lauantai 1. joulukuuta 2012

Air America (1990)

CIA:n lentokuljetusorganisaatio Air America lienee tunnetuin Vietnamin sotaan liittyvistä tapahtumista, kuten väitetyistä huumelennoista. Tappavassa Aseessa Mel Gibson kertoi elokuvan pääpahiksen toimineen juuri Air American huumediilerinä, joten lienee vain sopivaa että Gibson sitten itse on samaisen lentoyhtiön lentäjänä tässä elokuvassa.

Gene (Mel Gibson) on Air American rämäpäinen lentäjä Vietnamin sodassa ja kuljettaa luotisateessa milloin mitäkin sälää ihan minne vain. Raskaat työt vaativat raskaat huvit ja vapaa-aika kulutetaankin kavereiden kanssa keppostellen ja bilettäen.
Gene saa uuden kollegan yhtälailla rämäpäisestä Billysta (Robert Downey Jr.) ja vuoroon astuu se vanha tuttu märkäkorva-tarina kun heistä jälkimmäinen saa ihmetellä sodan kauhuja ja elämän realiteetteja. Mutta onneksi kepposteleva Gene koulii Billysta itsensä kopion, mikä ei ole vaikeaa sillä hahmojen esittelyjen perusteella he olivat jo yksi ja sama.

Jostain syystä minulla oli sellainen muistikuva, ettei Air America olisi mitenkään erityisen hyvä elokuva, mutta ihan käyttökelpoista viihdettä kuitenkin. No väärässäpä olen, sillä tämän elokuvan viimeinen käyttöpäivä on kaukana takanapäin.
Vuoteen 1969 sijoittuva Air America näyttää täsmälleen valmistumisvuodeltaan 1990, eli aikausikuvauksena se ei hirveän onnistunut ole. Etenkin Downey juniorin habitus huutaa ysäriä, eikä flower poweria.
Vaikka aiheina onkin Amerikkalaisten joukkojen "salainen" sota Laosissa, CIA:n huumebisnekset, mitkä lie asekaupat ja esimerkiksi lentäjien masennus joka hukutetaan viinaan, niin melkeinpä uskallan väittää, että ainoa asia mikä muistetaan tämän elokuvan olemassaolon lisäksi, on kohtaus jossa Downey junioria roikotetaan köydestä ja lennätetään kaupungin yllä.
Air America kun on aika tylsä elokuva jolla ei tunnu olevan päämäärää, mutta se ei myöskään onnistu olemaan Seinfeldmaisittain elokuva ei mistään, jollaiseksi esimerkiksi M.A.S.H. voitaisiin onnistuneesti mieltää. Air Americassa ei tehdä juuri mitään kiinnostavaa ja sen tekevät tylsät henkilöt.

Tähdet: *
Air America

Ei kommentteja: