Päivä alkaa samaan tapaan kuin kaikkia aiemmatkin, eli hiljaisena. Radiosta ja postimiehen kautta kuuluu kuitenkin uutisia, että gangsteri Duke Mantee (Humphrey Bogart) miehineen olisi karkumatkalla samaisella alueella.
Ensimmäisenä paikalle osuu patikoitsija Alan Squier (Leslie Howard) joka sanoo vain kiertelevänsä yhdysvaltoja, mutta käyttäytyy kuin hänellä olisi jotain salattavaa.
Paikalla ovat Alanin lisäksi paikkaa pyörittävä perhe, armeijaintoileva isä Jason (Porter Hall), tytär Gabrielle (Bette Davis), isoisä Gramp (Charley Grapewin), keittäjätär Paula (Nina Campana) ja eräänlainen sekatyömies Boze (Dick Foran.)
Jason poistuu paikalta lähteäkseen jonkin militanttiryhmänsä harjoituksiin ja jäljelle jäävät siis loput joukosta.
Gabrielle ihastuu Alaniin kuullessaan tämän olevan kirjailija ja koska Gabrielle elää kaukana ns. sivistyksestä, vaikuttaa brittiläinen mystinen snobi kirjailija äärimmäisen eksoottiselta. Luonnollisesti Gabrielleen jo kauan ihastunut Boze osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä.
Paikalle saapuvat ohikulkumatkalla olevat Chisholmin pariskunta kuskeineen ja Alan saa heiltä kyydin matkallaan eteenpäin. Matka kuitenkin keskeytyy kun he törmäävät Duke Manteeseen apulaisineen. Mantee ottaa Chisholmien auton ja jatkaa matkaansa. Alan päättää lähteä takaisin huoltoasemalle varoittamaan, että Mantee joukkoineen liikkuu alueella. Sääli vain että Mantee sattui samaiselle paikalle joitakin hetkiä aiemmin. Siispä nyt Alan, Gramp, Garbielle ja Boze ovat Manteen vankeja.
Myös Chisholmin pariskunta kuskeineen palaa paikalle, tietämättä Manteen joukkoineen olevan myös siellä.
Paikalla olevat alkavat hiljalleen avautumaan ja Mantee saa seurattavakseen erinäisten ihmisten suhdekiukuttelua. Eli pääosin äänessä ovat kiukkuinen Boze, lemmenlyömä Gabrielle ja oikeasti ärsyttävä Alan. Manteen ja Alanin välille syntyy myös jonkinlainen tahtojen mittely.
Manteen miehet haluaisivat jo lähteä matkalle rajan ylitse, mutta Mantee haluaa odottaa loppujoukkonsa saapumista. Toisessa joukossa kun on myös Manteen naisystävä.
Vankiryhmä kasvaa kun Jason kahden militanttikaverinsa kanssa saapuu paikalle. Heiltä Mantee saa kuulla naisystävänsä jääneen kiinni ja nyt Manteen pasmat menevät sekaisin. Lähes samantien pakkaa sekoittavat vielä miehet jotka tulevat vangitsemaan Manteen joukkoa. Alkaa silmitön räiskintä ja Mantee koettaa pakoa. Ennen lähtöä Alan pakottaa Manteen ampumaan ja Alan kuolla kupsahtaa. Alan kun oli tehnyt tässä välissä testamentin ja pistänyt siihen Gabriellen edunsaajaksi, jotta Alanin kuoltua Gabrielle pääsisi vihdoinkin toteuttamaan haaveensa ulkomaanmatkasta.
Kivettynyt Metsä on lopulta aika keskinkertainen jännäri. Se on kyllä pääosin hyvin kirjoitettu ja näytelty, mutta siinä oli muutama seikka joissa kompuroitiin aika pahasti.
-Miksi Mantee jää tuohon kyseiselle huoltoasemalle odottamaan loppujoukkoaan. Missään vaiheessa ei anneta ymmärtää että Mantee olisi alusta asti suunnitellut pysähtymistä sinne ja siten sopinut tapaavansa loput joukostaan siellä. Myöskään ei näytetä että Mantee soittaisi heille ja kertoisi odottavansa tuolla huoltoasemalla. Joten miten loput joukosta osaisivat tulla juuri sinne tapaamaan Manteeta.
-Elokuvassa ei oikein anneta mitään syytä siihen miksi Alan uhraisi itsensä Gabriellen vuoksi. Alussa Alanin käyttäytyminen anataisi ymmärtää ettei hän ole aivan sellainen kuin millaisena esiintyy, mutta se seikka unohdetaan varsin nopeasti. Alan ei myöskään missään vaiheessa osoita suurempaa kiintymystä Gabrielleen, varsinkaan sellaista joka saisi tämän tapattamaan itsensä vain antaakseen Gabriellelle mahdollisuuden päästä matkustamaan Ranskaan. Alan vaikuttaa enemmän pelkältä huijarilta, kuin empaattiselta maailmanparantajalta.
-Lopun ratkaisu Manteen kohdalta oli aika hätäisen oloinen. Elokuvan viime minuuteilla Mantee joukkoineen jää tulituksen kohteeksi, he pakenevat ja viimeisen minuutin aikana Jason saa puhelun jossa kerrotaan Manteen jääneen kiinni. Kaikki tapahtuu niin nopeasti ettei siinä ole oikein tolkkua.
-Elokuvan näytösten pituudet ovat liian epäsymmetrisiä.
Ensin on osuus jossa esitellään hahmoja, mutta se kestää muihin verrattuna aivan liian pitkään, etenkin kun kenestäkään ei oikeastaan kerrota mitään pintaa syvemmältä.
Sitten tulee elokuvan mielenkiintoisin osuus, eli huoltoasemalle sijoittuva vankien ja vangitsijoiden keskinäisten välien selvittely sanallisesti. Tämä on sitä elokuvan parasta antia, mutta sitten tulee se hutaisten tehty loppu, jossa koetetaan kasata kaikki Baabelin torniksi viime minuuteilla.
-Koska elokuvan mielenkiintoisin osuus on nimenomaan se panttivankitilanne, niin elokuvan henkilöiden määrä käy rasitteeksi. Porukkaa on aivan liian paljon, etenkin kun valtaosalla ei ole mitään merkitystä tarinan kannalta. Joten liian usein käy niin että joku vain tuntuu katoavan elokuvasta ilman sen suurempaa syytä.
-Itse huoltoasema on ihan hyvin kokoon kasattu, mutta elokuva on selkeästi kuvattu studiossa ja tämä käy tuskallisen selväksi kun taivasta kuvaava taustakangas näyttää aivan liikaa juuri taustakankaalta. Hitto, näkyypä siellä saumakin yhdessä kohtaa.
-Elokuva pohjautuu teatteriesitykseen ja siltä se tuntuukin aivan liian usein. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, koska tuon ajan elokuvissa näyteltiinkin vielä paljolti teatterityyliin, mutta esiintyminen lisättynä kömpelöön taustakankaaseen sai sen välillä tuntumaan siltä kuin olisi katsonut lavalla möyriviä näyttelijöitä eikä elokuvaa. Kun kyseessä ei ole tarkoituksella teatteriesitykseltä näyttänyt elokuva, niin se on jokseekin ristiriidassa elokuvan tyylin kanssa.
-Alunperin näytelmässä samaa roolia esittäneet Leslie Howard ja Humphrey Bogart ovat aika kaukana parhaimmista suorituksistaan. He tekevät kyllä ihan hyvää työtä, mutta jotenkin se vain tuntuu jäävän hieman puolitiehen. Bogart (jota studio alunperin vastusti) on koko elokuvan ajan pitkälti vain kulmiensa alta vihaisesti tuijottava kiukkupussi, kun taas Howard vastaavasti on koko ajan vain ällöttävän lipevältä tuntuva niljakas. Ongelma taitaa olla siinä, että kun tarpeettomia hahmoja on tungettu aivan liian paljon mukaan ja elokuvan rytmitys on pielessä, niin Bogart ja Howard eivät vain yksinkertaisesti ehdi tuomaan hahmojensa muita puolia esiin. Hahmoissa kuitenkin on selkeästi enemmän tarinaa kuin mitä elokuvaan on laitettu mukaan. Bogartin gagsterin kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan, lojaalisuus joukkioitaan kohtaan ja rakkaus naisystäväänsä kohtaan ovat seikkoja joita olisi pitänyt tuoda enemmän esille. Vastaavasti Howardin hahmon todellista minää olisi pitänyt tuoda valoon paremmin, jotta hänen motiivinsa esimerkiksi Gabriellea kohtaan olisi ollut järkevämpi.
-Bette Davis oli kyllä nätti, mutta ihan järjettömän ärsyttävä vikisijä. Hän ei oikein muuta tee kuin aiheuttaa eripuraa hahmojen välille, tai murjottaa kun ei pääse Ranskaan.
Epätasaisuudestaan huolimatta Kivettynyt Metsä on vallan mainiota katseltavaa. Helposti sitä luettelee lukuisia parempiakin jännäreitä, mutta helpommin luettelee paljon paljon huonompia jännäreitä.
Elokuva kyllä ottaa katsojan mukaansa helposti, mutta mitään ihmeitä se ei tarjoa. Tietenkin oman lisänsä tuo elokuvan valmistusajankohta ja sen ajan tapa tehdä elokuvia saa myös katsomaan Kivettynyttä Metsää eri tavalla kuin nykyajan elokuvia. Joten mieluusti sitä siirtyy ajatuksissaan 30-luvulle.
Tähdet: ***
Kivettynyt Metsä
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti