Ei Pakotietä (No Way Out, 1987)

Heti alkuun on todettava, että Maurice Jarren säveltämä tunnari kuulostaa ihan joltain zombie-elokuvaan kuuluvalta.

Urallaan nousukiidossa oleva komentajakapteeni Tom Farrel (Kevin Costner) päätyy puolustusministeri David Bricen (Gene Hackman) kaksoisagentiksi hankkimaan salassa puolustusvoimien tietoja ennen kuin CIA ehtii. Ongelmia kasaantuu taivaalle kun Tom ihastuu korkean luokan seuralaisnaiseen Susaniin (Sean Young), joka toimii myös Bricen rakastajattarena. Pulmat eivät jää vain mustasukkaisuuden asteelle, kun juuri sellaisesta kärsivä Brice kiivastuneena tappaa Susanin ja jälkiä siivoamaan saapuva Bricen omistautunut avustaja Pritchard (Will Patton) pistää Tomin etsimään sen Susanin toisen miehen, voidakseen hiljentää tämän mahdollisesti Bricen aseman vaarantava uhkatekijän. Salatakseen todelliset syyt, Pritchard kehittelee selitykseksi KGB-agentin metsästyksen ja nyt Tom saa siis etsiä itseään, mutta koska salaisuuksilla on tapana vuotaa julki on Tomilla suurempikin pelko kuin olla itse murhaepäiltynä ja lopun yllätys palkitsee kärsivällisen katsojan.

Ei Pakotietä on varsin tehokas salaliittoaiheinen trilleri, jonka loppukäänne on varsin ironinen jos huomaa sen sattumanvaraisuuden ja kuten esimerkiksi yleensä John Grisham-filmatisointien kohdalla (joka tämä ei ole, mutta jonka kaltainen tämä hyvin paljon on), niin elokuva on taidokkaasti tehty ja näyttelijäkaarti koostuu vähintäänkin hyvistä esiintyjistä. Costner ja Hackman ovat molemmat hyviä miehinä joiden kurkkua köysi eri syistä kuristaa ja etenkin Will Patton keinoja kaihtamattomana avustajana on aivan loistava.

Tarina on lopputwistiä (joka on aikalailla tekoaikansa kuvaa) lukuunottamatta kuitenkin aika tavanomainen köysi kiristyy/kello tikittää-murhatrilleri ja vaikka loppuyllätys saa miettimään aiemmin näkemäänsä, niin se tietäenkin elokuvaan ei tule mitään syvempää merkitystä, vaan se kulkisi syistä riippumatta samalla lailla alusta loppuun. Loppukäänteen suurin onnistuminen liittyykiin siihen mitä ja ketä Tomin tuli valheellisessa operaatiossa jäljittää ja siitä tulee se aiemmin mainitsemani ironisuus.
Pidän myös kovasti siitä, että Pritchard tekee tekonsa rakkaudesta Bricea kohtaan ja sen huomaa yhdistämällä yhden elokuvassa mainitun repliikin yhteen tehtyyn eleeseen, mutta sen jälkeen Pritchard vaikuttaa huomattavasti lihallistetummalta henkilöltä.

Eli hyvin tehty jännäri jossa on pari turhan pitkäksi venytettyä takaa-ajokohtausta, joista ainakin toisen tarpeellisuus lyhyenäkin olisi kyseenalainen, mutta hyvät näyttelijät ja toimiva tarina tekevät elokuvasta yllätys yllätys,,, onnistuneen.

Tähdet: ***
Ei Pakotietä