Ville Vallaton (Dennis the Menace, 1993)

Yrjö Karjunen (Walter Matthau) on vakuuttunut, että naapurissa asuva lapsi Ville (Mason Gamble) on itse Saatana, syntynyt murhaamaan maailman. Lukuisista ennusmerkeistä huolimatta Yrjö ei saa vaimoaan, saati sitten Villen vanhempia uskomaan väitettään, mutta ikuisesti verijäljet eivät pysy piilossa.
Että siks siks siks ja "the leading horse is white, the second horse is red..." ja näin pois päin.
Tai sitten Ville on tyypillinen nykyajan vapaan kasvatuksen tulos. Kuriton lapsi jonka vanhemmat vain paijaavat päätä vaikka hän tekisi mitä, kun joskus vanha kunnon selkäsauna olisi tarpeellinen. Yrjö ei syystä halua Villen vierailevan luonaan, ennen kuin hänelle on opetettu käytöstapoja ja tottakai Yrjö sortuu kuin korttitalo, eikä Villen tarvitse muuttua.

Christopher Lloyd on tunnistamattomaksi maskeerattu ilkimys, jota ei oikeastaan tarvittu laisinkaan elokuvassa joka on enemmänkin sketsikokoelma kuin pitkä tarina. Genitaaleille iskuja ja vahingossa suudellaan koiraa.

Ville Vallaton-sarjakuva ei koskaan ole minuun mitään suurempaa vaikutusta tehnyt. Toki niitä tuli luettua ja jos jossain kuvalehdessä sattuu sarjakuvasivulla olemaan Ville Vallatonta kuvasarjan muodossa, niin en jätä sitä lukematta, mutta piirrostyyli ja nyhveröivät tarinat huonosti käyttäytyvästä muksusta eivät juuri innostaneet. En minä sitä nyt täysin huonona sarjakuvana ole koskaan pitänyt, mutta aika mitäänsanomattomana. Sama pätee tähän elokuvaan. Parasta tässä on Walter Matthau, mutta muuten perheystävällinen törmäilykomedia on vain pelkästään mukavaa ajantappoa paremman puutteessa, ja saa tuumimaan, että tämä on tehty vain jatkamaan Yksin Kotona-sarjaa, joka itsessään tuntui jo olevan Ville Vallatonta. Molempien tuottaja-kirjoittajana sattuu olemaan John Hughes.
Siispä kyseessä on ihan ok elokuva, josta en edes halua keksiä mitään sen ihmeellisempää sanottavaa.

Kuitenkin minulla oli nuorena tämänkin elokuvan juliste seinälläni (koska arvostin sen maalausta) ja sittemmin olen hankkinut myös elokuvan soundtrackin.

Jerry Goldsmithin musiikki onkin ihan piristävän reipasta, vaikkakin aika rutiininomaista.

Se on elokuvassa plussaa, ettei Ville Vallaton ole yhtä raivostuttuva kuten esimerkiksi Kauhukakara-elokuvien pääkakara on, vaan kyseessä on lopulta aika harmiton ajattelematon mukula. Tulevaisuus Duudoneissa on varma.

Enpä muuten tiennytkään aikaisemmin, että tämän elokuvan nimi briteissä on pelkkä Dennis, koska siellä julkaistaan edelleenkin toista Dennis the Menace-nimistä sarjakuvaa, joka alkoi ilmestymään samana vuonna kuin meidän paremmin tuntemamme jenkki-Dennis the Menace. Kiehtovaa. Tai sitten ei.

Tähdet: **
Ville Vallaton