Rooman valtakunnan kukoistaessa ja yes massan ollessa täydessä terässään, syntyy Kreikan puolella orjaksi Spartacus (Kirk Douglas). Spartacus on aika huono orja, kun hän kapinoi koko ajan isäntiään vastaan eikä ymmärrä pilkkoa kiviä ilman, että purisi ruokkijansa kättä (no okei, jalkaa). Mitä tehdä kurittomalle orjalle? Minä tiedän, myydään hänet gladiaattorikouluun jossa hän oppii kanavoimaan vihaansa ja voimaansa ammattitaistelijan kyvyin. Siispä eipä aikaakaan kun Spartacus johtaa gladiaattoritoverinsa kapinaan, muodostaa heistä armeijan ja lähtee kohti Roomaa tarkoituksenaan lopettaa orjuus. Ymmärrettävästi joukko kasvaa päivä päivältä, maine samaten ja vaikka liha ei kestäisi, niin Braveheartin tavoin aate elää ja saattaa siirtyä sukupolvelta toiselle.
Olisi hauska nähdä millainen Spartacus olisi jos Stanley Kubrick tekisi sen nyt. Siis edellyttäen, että mies olisi edelleen elossa, koska muulloin kyseessä saattaisi olla aika hiljainen elokuva. Varmasti yksityiskohtiin panostettaisiin enemmän. Ei niin etteikö tämä olisi yksityiskohtainen, mutta se on tekoaikansa käsityksen mukainen ja näin ollen suurin osa hiusmalleista, naisten meikkaukset ja näyttelijöiden aksentit muutettaisiin nykyversiossa, niiden ollessa nyt,,, ei niin kovin uskottavia. Lisäksi rohkeutta tulisi lisää ja vaikka Kubrick todennäköisesti edelleenkin toimisi tietyissä asioissa hienovaraisesti, niin väkivalta olisi varmasti graafisempaa ja homoseksuaalisuuden kuvaus saisi enemmän lihaa ylleen. Tämä ei ole mitenkään kritiikkiä Spartacusin rohkeutta kohtaan, sillä aikansa studioelokuvaksi sen hikisinä kimmeltävät lihakset ja painiminen on silkkaa Hollywoodin Caligulaa, että seksiä ja väkivaltaa on tarjolla runsain mitoin, mutta siitä näkee vielä pienoista jarruttelua. Esimerkiksi alastomuus peitetään sopivissa kohdin olevilla puunlehdillä, taikka verhoilla ja niiden tietää olevan vain sensuurin vuoksi mukana.
Ja koska elokuvana se ei ole vielä sellaista ns. taiteellista Kubrickia kuin hänen elokuvansa pian tästä eteenpäin alkoivat olemaan, niin näyttelemisessä näkee vielä eräänlaista Hollywoodin kulta-ajan tapaa, joka nyttemmin varmasti karsittaisiin saman ohjaajan toimesta pois.
Spartacus on megalomaaninen elokuva jota on mukava katsella. Se näyttää ja kuulostaa hyvältä (ja vaikuttaa välillä aivan westerniltä), on täynnä erinomaisia näyttelijöitä (Douglas, Tony Curtis, Laurence Olivier, Herbert Lom, Charles Laughton, etc.) ja jos siirtää ajattelumaailman tekoajan asenteisiin, niin se on jopa shokeeraava verrattuna muihin vastaaviin epookkeihin. Ja vaikka huomautinkin eräänlaisesta Hollywoodnäyttelemisestä, niin Curtisin ja Olivierin välillä on uskottavaa kiihkeää kuumuutta ja Douglasin karismalla valloitetaan Rooma helposti, vaikka hänen hahmonsa ei sitä tehnytkään.
Mutta samalla Spartacus on myös hieman turhan puhdas ja värikäs, kiltti ja mukava ollakseen kaikkien teemojensa mukainen. Siispä senaatin juonittelut, orjien kapinointi, Tony Curtisin ja Laurence Olivierin kostea dekadenssi eivät pääse yli kolmen tunnin pituudesta huolimatta täysin maininnousukenkäjaloilleen, vaan ne viimeiset askeleet jäävät puuttumaan. Tähän liittyen onkin mielenkiintoista kuinka tässä elokuvassa puuhaillaan ahkerasti sotasuunnitelmia, puhutaan kuinka kovia taisteluita käytiin ja kansikin antaa ymmärtää tiedossa olevan joitakin titaanien kohtaamisia ja sitten niitä on suunnilleen kaksi, joista toinen käydään niin pikaisesti pimeässä ettei ehdi edes vessassa käydä. Toisaalta sitä ajattelee olevan hienoa kuinka elokuvan ei tarvitse turvautua fyysisiin toimintakohtauksiin ja kuitenkin sitä miettii, että joku vain unohti budjetoida stuntkoordinaattorit.
Erittäin viihdyttävä elokuva kuitenkin, siitäkin huolimatta että monissa kohtauksissa ulkoilma on yhtä uskottavaa kuin Bonanzassa ja ehdottomasti useampien sanojen arvoinen kuin annan ymmärtää. Pisteytykseenkin joku voisi lisätä yhden tähtösen, mutta nyt ei onnistu, vaikka lähellä onkin.
Spartacus ja Sportacus, kuin kaksi marjaa?
Tähdet: ***
Spartacus
4 kommenttia:
Ehdottomasti ihan hyvä elokuva. Kubrickin "huonoin" ja vähiten Kubrickin oma elokuva, kesken kuvausten kun vasta ohjaajaksi astui. Kaikin puolin siitä jää hirveän vähän sanottavaa. Sanoitkin ne jo. Ikäraja jättää aavistuksen verran arvailujen varaan.
Eugen, kyllä Killer's Kiss on "huonompi". Kubrick ei tekisi Spartacusta tänään, koska ei tekisi enää leffoja tilauksesta. Spartacus on semmoinen mielentilaleffa: joskus juuri oikeana päivänä se kolisee kuin haarniska kivirappusissa. Yleensä siinä nauttii kuitenkin eniten upeasta kuvasta, raudanlujasta kerronnasta ja Peter Ustinovin hillittömästä briljeerauksesta. Special Editionissa on muuten loistavat spessut, joissa Ustinov nousee erityisesti esiin mm. järjettömän hauskoilla Laughton-imitaatioillaan. Spartacuksen poliittiset pelit ovat sukua Kunnian polkujen vielä terävämmille, että sikäli tässä on kubrickilaisia aiheita.
Siksi "huonoin" oli noissa mauttomissa hipsuissa, että se ei ole huonoin, pidän siitä vain vähiten. Killer's Kissista pidän hyvinkin paljon, vaikkei se yhtä hyvä olekaan.
Kyllä minä voisin uskoa, että elossa oleva Kubrick saattaisi tänä päivänäkin tehdä Spartacusin, ei ehkä tilaustyönä, mutta muutoin. Hänhän totesi joskus muinoin haluavansa tehdä elokuvan jokaisesta lajityypistä ja jos oletetaan, ettei hän olisi tehnyt tätä tuntemaamme Spartacusta, niin yhtä hyvin se tarina voisi olla hänen mieleensä. Toki niin, että hän keskittyisi esimerkiksi niihin senaatin juonitteluhin, orjuuden kuvaukseen, tai johonkin muuhun kuin sankaritarinaan.
Ja silloinkun jos tässä vaihtoehtoisessa todellisuudessa hän olisi tehnyt tämän nimenomaisen Spartacus-elokuvan, niin juuri korjatakseen studionäkemyksen hän saattaisi uusia elokuvan täysin omanlaisenaan.
Toisaalta Kubrickin tiedetään haudanneen monia leffaviritelmiään hän huomatessaan, että joku muu ehti tehdä sen jo ja näin ollen ainakin sankaritarinana Ridley Scottin Gladiaattori saattaisi olla este Kubrickin uudelle Spartacukselle.
Killer's Kiss komeilee tuolla hyllyssä, tuskin maltan odottaa.
Lähetä kommentti