Alligaattori (Alligator, 1980)

Pikku tytön iloksi hankitaan alligaattorin poikanen ja se on niin hitsin suloinen, että samaista tyttöä ei laisinkaan vaivaa se kuinka hän juuri hetki sitten näki miten saman eläimen aikuinen sukulainen raateli eläintarhan työntekijää. Perheen isän peukalossa olevasta laastarista päätellen naskalihammas tykkää pureskella, joten isä päättää esitellä alligaattorivauvalle vessanpöntön toimivuutta. Viemäri-TV ei kuitenkaan tapa eläinparkaa, vaan hän löytää uuden kodin sieltä mistä teini-ikäiset kilpikonnatkin.
Siirrymme 12 vuotta ajassa eteenpäin ja ilmenee, että alligaattori elää ja voi hyvin edelleenkin, ja miksipäs ei, kun kerran lääketeollisuus peittelee kuolettavia koirilla tehtyjä eläinkokeitaan heittämällä hormorihauvojen ruumiit viemäriin alligaattorin ruuaksi. Oi katsopa vaari tuota hauvaa ei kuitenkaan pidä vaihtelua kaipaavaa steroidigaattoria tyytyväisenä, vaan vaihtelun vuoksi tulee popsia näkökulmasta riippuen väärässä paikassa väärään aikaan olevia ihmisiä. Jäteveden puhdistuslaitoksen siivilöihin saapuukin piakkoin ruumiinosia, joiden mysteeriä alkaa poliisi Madison (Robert Forster) tutkimaan. Ei kestä kauaakaan kun Madison saa selville syypään olevan krokotiilieläimien Ben Johnson.
Pari ruumista myöhemmin saadaan muutkin uskomaan Madisonin todeksi muuttuneeseen teoriaan, mutta tiedättehän mitä siitä seuraa kun toisen reviirille mennään. Silloin tietenkin lähdetään chillaamaan kaupungille.
Tässä tarvitaan pimahtanutta metsästäjää (Henry Silva) ja räjähdys olisi poikaa.

Vaikka valtaosa elokuvan ystävistä onkin varmasti myöntämään, että niin loistava elokuva kuin Steven Spielbergin Tappajahai onkin ja loistava se on, niin se ei ollut ensimmäinen lajityyppinsä (mörökölli jahtaa, eläinkauhua, siis niinku whateva) edustaja. Mutta samoin kuin esimerkiksi Soft Cell Tainted Love-coverillaan, se nimenomaan aiheutti sen, että jälkeen ilmaantuneet saman genren tuotokset pyrkivät kopioimaan juuri sitä ja voi pojat kuinka monta Tappajahai-kloonia olemmekaan nähneet. Sellaisiksi on kuvailtu myös Joe Danten Piraijaa että myöskin Lewis Teaguen Alligaattoria.
Toisin kuin suurin osa kiltisti sanottuna Tappajahain inspiroimista elokuvista, nuo kaksi onnistuivat nousemaan muiden yläpuolelle, ollen lopulta vain nimellisesti Tappajahain suosiolla ratsastavia elokuvia. Ne nimenomaan tuntuivat vain saaneen innoitusta Spielbergin elokuvasta, eivät pyrkineet kopioimaan sitä.

Mutta hälläväliä, sillä Alligaattori on ehdottomasti B-elokuvaa onnistuneimmillaan. Se on ajoittain todella juustoinen, hahmot ja tilanteet ovat pääosin peruskauraa, säikyttelyitä harrastetaan kellontarkasti, verta ja puujalkavitsejä on sopivassa määrin, itse alligaattori on välillä (mutta vain harvoin) hassun näköinen vempele ja samalla tekijät eivät selvästikään olleet tyytyneet tekemään työtään pelkällä vasemmalla kädellä, vaan ovat uskoneet pystyvänsä tekemään roskasta hyvää. Niinpä elokuva tasapainottelee kauhun ja komiikan välillä erinomaisesti, näyttelijät ovat olleet vakavissaan, mutta huomioiden jättialligaattori kaupungissa-ideassa olevan koomisuuden.
Kun alligaattori vaanii viemärin pimennossa, on kyseessä tehokkaasti kylmäävää uhkaa ja sitten kun jättimonsteri lähtee hengailemaan kaupungille, niin vuorossa on hyvinkin hauskoja tilanteita. Etenkin se alligaattori uima-altaassa on riemastuttava kohtaus ja samalla sellainen joka saa muksut pelkäämään pulikointia. Häiden keskeyttäminen on puolestaan silkkaa splatterkomediaa Peter Jacksonin parempien elokuvien tapaan.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on loistavan koomista B-kauhua ja vaikka olenkin aina ennen ollut sitä mieltä, että tästä huolimatta pisteytyksen tulisi jäädä kolmeen tähteen, niin yksi aiemmin minulta huomaamatta jäänyt kohtaus nostaa Alligaattorin ainakin tällä hetkellä korkeammalle.

Olen aiemmin katsonut tätä elokuvaa julkaisuajalleen tyypillisesti leikatulta kasetilta ja edellisen kerran jälkeenkin on koettu jo monet vuodenaikojen vaihtumiset, mutta en usko kohta mainitsemaani kohtausta ollut leikattu pois, en vain ollut huomannut sitä joko kuvasuhteen, kuvalaadun, tai vain muusta syystä.
Tarinan ollessa vielä alkupuolella, Robert Forsterin esittämä kyttä on nuoren kollegansa kiertämässä viemäreitä ja eräässä kohdin he pysähtyvät tutkimaan karttaa. Valon heilahdus ajassa 26:08 paljastaa, että juuri heidän takanaan on kertomuksen alligaattori. Siinä ei tapahdu mitään sen ihmeellisempää, vaan me katsojat vain näemme kuinka lähellä kuolema odottaa ja se välähdys alligaattorista meinasi kehoittaa vatsaani päästämään ruikulit housuun. Tuota kohtausta en aiemmin muista nähneeni ainakaan siten, että olisin huomannut sen pimeässä pikaisesti näkyvän eläimen ja jukupätkä, onneksi se näkyi nyt, sillä se aiheutti pirun innostuneen fiiliksen.

Ja hei, kenen mielestä muka tuo Alligaattorin juliste ei ole yksi kaikien aikojen makeimmista.

Tähdet: (ainakin tällä hetkellä) ****
Alligaattori