Mutta elokuva sisältää kyllä muutakin. Itseasiassa tuo varsinainen kapinakin on elokuvassa hyvin lyhytkestoinen kohtaus ja sekin tapahtuu vikkelään äärimmäisessä hädässä, eikä suuren pitkän suunnittelun seurauksena. Eli oikeastaan itse kapina on elokuvan kannalta hieman sivuseikka ja tärkeämpi osa on siihen päätyminen.
Elokuva jakaantuu kolmeen osaan:
1. Se alkaa kuvauksella nuoren idealistisen upseerinalun askelista todelliseen maailmaan ja pois äidin lihapatojen ääreltä.
2. Elokuva jatkuu kapteenin paranoian kuvauksena, joka johtaa lopulta kapinaan.
3. Loppuosa keskittyy kapinan puimiseen sotaoikeudessa.
Willis Keith (Robert Francis) on juuri huippuarvosanoin sotakorkeakoulusta valmistunut laivaston upseeri joka lähetetään asemapaikaansa Caine-miinanraivaajalaivalle. Sotaan haikaileva ja tiukasti sääntöihin uskova Keith on jokseekin pettynyt jouduttuaan ruosteen raiskaamalle Cainelle, jonka miehistö ei järin kurista ja ohjesäännöistä perusta. Etenkin kun vielä Caine ei edes osallistu varsinaiseen toimintaan, on Keith murheenmurtama, mutta hän ei kuitenkaan ano siirtoa pois.
Kun aluksen alkuperäinen kapteeni siirretään Cainelta muualle, on Keith innoissaan kuullessaan uuden kapteenin tulevan tilalle ja kenties hän saisi tuotua kuria ja järjestystä Cainelle.
Cainen uusi kapteeni on Philip Queeg (Humphrey Bogart) joka tottavie tuo kuria laivalle, liiankin kanssa. Queeg kertoo olleensa jo seitsemän vuotta laivastossa ja edellisen aluksen komentajana hän oli pitänyt niin tiukkaa komentoa, että oli epäillyt mieistönsä olleen henkilökohtaisesti häntä vastaan. Tätä seikkaa Cainen upseerit eivät kuule, vaan he katsovat että tässä nyt on laivaston mies henkeen ja vereen. Siispä Cainen miehistö alkaa nopeasti siirtymään kohti perinteisempää armeijamallia, mutta samanaikaisesti kaiken henkilökohtaisesti ottava Queeg alkaa luetella komentoja joiden logiikka vaivaa miehistöä. Upseereista Steve Maryk (Van Johnson) ei ota asiaan juurikaan kantaa, mutta kirjailijan urasta haaveileva Tom Keefer (Fred MacMurray) rupeaa heti alkuunsa epäilemään, että kaikki ei ole kunnossa Queegin päässä. Keeferilla on kyllä oma lehmänsä ojassa vastustaa Queegia, sillä Queeg oli lopettanut Keeferin kirjoitusharrastuksen alkuunsa saavuttuaan laivalle. Keefer rupeaa puhumaan ahkerasti Queegin mahdollisista mielenterveydellistä ongelmista ja kun Queeg toistuvasti tekee komentajana miehistön mielestä virheitä, alkavat muutkin upseerit kallistua Keeferin kannalle. Aiemmin Queegia ihaillen katsonut Keithkin on ruvennut järjestelemään asennettaan toiseen järjestykseen ja siirtynyt Queegia vastustavien rinnalle.
Asia eskaloituu taifuunissa johon Caine joutuu ja Queeg ei osaa tehdä oikeaa päätöstä, vaan jääräpäisesti koettaa noudattaa laivaston sääntöinä pitämiään. Maryk ottaa komennon myrskyn aiheuttamassa sekasorrossa ja vapauttaa Queegin komentajan paikalta.
Tapaus johtaa sotaoikeuteen jossa Maryk joutuu vastaamaan kapinoinnista. Puolustajakseen he saavat Barney Greenwaldin (Jose Ferrer,) ainoan asianajajan joka suostuu auttamaan Marykia ja hänkin myöntää heti alkuunsa että mielummin toimisi tapauksessa syyttäjänä.
Oikeudenkäynnin aikana Queeg murtuu ja paljastaa vainoharhojensa laadun, täten vapauttaen Marykin.
Lopullista tuomiota emme kuule, tiedämme vain että Maryk vapautuu ja Cainen muutkin upseerit ovat turvassa. Kuitenkin oikeudenkäynnin aikana huomaamme millainen ihminen Keefer todellisuudessa on.
Keefer joka aloitti epäilyt Queegista, vihjaisi mahdollisesta kapinasta ja muutenkin osoittautui terinan riidankylväksi, kieltää kaiken tiedon Queegin ja miehistön ongelmista ja täten sälyttää kaiken syyn Marykin niskoille. Vaikka syytteistä vapautettu Maryk on valmis unohtamaa Keeferin petturuuden, paljastaa Greenwald miehistölle Keeferin oikean minän ja osoittaa että Keeferin olisi kuulunut olla syytettynä, ei Queegin. Queegin puolustuksena kuitenkin oli mahdollinen sairaus, Keeferilla ei mikään muu kuin pelkuruus. Miehistön moraalin heikkoudesta Greenwald antaa vielä esimerkin osoittaessaan, että Queeg oli jo alussa osoittanut tarvitsevansa miehistön tukea, mutta nämä olivat jättäneet pyynnön huomioimatta.
Cainen Kapina kertoo erinomaisesti ihmisluonteista.
Queeg vaikuttaa katsojasta ureapäältä ja silloinkin jos katsoja asettuu miehistön asemaan, niin edelleen Queeg olisi vaikuttanut ureapäältä. Lopulta selviää kuitenkin että Queeg oli vain herkkä ihminen, joka ei pärjää ilman apua. Kun Queeg saapuu Cainelle, joka oli suurinpiirtein sikolätti, oli hänen laivaston asenteensa liian uutta ja erilaista Cainen miehistölle. Siispä Queegin käyttäytymistapa soti liikaa Cainen miehistön olotilaa vastaan ja tämä johti konflikteihin, jotka esiintyivät välillä hyvinkin absurdeilla tavoilla. Kuten nyt elokuvan mansikkakohtaus, jossa Queeg kilahtaa huomatessa noin litran verran mansikoita kadonneen. Tai kun Queeg huomaa asioita jotka jäävät muilta huomaamatta (taisteluvarustuskohtaus.) Queeg oli kuitenkin jo veteraanikomentaja joten ei sen perusteella aivan kyvytön ja kuten elokuvassa todetaan, niin kolme psykiatria oli todennut hänet järjissään olevaksi. Selkeästihän katsoja huomaa ettei Queeg ole täysin järjissään, mutta olisivatko asiat toimineet oikein jos miehistö olisi olisi tukenut kapteeniaan.
Keefer joka puolestaan elokuvan alkupuolella vaikuttaa todella mukavalta hyypiöltä, osoittautuukin elokuvan aikana vain omaa etuaan ajattelevaksi keltamahaksi. Ja tämä aiheuttaa hieman pettymystä katsojan kannalta, sillä alunperin katsoja pystyy helpoiten samaistumaan nimenomaan juuri Keeferiin.
Ja sitten on elokuvan suurin miinus, eli tarinan jonkinlainen päähenkilö Willis Keith. Ensinnäkin roolin näyttelevä Robert Francis on kyllä sellainen uppotukki, että siinä jää Casper Van Dien toiseksi (itseasiassa he muistuttavatkin ulkonäöltään toisiaan.) Francis ei tunnu tekevän mitään muuta kuin poseeraavan, eikä edes yrittävän näyttelemistä. Asia on etenkin siksi rasittava, että Keithille on kirjoitettu eniten kehystarinaa ja täten hänen elämäänsä sivutaan myös laivaston ulkopuolella. Kirjaa lukemattomana pystyy kyllä huomaamaan että Cainen Kapinan tulisi olla Keithin kehityskertomus idealistisesta sotaintoilijasta realismin kokevaksi ja sitä kautta suurimmat tähtikoristellut mielikuvansa karistavaksi mieheksi. Siksi elokuvassa on Keithin Caine-osuuden lisäksi mukana ylipaapovaa äitiä ja suhdeongelmia tyttöystävän kanssa. Elokuvassa nämä Cainen ulkopuoliset seikat jäävät vain sivuviitteiksi ja olisikin ollut elokuvan kannalta parempi unohtaa ne kokonaan. Kun Cainen Kapina vielä vaihtelee päähenkilöä Keithista Queegiin ja Marykiin, niin Keithin siviilielämä ei ole rytmissä muun elokuvan tarinan kanssa.
Päähenkilön vaihtelu on kyllä erittäin toimiva juttu muilta osin ja se johtaa siihen, että vaikka elokuvassa ei varsinaisia twisteja olekaan, niin kaikkien hahmojen evoluutiota ei näe ennalta.
Niin ja kun kerran Robert Francis osasi näemmä näytellä vain lyhtypylvästä, niin jo sekin tekee hänen hahmonsa merkityksestä merkityksetöntä. Hän oli siis oman aikansa Josh Hartnett.
Pidin myös kovasti siitä, että itse varsinainen kapina tapahtuu lähes päähänpistosta ja myrskyn aikana, jolloin jokaisen päätöksentekotaito on kyseenalaisena. Joten paikalleen jähmettyvä Queeg ei kentes toimintukaan niin väärin, että olisi ansainnut kapinan kohdalleen. Hienoa oli myös, ettei kapinaa puitu pitkin elokuvaa jossain kynttilänvalossa keittokomerossa, vaan asiasta vain vihjaistiin, mutta sitä ei hirveän vakavissaan harkittu.
Poislukien Willis Keithin hahmon tarinan yhdentekeväisyys ja Robert Francisin puisevat näyttelijätaidot, niin muuten elokuva on aivan samperin hyvin näytelty ja dialogi hyvin kirjoitettua, ja uskottavaa. Okei, jotkin elokuvan lavasteista ovat jokseekin kömpelön näköisiä ja myrskyn kourissa oleva laiva on turhankin selkeä pienoismalli, mutta 50-luvun efekteillä elokuva on ihan miellyttävän onnistunut.
Cainen Kapina kuitenkin on helposti mukaansatempaava draama jossa on niin paljon hyvää, ettei mikään Robert Francis sellaista voi pilata.
Erittäin suositeltava elokuva.
Tähdet: ****
Cainen Kapina
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti