Elokuva muuten myös päättyy samanlaiseen kohtaukseen.
Sota etelä-amerikkalaisia huumerikollisia vastaan käy kuumana, joten armeija on valjastettu narkoottisien aineiden vastustukseen. Kuumakalloinen ja itserakas helikopteripilotti Jake Preston (Nicolas Cage) on kiukkuinen, kun huumeparonien palkkaama tappavan tehokas ilkimyslentäjä Eric Stoller (Bert Rhine) saattoi jenkkilentäjiä ennenaikaiseen hautaan, mutta Prestonin pelkurimainen pako tilanteesta ei häntä itseään vaivaa laisinkaan. Tämä kohtaus jossa Preston selvästi karkaa tilanteesta vaivaa kyllä minua hieman. Koko elokuvan ajan osoitetaan hänen olevan juuri niitä itsensä ja muiden hengen vaarantavia egoisteja, jolloin elokuvan alku on ristiriidassa loppuosan kanssa, koska tässä ei näytetä idean olevan siinä, ettäkö Preston muka tuntisi syyllisyyttä ystäviensä kuolemasta ja se painaisi häntä. Toki siellä on se kostonhalu mukana, mutta tärkeämpää on se, että Cage pääsee muun muassa potkimaan ilmaa. Ihan oikeasti.
No kuitenkin, Preston valitaan osaksi sotavoimien Apache-kopteriryhmää jonka tehtävä on voittaa huumesota. Sitten tavataan ryhmän kouluttaja Brad Little (Tommy Lee Jones), joka on tietenkin se kovan rakkauden isällinen hahmo ja onpa siellä tietenkin myös se romantiikan kohdekin, lentäjä Billie Lee Guthrie (Sean Young), joka varoittelee Prestonin olevan vaaraksi myös itselleen, mutta lopulta kannustaa tätä tappamaan ihmisiä. Ja kunhan Preston ensin käynyt ne pakolliset baaritappelut, riidat komentajan ja tyttöystävän kanssa läpi, on hän oppinut...
No, ei oikeastaan mitään, sillä hirveä kiihko päällä hän menee ja ampuu Stollerin p*skaksi, joka sitten osoittaa hänen näköjään yksinään voittaneen koko sodan huumeita ja muuta pahuuta vastaan.
Onttouttaan kumisevaa patrioottista helikopteripornoa, jossa Apachet työntyvät joka reikään ja laukauksia roiskitaan kaikkialle (ihan oikeasti, siitä Apachesta jankataan kyllästymiseen saakka ja sitä kuolataan niin, että katsojan pitää laittaa kondomi päälle). Näyttelijöiden automaattiohjauksella suoritetut esiintymiset ja Top Gun-hiilipaperikopiojuoni ovat vain tekosyy päästä näyttämään pitkän jahkailun päätteeksi varsin tehokkaita lentotaistelukohtauksia ja siinä välissä voidaan kuunnella Phil Collinsin powerballadia, sekä katsella punaisena loimuavaa auringonlaskua. Eikä se mitään, sillä tätäkin särmätöntä Hollywood-elokuvaa on helppo ja kiva katsella, mutta kriittisellä päällä ollessa mieli tekee osoittaa Tulilinnuille sama osoite kuin Call of Duty-peleille: roskakori.
Tähdet: **
Tulilinnut
6 kommenttia:
Hävettää myöntää tämä, mutta kävin tämänkin jätöksen joskus teatterissa asti katsomassa.
Minäpä olen joskus sanonut tämän olevan Top Gunia parempi.
^Jos verrataan Top Guniin, niin kuinka paljon enemmän/vähemmän tämä on gay?
Ihan yhtä gay, mutta ei niin avoimesti. Pikemminkin sillä älä kysy älä kerro-tavalla.
Siinä missä Top Gun esitteli komoseksuaalisuutta sotilaiden välillä kimmeltävien lihasten ja painin avulla, niin Tulilinnut koettaa pitää tapahtumia kaapissa. Toki pintapuolisesti Cage esittää miestä joka rakastaa naista, mutta kun kyseessä on miehiseen univormuun piiloutuva käheä-ääninen ja lyhythiuksinen nainen, jota joku voisi kutsua sukupuolisen vapauden sijaan sukupuolisesti hämmentyneeksi, niin vaikuttaa siltä, ettei tuottajilla ollut vain rohkeutta tehdä suoraan Billie Leesta Billy Leetä. Mutta se selittää miksi näyttelijävalinnassa kallistuttiin esiintyjän puoleen, jonka oma nimikin on roolihahmonsa tavoin erehdyttävä Sean.
Sitä paitsi vaikka helikoptereilla ei ole suoranaista sukupuolta ja vastaavat kulkuneuvot yleensä nimetään naisten mukaan, niin onhan tässä sentään pahiksensa saksalainen parrakas mies, joka koettaa koko ajan päästä amerikkalaisten tosimiesten peräpuolelle ja laukoo sitten heidän päälleen ja sisälle.
Fire Birds toimii testatusti parhaiten, kun livemiksaa leffan päälle Andrea Bocellin Con te Partiron aina kun helikopterit lähtevät ilmaan. Tässä saa tosin olla miksaaja valppaana, sillä lentelyähän leffassa riittää. Kaljan juonti auttaa myös.
Piti testata tuota parin kohtauksen verran ja pirun hyvin se kappale sopiikin alku- ja lopputekstien aikana olevaan hidastettuun kopterilentoon. Jopa niin naurettavan hyvin, että se tuntuu kliseeltä jota olisi käytetty jokaisessa vastaavassa elokuvassa kuoliaaksi saakka.
Lähetä kommentti