Top Gear Ultimate (2002 - 2005)

Minä en ole autoihminen, en luonteeltani, enkä koostumukseltani. Lähimmäksi autoinnostusta olen päässyt muksuna neppistä harjoittaessani ja silloin kun pistin G.I. Joe-ukkelin kauko-ohjattavan leluauton sisälle, kiipesin ison kiven päälle ilmakiväärin kanssa ja leikin olevani Lee Harvey Oswald. Eli minulla ei ole ajokorttia, autoa, saati kykyä ajaa kuten Teuvo, tuo maanteiden kuningas. Mutta Top Gear-sarjasta minä pidän hyvin paljon, joskaan en varsinaisesti siinä esiteltävien autojen vuoksi. Kun Top Gearissa esitellään kuinka joku Aston Martin malli-mikä-lie ajaa hirmu kovaa, niin minun ajatukseni ovat siinä, että v*ttu se Zalandon mainos on murhaavan ärsyttävä. Autojen muotoilu, kaikenlainen nippelikama crackistä peppua muovaaviin älyistuimiin ja muu tuollainen designpuolen ideointi on toki kiintoisaa samalla tavalla kuin että Bauhaus on muutakin kuin goottiyhtye. Top Gearin paras seikka ja samalla syy siihen miksi pidän ohjelmasta ovat sen juontajat. Jeremy Clarksonin, James Mayn ja Richard Hammondin muodostaman trion välillä on aivan loistavaa naljailevaa kemiaa ja pidän etenkin siitä kuinka muka-trendikäs ja joukon nuorin, Hammond ajautuu toistuvasti Clarksonin ja Mayn simputuksen kohteeksi. Hammond on Top Gearin Dick Grayson a kun Batman kumifetisismiltään ehtii, niin Robinin pää löytyy vessanpöntöstä. Samoin kuin Clarkson ja May kiusaavat Hammondia, niin Clarkson kiusaa hippimäistä viherpipertäjä Mayta, että vanhaan kunnon tapaan niin kutsuttu ulosteaines valuu alaspäin. Tämä kaikki tapahtuu kuitenkin suurella rakkaudella, ettei Hammondkaan saa sellaista kuraa niskaansa joka tuntuisi vihamieliseltä, vaan kyseessä on poikamaista kelleille kaatumista, joka naurattaa samasta syystä kuin miksi Jackasss naurattaa, mutta Dirty Sanchez ei. Joten Top Gearin miellyttävyys ei-autoihmisille löytyy sen juontajista ja epäkorrektista huumorista, ja jos haluaa siitä todisteen, niin ei tarvitse kuin katsoa jakso tai kaksi sarjan jenkkiversiota, jossa kolmikko koostuu pelkistä Hammondeista ja huumori koostetaan radioystävällisemmästä käsityksestä siitä mikä on koko perheelle sopivaa. Ei hyvä.

Tyypillinen Top Gearin jakso koostuu parista uuttuuttaan kiiltelevän auton esittelystä, julkkisten avulla järjestetystä kilpa-ajosta ja jostain hölmöstä kisasta tai vastaavasta jossa kolmikko joutuu toimimaan toistensa kanssa ja toisiaan vastaan. Jälkimmäinen saattaa olla vaikkapa sellainen jossa Clarkson, May ja Hammond saavat kukin erilaiset romuautot alleen ja sitten koetetaan ajaa ajan halki saattamaan äiti ja isä yhteen jotta oma tulevaisuus olisi mahdollinen. Ja se kolmikon välille luotu kisailu onkin se jakson hauskin, sekä mielikuvituksekkain osuus.
Lisäksi pidän Top Gearissa kovasti heidän tavastaan tehostaa tunnelmaa elokuvamusiikin runsaalla käytöllä, eikä esimerkiksi Hans Zimmer todellakaan ole harvinainen esiintymä Top Gear-kaivoksessa.

Heaven & Hell (2005), Shoot Out (2003) ja No Limits (2002) ovat Clarksonin soolona tekemiä erikoisjaksoja joissa hän muun muassa esittelee kulloista julkaisua edeltävän vuoden valioautoja ja tottakai myös muutaman tuomiopäivälaitteen, jotka sitten asianmukaisesti kohtaavat kipinöiviä loppuja. Huomion arvoista on se, etteivät May ja Hammond esiinny näissä jaksoissa. Jaa, että miksikö? No, vaikka boksissa annetaankin niin ymmärtää, eivät nämä kolme ilmentymää oikeasti mitään Top Geareja ole, vaan tarkoituksellakin Clarksonin sooloja. Toki nämä kaikki kolme ovat samanlaisia kuin Top Gear ja Clarkson esiintyy tuttuun puolittain ylimieliseen ja puolittain innokas pikkupoika-tyyliinsä. Tarjolla on asiaa, mutta vieläkin enemmän tempauksia joiden olettaisi löytyvän Myytinmurtajista, että varmasti sarjasta pitävät nauttivat myös näistä tuotoksista. Samalla se samankaltaisuus aiheuttaa sen, että sitä kaipaa Mayn ja Hammondin mukanaoloa, kun heidän puuttumisensa aiheuttaa väkisinkin ajatuksen siitä, etteivät nämä ole yhtä hyviä. Varsinkin kun The Stig on kuitenkin läsnä, tuoden vielä lisää yhtymäkohtia "emosarjaan".
Ja näistä julkaisuissa ei myöskään hyödynnetä tuota kehumaani elokuvamusiikki-metodia, joka taas aiheuttaa kalkin ja raudan puutteen.

Heaven & Hell sekä Shoot Out ovat keskenään aika samanlaisia edellisvuoden autojen esittelyvideoita, kun taas No Limitsissä kyllä esitellään uusia autoja, mutta väitetty painotus on tavallaan opetuksessa jossa näytetään miten tehdä jarrutuksia, pysäköintejä, sun muutta shittiä joiden oppeja voi oikeasti kokeilla vain Bullittissa.

Sivuhuomautuksena voisinkin todeta, että joskus kauan sitten, ennen kuin Top Gearin esitys kotomaassamme alkoi, tuli sarjan pääjuontaja Jeremy Clarkson tutuksi yhden Hale & Pace-sketsin ansiosta. Kyseessä taisi olla pikemminkin Clarksonia humoristisesti pilkkaava vitsi kuin Top Gearia ja siinä sketsissä Norman Pacen esittämä Clarkson esitteli jotain autoa, lopputuloksena joka oli ihan silkkaa Cronenbergin Crashia (J.G. Ballard olisi liian kirjallinen vertaus).

Heaven & Hell, Shoot Out ja No Limits ovat kukin miellyttäviä viihdetuotoksia joissa motoriikkaporno on kiiltävää kromia ja kuminkäryä, Clarkson on elementissään kuin Milla Jovovich ja kaikkiaan tämä boksi sisältää tuttua Top Gear-mannaa.

... Mutta sehän ei ole Top Gear, eihän. 

Tähdet: ***
Heaven & Hell
Shoot Out
No Limits