Command Performance (2009)

Venäjän presidentti Petrov (Hristo Shopov) toimii suuren hyväntekeväisyyskonsertin suojelijana ja on näin ollen paikalla lapsineen. Konsertin vetonaulaksi on saatu oikein ameriikasta asti popsensaatio Venus (Melissa Molinaro), mutta tärkeämpää on se, että Venäläisen Nickelback-kopioyhtyeen rumpalina toimii jenkki-Joe (oikeastikin rumpalointia harrastava Dolph Lundgren), joka huvittavaa kyllä ei vaikutakaan niin hupsulta idealta kuin ensialkuun luuli. Lundgren näyttää rumpalina yllättävän paljon U2:n Larry Mullenilta.
Konsertti keskeytyy kun paikalle pyyhältävät jäykkäilmeiset kommunistiterroristit jotka eivät arvosta nykyisen presidentin hallintoa ja aikovat opettaa koko maailmalle, että kapitalistit tulee tappaa mahdollisimman mahtipontisten manifestojen saattelemana. Tottakai pääpahiksella Olegilla (Dave Legeno) on henkilökohtaista kaunaa presidentille.
Onneksi Joe ei hyväksy meininkiä ja kitaralla ihmisen seivästys on pientä, kun Joe niittää terroristiviljaa siihen malliin, että verilettutuotanto on turvattu vuosiksi eteenpäin.

Kun muskelisankareiden elokuvaurat alkoivat vaihtumaan megalomaanisista äksönspektaakkeleista keskieuroopassa kuvattuihin hikipajatuotantoihin, alkoi esimerkiksi Dolph Lundgren 2000-luvun koittaessa varmistamaan elokuvarooliensa pysyvyyden siirtymällä kameran edestä myös sen taakse ja tähän mennessä mies onkin ohjannut jo kuusi keskinkertaista, mutta vähintäänkin ihan siedettävää halpistoimintaelokuvaa. Jostain syystä (oletan Red Scorpionilla olevan asian kanssa tekemistä) etenkin Venäjä on suurella ilolla vastaanottanut Lundgrenin yhteistyökumppanikseen, sillä ainakin kolme edellä mainituista kuudesta elokuvasta on siellä tuotettuja.
Myöskin Venäjälle sijoittuvassa Command Performancessa hän toimii siis ohjaamisen ohella  myös pääosan esittäjänä, mutta myöskin kirjoittajana, joten kemian insinöörinä toimiminen ei olekaan Hansin ainoita avuja. Vaikkakaan Lundgrenin ohjaus ei varmastikaan kenenkään tajuntaa laajenna, niin mies tietää milloin roiskia suuliekkejä milloin verta, pahikset ovat sopivan tylyjä ja ilmeettömiä, sankari tyypillinen salaisen menneisyyden omaava "mies ilman nimeä" ja hidastukset taikka kuvan nykiminen tulevat käyttöön aina kun kuvitelma sellaisen tarpeellisuudesta niin vaatii, joten kyllä Lundgren kliseensä tuntee. Mukana on jopa se pakollinen päälleliimattu keino tuoda tarinaan suoraviivaista räiskintää syvällisempi merkitys ja näinpä heti elokuvan alussa koetaan uutiskuvamontaasi ja tekstityksen avustuksella kerrotaan kuinka vuonna 1991 Venäjä koki kovan mullistuksen Gorban ajasta pois siirryttäessä, vaikka kyseisellä osiolla ei sitten mitään merkitystä loppupuolen Die Hard-kopiointiin olekaan. Siispä vaikka Command Performance on rutiinitoimintaa B-sarakkeessa, niin se osoittaa vähintäänkin sen, että ohjaajana Lundgren ei ole yhtään sen huonompi kuin moni nimekkäämpikään tekijä, mutta ei hän ole sen parempikaan. Painotus tulee kuitenkin asetella positiivisemman puolelle, sillä Lundgrenin toivoo toimivan ohjaajana myös tulevaisuudessakin ja kunhan eteen tulee parempi tarina, sopiva summa rahaa käytettäväksi ja ohjaajaansa lahjakkaammat näyttelijät, niin Lundgren saattaa jopa ohjata jonkin The Expendablesin kaltaisen ison huomiota keräävän toimintamätön.

Command Performance on tyypillistä B-eurotoimintaa jollaista etenkin Wesley Snipesin, Jean Claude Van Dammen ja Steven Seagalin suunnalta on jo vuosia totuttu näkemään. Ei siis hullumpi jos aivotoiminto on käännetty sopivan alas, mutta mitään ihmeitä ei kannata odottaa.
Hyvä kahden tähden leffaksi.

Tähdet: **
Command Performance