ulkopuoliseksi, koska hän oli ulkopuolinen. Mutta Bill ei ole ainoa joka pääsee kunniavieraaksi tämän yhteisön juhlallisuuksiin, sillä aiemmin kuolleeksi uskottu David tuodaan myös paikalle.
Mitä seuraa on eräänlainen fuusioituminen.
Okei, siis nyt alkavat Tonava Kaunoisen tahdissa limaiset sulamisorgiat. Ihan oikeasti. Kaikki rikkaat ja menestyvät rupevat muuntumaan sulatejuustoksi ja kiinnittymään toisiinsa. He syövät, imevät, tunkeutuvat Davidiin. Ja kaikki tohtori Clevelandista isiin ja äitiin haluavat sulauttaa itsensä myös Billiin ja Billin itseensä, sillä hän on pääruokalaji.
Naamoja tulee perseestä ulos, kädet ovat jalkoja, kaikki ovat kiinni toisissaan kuin yhteensulaneet muovilelut. Tämä limahyytelökohtaus on nähtävä jotta sen uskoo. Kyseessä ei siis ole mikään Eyes Wide Shutin naamioleikki, vaan kasa sykkivää lihaa.
Milon avustuksella Bill pääsee pakoon, jättäen yhteisön taaksensa.
Samaan tapaan kuin Carrie ja Ginger Snaps, on myös Society murrosiän vaikeudesta kertova elokuva ja kuten nuo kaksi esimerkkiä, esittää tämä elokuva tarinansa hieman eri tavalla kuin joku Julia Stiles-tuotos. Society siis kertoo pitkälti nuorukaisesta joka rupeaa miettimään itseään ja sitä mitä hän haluaa tehdä, ja mitä hänen odotetaan tekevän. Kyllähän te tiedätte ne tunteeet kun yläasteen lopussa pitäisi osata jo päättää mitä loppuelämällään tekee ja siitä tämäkin elokuva kertoo. Niin, tietenkin yhteensulavien hyytelölihojen avustuksella.
Society on paljosta velkaa Rosemaryn Painajaiselle, sillä samanlaista pahan suunnitelman valmistelusta myös tämä elokuva turisee. Vaikka Bill ei kannakaan vauvaa joka pistetään palasiksi, on Bill itsessään aika samanlainen kuin Rosemary. Bill uskoo jotain olevan olevan pahasti vialla ja hän liittyy siihen merkittävästi, mutta kukaan ei joko usko häntä tai kuuluu juuri siihen salaliittoon joka johtaa juuri Billin kohtaloon.
Billy Warlock ei ole mikään järin hyvä näyttelijä, mutta on hän tarpeeksi siedettävä jotta hän ei pilaakaan elokuvaa. Samaan sarjaan kuuluvat myöskin muut Societyn näyttelijät, joten mitään maata mullistavia suorituksia ei ole odotettavissa. Ihan siedettäviä kaikinpuolin kuitenkin.
Se missä Society toimii loistavasti on sen tarina ja lopun orgiaefekti joka kuten sanoin, on nähtävä jotta sen uskoo. Kyseessä on aika hyvä satiiri yhteiskuntaluokista ja nimenomaan sellaisesta ns. yhden perheen dynastiasta (vrt. Bush-klaani.)
Vastaavasti se on ajoittain hyvin kömpelö kuvaukseltaan, valaistukseltaan, ohjaukseltaan ja näyttelemiseltään.
Brian Yuzna on ohjannut pari elokuvaa josta olen pitänyt kovasti, mutta valtaosa hänen tuotoksistaan nimenomaan ohjaajana on aika heikkoa tavaraa. Joskin hänen elokuvansa ovat aina minimibudjetin ja ääliönäyttelijöiden avustuksella tehtyjä, joten tuskin kaikki on itsensä Yuznan syytä. Mutta ei se hänen ratkaisujensa puolestakaan puhu. Yuzna tuntuu olevan parhaimmillaan tuottajan pallilla, sillä hänen kauttaan syntyy mainioita ideoita mutta ohjaus on välillä pahastikin ontuvaa. Society kuuluu kuitenkin Yuznan parhaimmistoon, joten se on vallan mainio valinta. Neljäs tähti olikin aivan hilkulla
.
Society on samanaikaisesti pirun outo, että hyvin samaistuksen kohteeksi hyväksyttävä elokuva. Kukapa meistä ei olisi joskus epäilly vanhempiaan limaisiksi hyytelölonkeroavaruusolennoiksi jotka aikovat imeä sinut pannukakuksi.
Tähdet: ***
Society
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti