Universal Soldier: Regeneration (2009)

Roland Emmerichin Täydellinen Sotilas, eli Universal Soldier (1992) oli jopa vahvasti leikastussa vhs-versiossa vallan mainio toimintaelokuva henkiin herätetyistä steroidisotilaista, jotka robottimaisen kuuliaisesti toteututtivat kaikenlaisia antiterrroristitehtäviä, kunnes sitten tietenkin Dolph Lundgrenin paha sotilas kilahti ja Jean Claude Van Dammen hyvä sotilas ihmetteli mikseivät kaikki voisi olla ystäviä. Toiminta oli tyylikästä, Van Damme pääsi ilmeettömässä roolissaan lähimmäksi Schwarzeneggerin Terminatoria ja Lundgren sai ylinäytellä sielunsa kyllyydestä.
Koska tuossa elokuvassa hyvä voitti pahan ja se varmistettiin syöttämällä Lundgren puimurin silputtavaksi (jonka näkemiseltä vhs meidät säästi), niin eipä Lundgrenia enää liian myöhään tehdyssä ja hyvin kömpelöksi vitsiksi jääneessä Universal Soldier: Returnissa (1999) nähty. Toisaalta eipä taida varmaan Van Dammekaan olla iloinen näyttäydyttyään tuossa jatko-osassa.
Siinä välissä ehti tulla tv-versioita Universal Soldierista, mutta ne ovat omaa jatkumoaan ja emme näin ollen niitä tämän enempää käsittele.
Jos Universal Soldier: Return oli liian vähän liian myöhään tehty, niin kuinka hyvät ennusmerkit olivat Universal Soldier: Regenerationilla? Eivät kovinkaan hyvät, mutta koska tämä elokuva palauttaa Lundgrenin ensimmäisestä osasta tuttuun rooliinsa, oli se aika jänskää ja ehkä tämä elokuva tulee nähdä enemmänkin kakkososana kuin kolmosena. Mikä on toisaalta hyvä kun enää ei tarvitse välittää Returnista ja toisaalta sitä miettii, että miksi? kun kerran Lundgren pilkottiin samankokoiseksi kuin Steve Buscemi Fargossa.

Katsotaanpa.

Itä-terroristit, eli jonkinlaiset vapaustaistelijat valtaavat Tšernobylin atomimyllyn ja koska näillä terroristeillä on jenkkiläisiltä imperialistisioilta varastettuja aseita, niin tottakai pelastusoperaatio laitetaan UniSolien, kuolleista herätettyjen supersotilaiden harteille. Näin arkaluonteiseen operaatioon tarvitaan oikeanlainen yksinään toimiva tuhokone, joten tottakai traumaattisen rauhalliseen eläke-eloon tottunut, aikoinaan UniSol-projektia vastaan kapinoinoinut supersotilas Luc Deveraux (Jean Claude Van Damme) on ainoa oikea mies tehtävään. Sillä kukapa olisikaan aina paras yritysjohtaja kuin hän joka lähti sieltä ovet paukkuen ja sillat takanaan polttaen? Loogista. Toki Lucin mieli pyyhitään suomalaiseksi progeyhtyeeksi, että siinäpä se.
Terroristeilla on apunaan oma UniSolinsa, nimimerkki NGU (Andrei Arlovski) ja hän on tosi bad mutha.. SHUT YOUR MOUTH! I'm just talkin' 'bout Shaft.
Ja tyhjennetystä muistista puheen ollen, tsernoterroristien mukana oleva paha tiedemies, NGU:sta vastaava tohtori Colin (Kerry Shale) pitää hihassaan vielä toista ässää, kun laatikossa on aivotyhjennyksen ja palapelimaisen kokoamisen kokenut Andrew Scott (Dolph Lundgren), eli ensimmäisen elokuvan superpaha supersotilas. Onkin hieman surku, että terroristit saavat vaatimuksensa läpi, kun pöpi tohtori villiintyy ja pistää UniSolinsa riehumaan, onneksi Luc saapuu paikalle ja Roxetten sanoin: "Crash!" Boom! Bang!"

Regenerationin ohjasi John Hyams, joka näköjään jatkoi yhteistyötä Van Dammen kanssa elokuvissa Dragon Eyes ja Universal Soldier: Day of Reckoning (molemmat 2012). Tuon Hyamsin isä Peter puolestaan ohjasi Van Dammea elokuvissa Timecop (1994), Äkkikuolema (1995) ja yhteistyönä on vielä tulossa elokuva Enemies Closer (2013). Mikäkö tässä on mielenkiintoista? Ei sitten yhtikäs mikään.
Mutta koska Peter Hyams on Regenerationin pääkuvaaja, niin ei siinäkään ole mitään kiinnostavaa.

Bulgariassa toteutettu Regeneration näyttää ja kuulostaa aika samanlaiselta kuin mikä tahansa nykyajan Seagal-Van Damme-(pre vankila)Snipes-elokuva ja ei siinä mitään, jos kerran toiminta on sujuvaa ja musiikki rullaa kuin taikina pitkoksi. Mutta kyllähän supersotilaat perämetsässä ja Mellunkylän näköisessä paikassa ovat kyllä hieman reppanan oloisia, että sori vaan. Pidän kyllä näistä rappeutuneista taloista, halkeilevista maalikerroksista ja muusta kurjuudesta, mutta kun näissä elokuvissa ei pyritä mihinkään nihilistiseen realismiin, vaan koetetaan tehdä Hollywoodtoimintaa, niin silloin eurolähiöt eivät sellaiseen oikein sovellu. Joensuuhun sijoitettu Blade Runner ei näytä neon-Japanilta, vaan kellarimyyriltä, vaikka mitä tekisi.
Siispä Regenerationin visuaalinen ilmapiiri on samalla sekä ihan makea, mutta myös täysin väärällä tavalla hyödynnetty, kun parempi olisi jos ei olisi pyritty tekemään Amerikkalaista elokuvaa, vaan Bulgarialaista. Eli sama juttu kuin niin monessa Markus Selin-tuotannossa, jossa kotimaamme mittapuulla mitattuna suuren budjetin elokuva koetetaan tehdä jenkkiläiseksi ja lopputuloksena on sikäläisittäin halpabudjetin elokuvalta näyttävä kopio.
Kuitenkin silloin kun Regenerationissa ei esitellä ns. huipputekniikkaa ja leikitä valaistuksella, on sen hilseilevä maalikuvasto ihan kelvollisen sopivaa, ettei se kehno hollowoodmaisuuden tavoittelu tauotta häiritse. Todennäköisesti jenkkityylisyyden halu johtuukin Hyamseista, joista varsinkin isä-Hyams teki aikoinaan isojakin jenkkituotoksia.

No kunhan pääsee siitä väärä elokuva väärässä paikassa-fiiliksestä eroon, niin kyllä Regeneration on ihan kelvollista räiskintää jossa ei joudu liiaksi aivojaan rasittamaan ja parempi onkin, sillä jos niin tekee niin aloittaa aikamoisen laajamittaisen epäloogisuuksista valittamisen.

Van Damme on kuitenkin ihan hyvä vanhentuneena Täydellisenä Sotilaana ja Andrei Arlovski on sopivan tyly pahis. Lisäksi tämän elokuvan huumorintajuttomuus istuu paremmin UniSol-hahmoihin kuin Returnin läpänheitto.
Hauskaa on, että Regenerationissa pahistohtoria esittävä Kerry Shale on hahmoineen kuin ilkeä versio Robert Picardon Star Trekeissa esiintyneestä Tohtorista. Ei siis vain ulkomuodollisten seikkojen vuoksi, vaan myöskin puhetapansa ja asenteensa. Erot ovat hieman kuin Brent Spinerin Data ja Lore.
Mutta hetkinen, entäpä Dolph Lundgren? Ou mään, Lundgrenilla on taatusti ollut hauskaa päästessään riehumaan sydämensä kyllyydestä ja hän onkin elokuvan hauskinta katsottavaa kaikessa psykoottisessa energiassaan. Ei tule edes pahemmin ajatelleeksi aiempaa paloittelukohtaloa. Suuri synti ja häpeä kuitenkin on se, että Lundgrenin rooli on enemmän tai vähemmän vain glorifioitu cameo ja vaikka se onkin hyvä sellaisena kuin on, niin kokonaisuutta ajatellen se on ihan näyttävää tappelukohtausta lukuunottamatta aika turha lisä tähän elokuvaan. Eli joko tai olisi ollut tarpeen.
Jatko-osaa Day of Reckoningia en ole nähnyt, joten en tiedä kasvaako Lundgrenin rooli siinä, mutta tämän elokuvan perusteella hänen läsnäolonsa tuossa elokuvassa vaatii jälleen aivojen nollaamista.

Universal Soldier: Regeneration on siis ihan kivaa toimintamättöä, joka parantaa edellisestä osasta, mutta joka saa ensimmäisen osan vaikuttamaan Merchant-Ivory-tuotannolta. Ja rehellisesti sanoen, ilman Lundgrenia pitäisi yksi tähti pudottaa pois, sillä hänen aiemmin todettu sekopäisyytensä on riemastuttavinta mitä elokuvassa on ja sitä on liian vähän.
Mikä jonkin verran verottaa pisteitä, on elokuvan kärsimättömyys hahmojaan ja juonenkäänteitään kohtaan. En nyt tarkoita Lundgrenin pientä osaa, vaan että kun Van Dammekin tuntuu olevan hiukan sivuosassa ja on sentään muihin verrattuna selvästi elokuvan päähenkilö. Van Dammen hahmon näytetään kärsivän muistiongelmista ja piilossa olevista traumoista ja Puff (the magic dragon) se on poissa. Terroristeilla on oma UniSolinsa ja sen tarina alkaa, mutta Puff (the magic dragon) se on poissa. Lundgrenin hahmo herätetään muisti tyhjennettynä ja kun mies alkaa ymmärtämään kuka on, niin Puff (the magic dragon) se on poissa ja sitten on se paras juoni-idea kun terroristit saavat vaatimuksensa läpi, eikä joku delta force sitä estä, niin Denver (the last dinousaur) se on poissa. Joka kerta kun jokin juonikuvio otetaan mukaan, niin se unohdetaan hetikohta ja kun kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan ns. aivotonta räiskintää, niin hirveästi ei tarvitsisi edes yrittää. Etenkään kun tämä ei ole mitään ylihektistä hysteriaa, vaan jopa suht' rauhallisesti kulkeva... ja silti kaikki tuntuu jäävän kesken.

Tähdet: **
Universal Soldier: Regeneration