Alunperin tutustuin tähän rähjäiseen alkoholilla demoneitaan turruttavaan, Shane McGowanin varjoonsa jättävään resupekkaan muinaisen Kalma-lehden sivuilla ja sitten (sittemmin mustalle listalleni päätyneen) Kukunorin avustuksella hankin käsiini herran soololehtiä ja vaikka olenkin sittemmin luovuttanut kyseiset lehdet etiäpäin, niin arvostus ei missään vaiheessa laskenut ja olin hyvinkin innoissani kun aikoinaan ilmoitettiin John Constantinen pääsevän oikein elokuvaan saakka. Ennen tätä ilmoitusta olinkin jo muutamaan otteeseen visualisoinut päässäni mahdollista Hellblazer-elokuvaa ja päättänyt kuka olisi sopivin henkilö Constantineksi. Siispä siirtykäämme ajassa noihin hetkiin.
Vaikka John Constantine pohjautuukin ulkonäöltään Gordon "Sting" Sumneriin, niin toivoin ja vetosin korkeampiin voimiin ettei kukaan Hollywoodissa saisi päähänsä pyytää ex-Policea elokuvan pääosaan. Minun suosikkini rooliin oli Rutger Hauer ja tällöin (eli Kalman aikoina, 90-luvun alussa) se oli nimenomaan Liftarin John Ryder, joka oli niin vahvasti mielessäni, että kyllä Hauer voisi roolin hyvin vetää läpi. Sitten aikaa kului ja viimein tuo ilmoitus Hellblazer-elokuvasta nousi maan päälle, mutta vasta siinä vaiheessa kun Hauer ei enää olisi ainakaan kenenkään Hollywoodissa olevan ideaali vaihtoehto Constantineksi, ellei kyseessä olisi jokin The Straight Storyn kaltainen muunnos. Niinpä vaikka itse edelleenkin haaveilin Hellblazerista Hauerin kera, niin ymmärsin että syytä olisi ajatella muita vaihtoehtoja. Voin käsi sydämellä sanoa, että kun mietin John Constantinea, niin Keanu Reeves oli varmaan viimeisiä henkilöitä joiden saatoin kuvitella päätyvän tuohon katuvelhon rooliin. Ei niinkään herran tiedostettujen rajallisten lahjojen vuoksi, vaan ihan puhtaasti ulkonäöllisesti, sillä katsokaa nyt tätä
Masentunut manaaja John Constantine (Keanu Reeves) on kuolemassa keuhkosyöpään ja tietää joutuvansa Helvettiin tekemiensä syntien vuoksi. Siispä mies pyrkii ostamaan taivaspaikan tuhoamalla demoneja, mutta kuten Christopher Walkenin esittämä Gabriel Paholaisarmeijassa, ei Jumala kuuntele ja Constantinen yritykset välttyä loputtomalta tuskalta, joka vain jatkaisi jo olemassa olevaa kipua ovat tuhoontuomittuja.
Toisaalla poliisi Angelan (Rachel Weisz) kaksoissisar tekee itsemurhan, jota jäljelle jäävä sisko ei pysty ymmärtämään ja hän päätyy pyytämään apua Constantinelta, jotta ainakin sisaren sielu pelastuisi Helvetin liekeiltä. Tehtävän yhteydessä ilmenee, että joku aikoo Kohtalon keihään avulla järkyttää Taivaan ja Helvetin tasapainoa ja välissä olevana Constantine joutuu siis varmistamaan, ettei ainakaan näistä edellä mainituista paikoista jälkimmäinen pääse voitolle.
Jos pystyy unohtamaan sen, ettei Reeves näytä laisinkaan tunnetulta John Constantinelta ja että tässäkin elokuvassa hyödynnetään The Matrixin luomaa Keanuimagoa (joskin tarkoituksellisen likaisena), niin Reeves on mielestäni ainakin onnistunut tuomaan roolisuoritukseensa alkuperäisen hahmon kyynisyyden, renttumaisuuden ja ilkikurisuuden, tehden näin ollen hyvinkin positiivisen vaikutuksen odotuksiin nähden. Joten kuten Michael Clarke Duncan Daredevilissa (joo-o, juuri siinä), niin hahmon ulkoasu ei ole kaikki kaikessa, vaan ainakin tässä tapauksessa hahmon luonne on se tärkein. Toki se on myönnettävä, että alkuperäissarjakuvien ollessa tuttuja, on aika vaikea päästä yli Keanustinen ulkonäöstä, sillä väkisinhän se sen huomaa. Mutta jos pystyy välttelemään niitä ajatuksia, kuten myös hahmon muutosta amerikkalaiseksi, pystyy myös näkemään tämän Constantinen olevan ihan onnistunut käännös.Itse Constantine-hahmoon liittyen elokuvan ekstroissa DC:n edustajat kehuskelevat elokuvantekijöiden kanssa kilpaa lopullista tuotosta, joten ei siinä mitään normaalista poikkeavaa, mutta ainakin sarjakuvapuolen henkilöt muistavat mainita olleensa itsekin hämmentyneitä kun leffapuolen vastaavat vaativat muutoksia kuten Constantinen kansallisuuden muutos. Eli ainakin alkuperäinen ajatus on ollut lähempänä sarjakuvallista lähtökohtaa itse päähenkilön kohdalla ja Reeveskin mainitsee ymmärtävänsä tälläisissä muutoksissa olevan riskinsä. Joten,,, niin.
Osa näyttelijöistä on aivan loistavasti roolitettu ja vaikka nyt sanoinkin Reevesin sopivan tämän elokuvan Constantineksi ja olevan positiivinen yllätys, niin kaksi sivuosanäyttelijää varastaa elokuvan täysin itselleen.
Tilda Swinton sukupuolettomana enkeli Gabrielina on erittäin vakuuttava (joskin Swinton aseksuaalisena hahmona on aika helppo ratkaisu) ja Peter Stormare on varmasti yksi limaisimpia Saatanoita joita on elokuvissa koskaan nähty. Kuten William Fichtner Drive Angryssa, sitä toivoo Stormarenkin kohdalla hänen hahmonsa saavan oman elokuvansa, mitä toivottavasti kukaan ei oikeasti kuitenkaan tee.
Suurin osa elokuvan näyttelijöistä tekee varsin onnistuneen roolisuorituksen, tai on ainakin sopivan lyhyessä hihnassa, mutta Shia LaBeouf Constantinen Robinmaisena apulaisena on aika rasittava vikisijä ja olin hyvilläni kun tämä hahmo koki loppunsa. Kirottu olkoon siis A.W. Yrjänä joka aikoinaan kehuessaan tätä elokuvaa kertoi minulle lopputekstien jälkeen olevasta kohtauksesta, jossa äskeinen iloni vaihtui hienoiseen pettymykseen, siellä nimittäin odottaa LaBeoufin kristillinen pelastus.
Kenties yllättäen Silverchairia onnistuneemmasta Nirvana-kopiosta, keskinkertaiseksi rockyhtyeeksi muuttuneen Bushin Gavin Rossdale ei yhtenä elokuvan ilkimyksistä ole aivan kauhea, vaan ehkäpä enemmänkin hieman tarpeeton.
Elokuvan ulkoasu on ihan onnistunut ja osa efekteistä hyvinkin vaikuttavia, mutta ajoittain sorrutaan aikamoiseen muovitukseen ja etenkin niissä Helvettivisioissa lähennellään lähes Spawnin hölmöilyjä, mutta pienemmissä efekteissä (kuten se kärpäsen ilmaantuminen silmästä) Constantine toimi kuin häkä keuhkoihin.
Esiintyvästä krääsästä se ristihaulikko vai mikä lie ja ristinyrkkiraudat olisivat saaneet jäädä pelkän idean tasolle. Ylipäätään hassunkuriset vempeleet joissa pitää mainostaa joka nurkassa aiheeseen liittyvää logoa ovat sellaisia, että hei c'mon hei.
Juonellisesti tarina ei ehkä päätä huimaa, vaan on rungoltaan kuin mikä tahansa Bond-pahis valtaamassa maailmaa, kunhan nyt vain uskonnollisilla viittauksilla ja paholaisnaamioilla varustettuna, mutta kyllä Kohtalon keihäs on samalla tavalla elokuvaan sopiva MacGuffin kuin Liiton arkki Indylle, että en mene valittamaan. Kiinnostavin juonikuvio liittyy kuitenkin valloituspuuhien sijaan Constantinen tietämykseen tulevasta kuolemastaan, joka on itseaiheutettua ja kuinka mies koettaa välttyä ikuisilta liekeiltä pikkuhuijarin metodein.
Itse elokuvassa on aika onnistuneen negatiivinen vire päällä ja oli hahmo kuka tahansa, tilanne mikä tahansa, niin kaikessa on sellaista lohduttomuutta ja surua peittelevää valehymyä, että Hellblazerin melankolia tuntuu tutulta. Joten sarjakuvan ystäville ja muille samaten, tämä on ensimmäisten hankalien askelmien jälkeen ihan toimivaa sarjakuvaelokuvaa.
Ja poislukien lopputekstien jälkeinen kohtaus, on elokuvalla sopivan ilkeästi virnistävä lopetus jossa onnellisuuskaan ei tunnu mukavalta.
Tähdet: ***
Constantine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti