Bichunmoo - Tanssivat miekat (Bichunmoo, 2000)

1300-luvun Kiinassa mongolit ovat ottaneet vallan ja muun muassa kenraali Tarugan (Hak-cheol Kim [nimien kirjoitusmuoto IMDb:n mukaan, koska en viitsinyt nähdä sen enempää vaivaa]) osoitetaan, että erilaisuus on pahasta. Niinpä kun köyhä herkkäsieluinen soturi Jinha (Hyeon-jun Shin) haluaa vain rakastaa Tarugan suloista tytärtä Sullieta (Hee-seon Kim), niin tälle rakkaustarinalle ei lupailla onnellista loppua. Ei vaikka Jinha on rakastanut Sullieta jo ennen kuin jälkimmäinen tiesi edellisen olemassaolosta ja vaikka Sullie myöskin haluaa jakaa elämänsä Jinhan kanssa. Siispä Jinha on saatettava hautaan ja Sullie pakkonaittaa rikkaan suvun Jungwangille (Jin-yeong Jeong). Valitettavasti Jinha ei ole aikeissa kuolla ja hän menee vieläpä ystävystymään Jungwangin kanssa, ilman että kumpikaan tietää toistensa yhteydestä Sullieen. Näin ollen Jinha ei pysty nostamaan kättään uutta veljeään kohtaan, varsinkaan kun tietää Jungwangin myöskin oikeasti rakastavan Sullieta, joka taas on suostunut pakkoavioliittoon pelastaakseen Jinhan. Siispä mongolit tappavat Jinhan, joka ei tietenkään kuole, vaan palaa identiteettimuutoksen myötä kiinalaisvalloittajien seurassa, johtaen omaa mustiin pukeutuvaa soturijoukkoon ja pitäen sisällään turrutettua sielua. Rakkaus on kuollut, mutta koska tässä elokuvassa kuolema ei pysäytä ketään, niin toki se sydänkin rupeaa taas sykkimäään kun kostonhaluinen Jinha kohtaa vuosien jälkeen Sullien uudemman kerran ja huomaa tämän pojan Sungin (Bang Hyep), joka tottakai onkin Jinhan eikä Jungwangin, ja sen heistä jälkimmäinenkin tietää. Ja arvatkaa vaan tahtooko Sung puolestaan saada muun muassa isoisänsä Tarugan kuolemasta vastuussa olevan Jinhan hengiltä, jonka vuoksi Jinha joutuu esittäytymään kasvottomana mestarina pojalle, opettaakseen hänelle miten kosto toteutetaan. Siis vau, tosi diippii shittii.
Eivätkä ne uudet kiinalaisjohtajat ole yhtään mongoleja luotettavampia, joten pelilauta vaatii lisää petoksia, kuolleista nousemisia, valheita ja kolmiodraamaa jossa kaikki haluavat toistensa olevan onnellisia, mutta eivät voi toteuttaa sitä kuin tragedian kautta joka lopettaa jokaisen hengityskyvyn.

Jos tuota ylläolevaa lukiessaan saattaa luulla minun spoilanneen aika rutosti elokuvasta, niin ei huolta, tässä on vielä miljoona mutkaa ja henkilöä omine ongelmineen ja juonitteluineen mukana, joiden vuoksi saattaa välillä mennä hieman hämilleen, uskoen elokuvan pituudesta puuttuvan vähintään puolet. Siellä on Jinhan salattu suvun menneisyys ja merkitys josta hän ei itsekään ollut tietoinen, salamurhia toisensa perään ja vaikka mitä aikajatkumosekaannuksia. Siellä on itse asiassa aivan liian paljon juonikuvioita, että kokoluokan ollessa Game of Thrones, on tämä elokuvan kestona oleva pari tuntia on aivan liian vähän, koska se tuntuu liian täyteen ahdetulta. Näköjään jokainen kuolleista palaaminen ja kuoleman aiheuttama väärinkäsitys on pitänyt saada mukaan, niin yksikään tarina-aihio ei saa kunniallista keskittyneisyyttä ja pituutta osakseen.
Hassua vieläpä on se, että kun tämä elokuva ilmestyi niin muistan eräänkin nuoren herran (tuolloin vielä nuori) vinkuneen kuinka elokuvasta oli jätetty pois monia merkittäviä juonenkäänteitä.
Sinänsä elokuva ei varsinaisesti vaikuta missään vaiheessa oikeasti eksyttävän katsojaa, ettei se nyt mikään varsinaisesti vaikeasti seurattava ole, mutta legioona pariin minuuttiin tungettuja tunnin pituisia kertomuksia ei ole hyvästä.

Mutta näyttelijät ovat hyviä, Jinha/Sullie/Jungwang-tarina sydäntäsärkevä ja Jinhan osaama Bichunmoo-miekkatekniikka synnyttää makeita taistelukohtauksia. Mies kun tietää ns. tanssivan miekan salan, joka tarkoittaa sitä, että kun hän heilauttaa miekkaansa ihmiset räjähtävät kappaleiksi. Tuo kyky aiheuttaakin elokuvan loppupuolella absurdeihin mittoihin kasvavan taistelukohtauksen. Se on kenties liiankin koominen osuus, sillä pääosin elokuva on aika melankolinen.

Mukana on runsaasti hulmuavia vaatteita, leijuvia lehtiä, ympyräpympyrähyppyjä, varvasjuoksua talojen katoilla ja makeita siluetteja. Joten juonta, ulkonäköä ja tyylikästä toimintaa piisaa. Mutta myöskin raakileiksi jääviä roolihahmoja, muutama halvan näköinen tietokone-efekti ja todella rasittavaa hevikitarointia.

Tähdet: ***
Bichunmoo - Tanssivat miekat