Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (Wo hu cang long, 2000)

Tyyni ja mietiskelevä soturimestari Li Mu Bai (Chow Yun Fat) palaa kotikonnuilleen epäonnisen meditointitretken jälkeen. Li Mu Bai kantaa mukanaan maineikasta Sininen Syvyys-miekkaa, mutta on halukas luovuttamaan sen pois, koska on aikeissa jättää sotaisan menneisyytensä taakseen, mutta varsinainen este hänen valaistumisensa tiellä ei ole taistelijan maine ja menneisyys, vaan rakkaus Yu Shu Lienia (Michelle Yeoh) kohtaan. Luonnollisesti myös Yu Shu Lien rakastaa Li Mu Baita, mutta suhde on tuomittu jäämään platoniselle tasolle, joka johtuu sivustakatsojan silmissä väärinymmärretystä hupsun hölmön turhasta kunniakäsityksestä. Heille se kuitenkin on niin tärkeää, ettei sitä voi rikkoa vaikka kuinka mieli tekisi.
Li Mu Bain mestarin aikoinaan tappanut varas Jadekettu (Pei-Pei Cheng) on kouluttanut aatelisen kanssa naimisiin tarkoitetun paikkansa maailmassa etsivän Jen Yun (Zhang Ziyi) jäljissään kulkevaksi ja he varastavat Sinisen Syvyyden, joka käy etenkin Yu Shu Lienin kunnian päälle. Li Mu Bai pitää miekkaa tärkeämpänä ohjastaa nuorta Jen Yuta oikeaan suuntaan elämässä ja varsinkin pitää huolta ettei hän oman kielletyn rakkautensa varas Lon (Chang Cheng) kanssa tee samoja virheitä mitä Li Mu Bai teki Yu Shi Lienin suhteen. Ehkei se ole Li Mu Baillekaan liian myöhäistä katua.

Jos on koskaan edes yhden wuxia-elokuvan nähnyt, niin se todennäköisesti on tämä, sillä sen verran suosittu elokuva oli aikoinaan kyseessä. Hiipivän tiikerin ilmestyessä jokainen vauvasta vaariin ja metsänpeikkoon tuntui tietävän mikä elokuva oli kyseessä.
Toki osa Hiipivän tiikerin menestyksestä juontuu Ang Leen aiempien elokuvien arvostuksesta, sillä niiden avustuksella moni heistäkin jotka tälläiset miekka ja fantasia-, ja/tai  kung fu-elokuvat kiertävät kaukaa, päätti ainakin kokeilla mitäs se tämä tälläinen on. Muistan kuinka etenkin Järki ja tunteet-elokuvan, kuten myös Jäämyrskyn vuoksi moni mummeli uskaltautui katsomaan Hiipivän tiikerin, vaikka hieman arastelikin ajatusta Leen toimintaelokuvasta. Joten läpimurrosta englanninkielisillä markkinoilla, tai yksinkertaisemmin todettuna Hollywood-läpimurrolla oli se ansio, että sen ansiosta normaalisti ei-englanninkielisiä teoksia karttaneet ja tässä tapauksessa ns. toimintaelokuvaa vältelleet rohkenivat hypätä kung fun pariin. Ja sittenhän alkoihin palkintosade, jonka tiedetään aina toimivan monien silmissä yksinomaan positiivisena seikkana. Sama ilmiö ei toistunut Hulkin kohdalla.
Mutta oli se syy mikä tahansa miksi Hiipivän tiikerin katsoo, niin kyseessä on elokuva joka ansaitsee yleisönsä. Se on hyvä.
Ei, vaan se on loistava,

Vaikka Heron kaltaiseen symboliseen väririkkauteen ei ylletäkään, ymmärrettävästi kun Hiipivä tiikeri kerran on suurelta osin hyvin tummasävyinen, niin muutoin kuvallisesti elokuva on rikas ja juonensa puolesta Hiipivän tiikerin kaksi suurta rakkaustarinaa vaikuttavat aidoilta sekä elämää suuremmilta. Tosirakkaushan syntyy vain kidnappauksen ja rintaan puukotuksen kautta.
Taistelukohtaukset ovat ilmabalettia parhaimmillaan ja Tan Dunin musiikki on Oscarinsa arvoinen.
Ette te muuta tietoa tarvitse.

Tähdet: ****
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme