The Dark Knight Rises (2012)

Vuosia takaperin lyötyään Jokerin ja otettuaan syyt niskoilleen hämmentyneen Harvey Dentin teoista vetäytyi Batman (Christian Bale) eräänlaiselle eläkkeelle, kuten erakoitui myös hänen toinen puoliskonsa Bruce Wayne. Vaikka suurin piirtein jokainen ajatukseen kykenevä olento ihmettelee molempien katamista, niin kukaan ei tunnu edes harkitsevan yhteyttä heidän välillään, että voisiko olla. Ää, ei tietenkään. Seuraavaksi joku väittää Teräsmiehen olevan Clark Kent. Mutta hetkinen,,, kasvot, fysiikka, ääni. Hyvä luoja!
Poissaollessaan Waynen keho ja mieli heikentyvät ja onpa siellä tullut oikein harmaatakin hiuksiin. Oh-ho!
No kuitenkin, nyt on aika palata takaisin kun steampunknaamaria käyttävä ilkeä Sean Connery...
Ei kun siis vain Sean Connerylta kuulostava Bane (Tom Hardy) päättää toteuttaa saman suunnitelman kuin trilogian ensimmäisen osan Ra's Al Ghul ja toisen osan Jokeri, eli luoda taas jotain kaaosta joka tuhoaa kaiken jotta jonkinlainen uusi alku paremmalle huomiselle olisi toteutettavissa.
Kun teknikkka pettää, kenties raaka voima ja heikkouksien hyödyntäminen auttaa.

Yksi elokuvan ärsyttävimpiä seikkoja on etenkin 2000-luvun aikana valloilleen päässyt ilmiö kaiken vääntäminen trilogiaksi, vaikka puhti tuntuu loppuvan jo siihen ensimmäiseen elokuvaan ja monasti jo ennen sen puoliväliäkin. Christopher Nolan kuitenkin tietää mitä tekee, joten vaikka idea kolmesta piiiitkästä Batman-elokuvasta ei ainakaan minua hirveästi innostakaan, koska mieleeni tulee heti ajatus tarpeettomasta venyttämisestä joka johtaa vääjäämättä tylsyyteen (no mutta terve Peter Jackson) ja typistys ei ehkä ole paikoillaan koirien kohdalla, niin se usein on elokuvien. Kuitenkin Batmaniensa kanssa Nolan on osannut rytmittää elokuvansa täydellisesti ja vaikka joukossa on useitakin yksityiskohtia joiden tarpeellisuus on mielestäni kyseenalaista, niin nämä kaikki kolme elokuvaa ovat nimenomaan yksityiskohtaisia ja koska kaiken perusteluun on ainakin uskottu, niin trilogia vaikuttaa ansaitsevansa juuri kolme piiitkää elokuvaa osakseen. Nämä eivät ole tylsiä elokuvia.

Hahmot ovat kiinnostavia aina pääosista pieniin sivuosiin, jolloin jokaisen saamat tilanteet ja sanomiset ovat sisältöä ajatellen tarpeeksi merkittäviä. Parasta onkin huomata ettei kenenkään Matthew Modinesta Christopher Judgeen, Brett Culleniin ja eteenpäin usko olevan mukana vain tekonokkelana cameona kuten usein Marvel-elokuvien kohdalla tapahtuu, vaan he ovat joitakin joilla on syy olla siellä. Tuo on varmasti osasyy siihen, miksei yksikään näyttelijä tunnu laiminlyövän osaansa, koska ovat itsekin tienneet etteivät ole siellä vain pelkkänä täytteenä. Toki on myönnettävä, että välillä hahmoja tuntuu olevan kuin Hill Street Bluesissa ikään ja tällöin perusteltu läsnäolo tai ei, niin trilogia ei ehkä olekaan tarpeeksi, mutta toivottavasti se ei tarkoita jatkoakaan. Tyypilliseen tapaan mahdollisuuksia jatko-osiin jätetään, mutta kuka haluaa Batmanin muuntuvan Frendeiksi? Ei kukaan that's who. Paitsi tietenkin he jotka väen väkisin uskovat muun muassa olleen hyvä idea rebootata identtisenä Spider-man, ennen kuin edellinen ehtii loppua.

Juoni on ainakin minun silmissäni osittain saman toistoa. Joskin Bane sitominen Ra's Al Ghuliin osoittaakin, että nyt kolmannessa osassa pyritään oikeasti vasta toteuttamaan ensimmäisen elokuvan suunnitelma ja näin ollen onnistutaan muodostamaan yksi tarina joka ei siis varsinaisesti toistakaan itseään jatko-osan muodossa, vaan vasta nyt näkee ensimmäisen elokuvan loppuun. Joten vaikka ajoittain tuumin siellä olevan uusintaa, niin se on pitkälti sellaista jonka ihan mielelläni katsonkin uudestaan. Enempää spoilaamatta hauskasti jokaisessa elokuvassa ainakin aluksi esitelty pääpahis onkin jotain muuta.
Onneksi se metelillä ja efekteillä suuren huomion saava kaaos-juoni ei ole ainoaa seurattavaa, sillä Wayne kotioloineen ja muut henkilökuvaukset ovat nekin varsin kiinnostavia, vaikka ymmärrettävästi osa hahmoista jää lukumääränsä vuoksi tarinallisesti hieman raakileiksi. Banen tarina kerrotaan kyllä niin pirun hyvin, että väliäkö sillä vaikka tuleva Robin jääkin aika nopeasti vedetyksi.

Ja jos Nolan on kuljettaa hahmoja sekä tarinaa vähintäänkin hyvin, niin visuaalisesti elokuva ei edelleenkään petä, vaan näyttää aivan pirun tyylikkäältä. Välillä tosin sorrutaan sellaiseen efektipornoiluun, että vähempikin olisi riittänyt ihan hyvin. Mutta koska painovoimattomia muoviefektejä ei ole tarjolla, niin samapa tuo.

Tärkeintä kuitenkin on, että The Dark Knight Rises on ansiokas jatko-osa, sopiva päätös trilogialle joka osoittaa kolmannen osan olleen perusteltu. Se näyttää, kuulostaa ja tuntuu hyvältä, eikä aliarvioi katsojaa missään vaiheessa. Ja koska samat kommentit sopivat jokaiseen kolmeen elokuvaa, niin näistä voidaan puhua yhtenä.

Muistatteko kuinka edellisen elokuvan aikana Jokeri-innostus meni monilla aivan överiksi ja porukka alkoi kyllästyttämään niiden repliikkien toistamisilla, jolloin välillä teki mieli antaa selkään seuraavalle joka ähkien sanoi "why so serious". No, eräs työtoverini oli tästä kolmannesta osasta liiankin innoissaan ja päästyään vauhtiin erittäin heikossa Bane-imitaatiossaan, hän aiheutti minulle hyvin vahvan halun inhota The Dark Knight Risesia. Tästä syystä lykkäsin tietoisesti elokuvan katselua ikuisuudelta tuntuvan ajan. Nyt kuitenkin saan onnekseni nauttia elokuvasta ja löytää valittamiseni aiheet pikkuseikoista kuten miksi Selina Kyle potkaisee sen ikkunanpesuhissin vai mikä sen oikea nimitys onkaan laskeutumislaukaisinta, kun se on käsien ulottuvilla ja sormiraajat ovat vapaina?
Mikä puheäänifetissi Nolanilla on, kun jopa Joseph Gordon-Levitt aloittaa Batmanissa esiintymisensä puhuen kuin olisi väkikakka tulossa (onneksi sävy muuttuu nopeasti). Ja miksi se jalkapallostadionin kentän romahdus piti tehdä sellaisella hölmöllä tavalla, että pallosankari juoksee rauhallisesti takana tapahtuvan tuhon edessä. Mä vaan chillaan tässä. Mutta ennen kaikkea, kun Nolanin Batmanit kerran pyrkivät eräänlaiseen realismiin ja siksi kaikki tekniset vempeleet, tms. ovat toteutettu siten, että niiden toimivuuteen uskoo, niin miksi Selina Kyle kissavarkaana pitää hulmuavia hiuksiaan auki. Ei kovin käytännöllistä. Ja se zorronaamari on hassu.
Mutta hei, eikö olekin hyvä merkki jos narina löytyy vain tällä tavoin.

Palatakseni vielä hetkiseksi tuohon hahmojen puhetapaan, niin luojan kiitos Bale ei mörise yhtä vahvasti kuin aiemmissa elokuvissa, vaan on aloittanut älämölön sijaan pikemminkin blackmetalkuiskaamisen. Tämä ratkaisu johtunee joko siitä, että Nolan tajusi aiemman sävyn olevan naurettava, taikka Waynen ruumiin ja sielun rappeutumisesta, joka sitten osoitetaan myös äänen kautta.

Tähdet: ****
The Dark Knight Rises