Likainen Harryhan kuuluu niin olennaisena osana elokuvatietämystä, että jos ei ole sitä nähnyt niin mä en enää leiki sun kaa. Kuten jokin Darth Vader tai Indiana Jones, on Harry Callahan todennäköisesti jossain määrin tuttu suurinpiirtein joka ainoalle ihmiselle, oli sitten yhtäkään Harry-elokuvaa nähnyt tai ei. Se on vain iskostunut populaarikulttuuriin niin vahvana, ettei sitä voi olla huomaamatta.
Harry Callahan (Clint Eastwood) on San Franciscolainen poliisi joka uskoo silmä silmästä-mentaliteettiin. Tämä tekee hänestä modernissa liberaalissa yhteiskunnassa fasismin malliesimerkin, joka pitäisi saada työnnettyä syrjään uuden loistavan maailman tieltä. Kun kaupunkia rupeaa piinaamaan Scorpio-nimeä käyttävä tappaja (Andy Robinson,) katsoo Harry velvollisuudekseen pysäyttää hänet keinoilla millä hyvänsä. Kyse ei ole siitä etteivätkö muutkin haluaisi pysäyttää Scorpiota, mutta muut haluavat samalla suojata selustansa kun Harry ajattelee vain ja ainostaan että murhaaja pitää saada pysäytetyksi.
Scorpio vaatii lunnaita ja Harry lähtee niitä viemään. Juoksutuksen jälkeen Harry kohtaa Scorpion ja lunnaiden luovutus menee pieleen. Scorpio saa stiletin jalkaansa ja Harryn pari Chico Gonzales (Reni Santoni) saa sarjan lyijyä kehoonsa.
Harry saa kuitenkin lopulta Scorpion kiinni, vain nähdäkseen kuinka hänet vapautetaan etsintäluvan puutteen vuoksi ja Harryn agressiivisen käytöksen joka rikkoi Scorpion oikeuksia.
Harry ei tietenkään aio luovuttaa vaan rupeaa seuraamaan vapautettua Scorpiota kaikkialle ja täten estää Scorpiota jatkamasta tappamistaan. Scorpio lavastaa itsensä pahoinpitelyn Harryn toimesta ja hankkii tällä tavoin Harrylle lähestymiskiellon.
Nyt kun Harry on poissa tieltä, pääsee Scorpio jatkamaan harrastustaan ihmisten tappamista. Joten Scorpio kaappaa itselleen bussillisen lapsia.
Harry ei jää toimettomaksi ja kohtaaminen on varmaa.
Elokuva lopetetaan Gary Cooperin Sheriffin merkeissä.
Likainen Harry on niitä elokuvia joissa kaikki osat tuntuvat olevan paikoillaan. Tuntuu hassulta ajatella että alunperin Likaista Harrya oli tarjottu jollekin Frank Sinatralle, tms. Sillä hahmo tuntuu niin täydelliseltä Eastwoodille. En väitä etteikö elokuva voisi olla hyvä jos se ei olisi Eastwoodille päätynyt, mutta jotkut näyttelijät vain tekevät rooleistaan niin omia, ettei niihin voi edes visualisoida ketään muuta. Sama tosin pätee elokuvan muihinkin osasiin. Andy Robinson Scorpiona, Lalo Schifrinin nappiin osuva jazzscore ja Don Siegelin vähäeleinen mutta niin oikean oloinen ohjaus. Kaikki osuu kohdilleen.
Poislukien 70-luvun hiusmallit, vaatetus ja muut muoti-ilmiöt, tuntuu Likainen Harry edelleen tuoreelta ja edelleen parhaimmalta lajityyppinsä edustajalta. Ja niin paljon kuin Likainen Harrykin on kopioita itsestään tuottanut, niin Eastwoodin itsensä kautta, kuin muiden elokuvantekijöidenkin on harva yltänyt enää samanlaiseen vaikutukseen.
Ymmärrän kyllä jos joku kutsuu Likaista Harrya vastenmieliseksi elokuvaksi, sillä ajoittain se on hyvinkin väkivaltainen ja sadistinen. Etenkin kohtaus jossa Harry painaa jalallaan Scorpion loukkaantunutta jalkaa jalkapallostadionilla. Ihan yksi ja sama että Scorpio on murhaava ureapää, Harry nauttii aivan liikaa kyseisessä kohtauksessa. Mutta tuokin kohtaus on perusteltu elokuvan tarinan kannalta. Vaikka elokuva onkin välillä hyvin väkivaltainen, niin luodut hetket ja tunnelmat kuuluvat olennaisena osana niin Harryn kuin Scorpion tarinaa. Joten on kohtuutonta kritisoida Likaista Harrya sen väkivallan vuoksi, jos se kuuluu sen tarinaan. Yhtä hyvin voisi valittaa siitä että Leijonakuninkaassa on aivan liikaa piirrettyjä kohtia.
Mielestäni parhaiten Likaisen Harry tiivistyy alussa olevaan kohtaukseen jossa Harry estää pankkiryöstön. Mutta ei, en tarkoita sitä ”...well do ya punk?”-kohtaa, vaan sitä edeltävää Harryn kävelyä paikalle. Hälytin huutaa, pahikset makaavat maassa, vesiposti suihkuaa ja Harry kävelee rauhallisesti paikalle, samalla mutustaen hot dogia. Nimenomaan se hot dog kertoo paljon elokuvasta.
Joku Yön Ritari ei juurikaan eroa Likaisesta Harrysta, paitsi ettei Harry kulje kumipuvussa. Joten Likaisen Harryn vaikutuksen voi nähdä, tai ainakin kuvitella näkevänsä kovin monessa paikassa nykyäänkin. Vielä kun Heath Ledgerin Jokeri muistuttaa hämmästyttävän paljon olemukseltaan Andy Robinsonin Scorpiota.
Eikä Likainen Harrykaan ilman vaikutteita ole. Se vain osaa hyödyntää ne niin, että vanhatkin ideat tuntuvat uusilta.
Likainen Harry on rikoselokuvien aatelia. Se on hyvin kirjoitettu, sävelletty, ohjattu ja näytelty ja kukaan joka kutsuu itseään elokuvan ystäväksi ei pitäisi jättää sitä katsomatta.
Ei,,, se ei ole sallittua jättää Likaista Harrya katsomatta.
...Hitto! Huomenna on kyllä pakko ottaa Likaisen Harryn soundtrack töihin mukaan.
Tähdet: *****
Likainen Harry
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti