Sitten on puolestaan tuo Robert Zemeckisin nimen kautta esiin tullut tuotantoyhtiö Dark Castle, joka nimensä mukaisesti aloitti William Castlen elokuvien uusintaversiolla, mutta jatkoi muidenkin remakejen parissa ja näin ollen Platinum Dunesia pienemmillä hajuhaitoilla varustettuja, mutta ei silti mitenkään mainittavia versioita ilmaantui elokuvista kuten House on Haunted Hill, Thirteen Ghosts ja tietenkin kaikkien ylistämä moderni klassikko House of Wax.
Eli hirveän kehuttavia elokuvia ei kumpikaan mainituista tuotantofirmoista ole ainakaan remake-osastolla saanut aikaiseksi ja pitkälti tuntuukin, että molemmille tuttujen kauhuklassikoiden (jos ne nyt kaikki edes sellaisia olivatkaan) uudelleenfimatisointi oli pelkästään keino kerätä turvallisesti rahaa, jotta saatiin pohjaa aloittaa uusien, ainakin väitetysti originaalien elokuvien teko, sillä sekä Platinum Dunes että Dark Castle aloittivat sittemmin muidenkin kuin uusintaversioiden tekemisen. Laadussa väitän Dark Castlen voittavan, sillä heillä sentään on listallaan ihan hyvä Splice, kun Platinum Dunesin paras elokuva taitaa toistaiseksi olla... öö...
No mutta kuitenkin.
Platinum Dunesilla siis on massoille sopivan tuttu nimi Michael Bayssa ja jos joku nyt on ehtinyt Dark Castlessa mukana olevan Robert Zemeckisin unohtamaankin, niin siinä lafkassa on mukana myös Joel Silver, joka hänkin on sittemmin ollut vähenemään päin esillä. Siltikin, molemmissa on aika isoja ja kasvoiltaankin tuttuja nimiä vetämässä yleisöä puoleensa, niistäkin ihmisistä jotka katsovat elokuvassa muutakin kuin vain kansikuvaa. Mutta kuka muistaa samalla idealla toimineen Creature Feature Productionsin? Tämä oli 2000-luvun alussa lyhyen aikaa toiminut Samuel Z. Arkoffin pojan Louisin remakelafka, joka puski pihoille viisi Suomessakin julkaisunsa saanutt isä Arkoff-uusintaversiointia: She-Creature, How to Make a Monster, Earth Vs. the Spider, Teenage Caveman ja The Day the World Ended (kaikki ajalla 2001 - 2002).
Aika pienelle huomiolle nämä elokuvat jäivät, sillä vaikka ymmärrän ettei Arkoffin, saati noiden elokuvien nimet sano satunnaiselle elokuvakatselijalle mitään, kun jo William Castlekin saattaa ja varmasti onkin suuri tuntemattomuus, mutta enpä muista genreharrastajienkaan oikeastaan koskaan puhuvan näistä. Aika syystäkin unohdettua kakkaa ne ovatkin, sillä itsenikin mielestä kaikkien viiden elokuvan yhteenlaskettu paras asia on se, että How to Make a Monsterissa näkyvät Julie Strainin keuhkosuojukset.
Yksi asia on kuitenkin hyvin mielenkiintoista tässä Creature Features Productionsin toiminnassa ja se on se, että vaikka tuotokset ovatkin silmiinpistävän vauhdilla vajavaisista rakennuskappaleista tehtyjä ja eipä varmaan poika-Arkoffilla ollut pahemmin stressiä lupien, tms. kanssa, kun isin elokuvia uudelleentehtaili, niin yhden elokuvista (Teenage Caveman) ohjasi hämmästyttävää kyllä LAR... wait for it... RY CLARK!
Se on ihan sontaa koko leffa.
Louis Arkoff ei ilmeisesti sitten hyväksynyt uusintaversioidensa näkymättömyyttä, sillä ensi vuonna on näköjään hänen tuottaminaan tulossa jälleen uudet versiot elokuvista She Creature, Teenage Caveman ja The Day the World Ended.
Se siitä ja nyt itse elokuvan pariin.
Arka vartija Quentin (Devon Gummersall) intoilee sarjakuvista joissa pahiksia kurmoottaa monikätinen supersankari nimeltä Hämähäkkikostaja ja hän toivoisi olevansa ihailemansa piirroshahmon kaltainen viattomien puolustaja. Kun tutkimuslaboratorioon jossa Quentin toimii vartijana tehdään murtoyritys ja sankarimme tuntee epäonnistuneensa työssään koska hän epäonnistuu työssään, päättää hän piikittää itseensä mitä-lie-hämähäkkimehua jota koeputkessa on, ajatuksenaan muuttuvansa siten supersankariksi.
Muistatteko Seth Brundlen? Siinäpä se.
Pitänee varmaan vielä sen verran Creature Features Productionista sanoa, että nämä remaket olivat tv-elokuvia ja vaikka esityspaikalla ei ehkä niinkään ole väliä, niin tässäkin elokuvassa on sellaista tiettyä tv-jaksomaisuutta, jonka vuoksi joku saattaisi sitä kartella (en tosin ymmärrä miksi, mutta kunhan mainitsin). Tällöin esille voitaisiin ottaa Mick Garrisin masinoima Masters of Horror-sarja, jonka jaksoiksi nämäkin Arkoff-remaket sopisivat.
Valitettavasti Earth Vs. the Spider on sellainen jakso, jossa lepuuttaa aivosoluja parempien välissä. Ei siis mikään varsinaisesti surkea, mutta eipä missään vaiheessa koe suurta innostusta. Kunhan vain on tyytyväinen, eikä muuta.
Elokuvan lapsekkaita supersankarifantasioita korostetaan hektisillä kameraliikkeillä ja musiikilla joka olisi enemmän kotonaan The Mask-elokuvassa ja The Tick-sarjassa. Joten jos kyseessä olisi siis Masters of Horror-tyylisen sarjan jakso, niin se olisi komediasellainen.
Dan Aykroydkin tekee ilmeisesti vain ystävänpalveluksen jollekin tekijätiimissä mukana olevalle, sillä eipä hänellä oikein mitään tekemistä ole, kunhan vain hengailee.
En tiedä miksi, mutta se on aika mielenkiintoista, että yksi tuottajista on monista kasarikomedioista tuttu Colleen Camp.
Tähdet: **
Earth Vs. The Spider
2 kommenttia:
Uusintaversiota näkemättä tulee tuosta briiffauksesta mieleen (Brundlen ohella) joskus kasarin alkupuolella Hämiksessä ollut stoori, jossa epäonnistuneen eläinkokeen tuloksena Tarantula-niminen luchadorpahis alkoi taantua kirjaimelliseksi hämähäkkimieheksi.
Kehokauhuun jo kakarana hurahtaneelle allekirjoittaneelle tuo oli tietysti coolia shittiä.
Oletankin tämän olevan hieman Spider-mania parodioiva elokuva. Ei ehkä tuota mainitsemaani tarinaa nimenomaisesti, vaan ylipäätään hämistä käsittelevä ja siitä kielivät ideat nynnyn saavan mitä-lie-mutanttihämähäkkinestettä itseensä, myöhemmin ilmaantuvat kyvyt ja luonteenmuutokset, sekä etenkin elokuvassa olevat jatkuvat viittaukset sarjakuviin. Kun vielä voi helposti olettaa, että tekijät varmasti tiesivät tulossa olevasta Sam Raimin spindelmanista, niin eiköhän tässä osittain ollut halu myös hyödyntää kasvavaa hypeä.
Lähetä kommentti