Guardian Angel (1994)

Poliisi Christine (Cynthia Rothrock) on aikeissa mennä naimisiin kollegansa Nickin (Marshall Teague) kanssa, mutta joutuu peruuttamaan häät, taikka sitten siirtymään Jörg Buttgereitin linjoille, sillä sulhasehdokas kuolee työnsä ääressä. Murhaaja, miesvihainen Nina (Lydie Denier) päätyy vankilaan ja Christine ottaa mallia Martin Riggsistä, pukeutuen grungemuusikoksi, aloittaen tyhjien pullojen keräilyn asuntovaunussaan ja katsellen surumielisesti kuolleen rakkaansa valokuvaa. On siellä koirakin.
Onneksi Nina pakenee vankilasta ja ottaa kiusaamisensa kohteeksi ex-poikaystävänsä, miljonääriplayboy Lawton Hobbsin (Daniel "Clarke Garrison" McVicar), joka tietenkin palkkaa huonolla menestyksellä henkivartijan hommiin siirtyneen Christinen avukseen. Kostonhimoinen Christine saakin tästä keinon nousta ylös masennuksen syövereistä ja potkia pahiksia anaalirauhaseen, rinnallaan jatkuvasti puujalkavitsaileva Lawton. Nina ei olekaan varsinaisesti Lawtonin perässä, vaan tämän veljen Davidin (Robert Miano), joka kanssa hän aikoinaan veti rahanväärennystoimintaa. Tottakai Nina sitten ampui Davidia, joka joutui siksi pöpilään, mutta onneksi hän ehti piilottaa väärennoksissä käytettävät laatat, jotka pahiksemme tietenkin haluaa itselleen.

Kun tälläisten juuri ja juuri B-tasolle yltävien halpistoimintaelokuvien kohdalla naureskelen käännösvirheille, niin en kommentoi niitä negatiivisessa muodossa, jo pelkästään siksi ettei minulla ole varaa kritisoida muiden kirjoitusvirheitä. Tälläisissä julkaisuissa kun osa nautinnosta syntyy nimenomaan tekstissä ilmenevistä lapsuksista ja voi pojat, Guardian Angel on sellaisten kultakaivos. Kun donitsit ovat dounats, poreallas on jacutsi ja kaikki teksti on kirjoitettu yhteen putkeen, tehden epäselväksi kuka sanoo ja mitä, niin sehän on vain loistavaa. Mieleeni palaa ammoinen piraattikasettiversioni elokuvasta Star Wars: Pimeä uhka, jossa "i have a bad feeling about this master" oli "mul on paha fiilis masteri" ja näin ollen kun Guardian Angelissa pidätyskohtauksessa huudettu "freeze!" kääntyy muotoon "pysäköi tuonne!" ja "drop it, now!" on "päästä se, no!", niin voiko sitä muuta tehdä kuin väristä innosta. Sekavan asettelun, jatkuvien kirjoitusvirheiden ja selvien pähkähullujen virhekäännösten ohella on hienoa, kuinka toistuvasti suomennoksessa on vain osa päätetty kääntää toiselle kielelle, mikä johtaa repliikkeihin kuten "parasta, että kutsus back-upia."
Kutsus?

Mutta nämä ovat tietenkin vain suomiversion meille tuomia ilon hetkiä ja eivät varsinaisesti kuulu itse elokuvaan, joka onneksi itsessään ilman kielikäännöksiäkin on yhtä hupsun tökerö ja Cynthia Rothrock onkin aivan liian pätevä toimintatähti tälläiseen roskaan.

Toimintaa on hyvin paljon paljon ja parasta siinä on se, että vaikka leikkauksessa onkin koetettu hakea nopeutta, niin se ei ole nykyisen kaltaista hysteeristä lähikuvaa, vaan liikkeistä saa jopa selvää. Mikä tosin ei ole kuitenkaan aivan hyväkään juttu, sillä vaikka Rothrockin jalka nouseekin sellaisiin korkeuksiin, että tarvitaan kiikarit avuksi, niin koreografia on näemmä jätetty näyttelijöiden itsensä improvisoitavaksi ja täten valtaosa turpaansa saavista ansaitsisi sitä huonon eläytymisensä johdosta. Porukka säntäilee ympäriinsä kuin muurahaiset jonkun virtsatessa heidän pesäänsä. Tämä tekee ymmärrettävästi hallaa Rothrockin kykyjen esittelyille. Eikä kyse ole siitä, ettäkö tällä muiden kömpelyydellä haettaisiin jotain realismia, esittäen etteivät kaikki ole kung fun taitajia, sillä tokihan tälläisessä elokuvassa väitetään juuri päinvastaista.
Heikosta toteutuksesta huolimatta on siltikin mainiota, että mukana on hyvin runsaasti toimintaa, koska sillä viedään huomiota pois pinnallisen kömpelöstä juonesta ja pääosin puisevien näyttelijöiden kiviseinäimitaatioista. Etenkin elokuvan vapaimmassa roolissa, eli sekopäisen Ninan roolissa oleva Lydie Denier on aivan kauhea ja mieleni tekeekin matkustaa ajassa antamaan hänen isälleen kondomi. Onnneksi Denier ei ole tehnyt vuoden 2007 jälkeen yhtäkään elokuvaa. Ehkä se kannattaa pitää sellaisena.

Parasta elokuvassa Rothrockin ja suomennoksen ohella on Daniel McVicar, jonka näsäviisaan vitsaileva tyyli rentouttaa tunnelmaa mainiosti. Sillä kaikista B-kliseistä huolimatta (ja niiden vuoksi) Guardian Angel on turhan ryppyotsaisen kireä. Oletan, että tässä on oikeasti haluttukin tehdä jotain Tappavan aseen kaltaista dramaattisempaa, väitetyn aikuista toimintaa, mutta kun kyvyt yltävät vain Fred Olen Rayn tasolle, niin ei ehkä olisi kannattanut. Olisivat vain antaneet McVicarin kettuilla enemmän ja unohtaneet muka vakavat tilanteet.

Sen verran pitää vielä palata näihin käännösjuttuihin ja vastaaviin, että on hauskaa kuinka pihalla takakannen juonikuvauksen kirjoittaja on ollut. Ei se, että siinä väitetään Rothrockin hahmon olevan salapoliisiksi ryhtynyt henkivartija, kun kyseeessä on poliisista henkivartijaksi siirtynyt henkilö, mutta kun tässä väitetään elokuvan päättyvän "rakkaudenkolmioon, täynnä halua", niin minäkin tahtoisin tietää, että ketkä ne siinä kolmiossa ovat ja missä se itse triangeli on.

Tähdet: **
Guardian Angel