Earl Manigault (Don Cheadle), lempinimeltään Vuohi on mukava, kiltti ja ystävällinen poika joka nauttii katukoripallon pelaamisesta. Vikkelällä ja oppimiskykyisellä pojalla onkin mahdollisuuksia vaikka mihin ja sen näkee myös koulun liikuntaopettaja Scarpelli (Ronny Cox), mutta koska Earl ei ole kiinnostunut ammattilaispelaamisesta siihen liittyvien sääntöjen vuoksi, niin kuten liikkamaikat yleensäkin, aikoo Scarpelli tuhota Earlin itsetunnon. Siispä nuorisotoimintaa järjestävä isällinen Holcombe Rucker (Forest Whitaker) pyrkii oman mentorinsa tohtori McDuffien (James Earl Jones) avulla opettamaan Earlia ja pitämään hänet poissa vaikeuksista, mutta vaikeaa se on kun Earlin ystävät toinen toisensa perään tarjovat päihteellistä pakoa todellisuudesta.
Kun kumitossu-unelmat alkavat kariutua, voi aina huomata ettei heroin ole viittaus sankarillisuuteen. Onneksi koiranputki ei kuitenkaan ole seuraava jota pusketaan.
Tämän elokuvan ohjaaja Eriq La Salle on itselleni tutuin näyttelijänä ja silloinkin kahdesta eri roolista. Teho-osastossa hän oli tohtori Peter Benton ja Prinssille Morsiamessa se heppu jolla oli naurettavat hiukset. Näissä tuotoksissa hän oli kyllä mies paikallaan, mutta olin hieman yllättynyt huomatessani, että hän oli mukana myös One Hour Photossa ja Jaakobin Painajaisessa, kahdessa elokuvassa jotka ilomielin asettaisin lajittyyppiensä kärkisijoille. Eipä vaan herra muistu niistä mieleen.
Ohjaajanakin La Salle on siis kunnostautunut, mutta jos olen ennen Harlemin Legendaa nähnyt jonkun hänen ohjaustöistään, niin eipä vaan muistu mieleen.
Eli jotenkin aloin jo ennen elokuvan katselua luomaan itselleni suht' kehnoa mielikuvaaa La Sallesta, mutta ehkä onneksi niin, sillä kenties juuri siitä syystä Harlemin Legenda osoittautui nyökkäyksiä kohdalleen saavaksi elokuvaksi.
Harlemin Legenda on osuvasti roolitettu draama joka toimii juuri siinä missä tositapahtumiin pohjautuvien elokuvien tuleekin toimia, se vaikuttaa rehelliseltä. Joten vaikka tässäkin taatusti on väritettyjä osuuksia joiden yhtymäkohdat todellisuuteen ovat kuin vastakkaiset navat, niin niistä ei välitä koska ihmiset ja tilanteet tuntuvat oikeilta.
Siispä onkin hieman hölmöä löytää valittamista siitä, että lahjakkaan ihmisen nousu ja tuho on todellisuuspohjastaan huolimatta sen verran moneen kertaan nähty kertomus, että jos ei erikseen anna plussaa tosiperäisyydelle, niin muutoin sitä vain toteaa elokuvan olevan hyvä, ei ihmeellinen. Kuitenkin jos pitää urheilijaelämänkerroista, niin Earl " Vuohi" Manigaultin tulisi olla aivan yhtä tuttu nimi kuin Muhammad Alin ja Rocky Marcianon.
Draamana Harlemin Legenda ei ole yhtä vahva kuin jokin Hotelli Ruanda, mutta sen elokuvan tavoin tämä osoittaa, että Don Cheadle on parhaimmillaan tässä nimenomaisessa lajityypissä.
Tuon lisäksi on näemmä ruvettava pistämään merkille Eriq La Salle ohjaajana.
Voimme vain kysyä, että miksi tämän elokuvan kansikuva on sellainen kuin on. Cheadle kyllä näkyy olevan tuolla alaosan ryhmäkuvassa, mutta eiköhän kaikkien ensimmäinen oletus ole, että isona esitetyt Eriq La Salle, Forest Whitaker ja James Earl Jones olisivat pääosissa ja heistä La Salle mahdollinen päähenkilö. No, heistä Jones on näkyvimmin esillä, mutta edelleen sivuroolissa, Whitaker hieman sitä pienemmässä sivuosassa ja La Salle roolissa jota ei kokonsa vuoksi huomaisi, ellei hän esittäisi Vietnamissa kätensä menettänyttä miestä. Miksei Cheadle kelvannut isonaamaksi, kun hän kuitenkin on selvässä pääosassa ja lähes jokaisessa elokuvan kohtauksessa?
Tähdet: ***
Harlemin Legenda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti