Apinoiden Planeetta (Planet of the Apes, 1968)

Mitä sanoitte? Ettäkö Double Featuressa on samaisesta elokuvasta samoihin aikoihin julkaistu arvostelu? Hmm, kuulostaa aivan suunnitellulta. Taikka sitten Gozer on saapumassa ja siksi "human sacrifice, dogs and cats living together... mass hysteria! "
Pääasia on, että rock me Dr. Zaius!

George Taylorin (Charlton Heston) johtama astronauttijoukko on palaamassa Maahan puolen vuoden reissultaan ja sen lisäksi, että tämä avaruus on valoisampi kuin Boney M:n keikka, niin edessä on myös jonkinlainen aikahyppy kauas kauas tulevaisuuteen ja planeetalle joka saattaa olla Maa.
Tämä karu ja kuolleen oloinen paikka ei hirveän vieraanvaraiselta vaikuta, eivätkä yllättäen kimppuun hyökkäävät ratsastavat metsästäjäapinat ainakaan helpota Taylorin ja hänen kahden kollegansa olotilaa. Äänijänteensä loukkaava Taylor päätyy apinoiden vangiksi, mikä nyt on ainakin pienempi paha verrattuna hänen ystäviensä kohtaloon. Mutta kykenemättömänä ilmaisemaan itseään sanoin ja hämmentyneenä ihmismäisten apinoiden yhteiskunnasta, Taylorin päätellään olevan samanlainen kuin muutkin planeetan ihmiset, eli yksinkertainen matalaotsainen eläin. Kun Taylor viimein saa äänensä kaikuviin, niin vihamieliset karvaiset kädelliset haluavat pyyhkäistä tämän ihmisolennon pois tieltään ja muut satunnaiset apinat pohtivat saattoiko Maa todellakin olla joskus ihmisten hallinnassa, ja jos näin on, pitäisikö se tieto salata. Mitä jos meillä onkin liikaa yhteistä?
Samaan aikaan Taylorille on tärkeintä päästä pois, mutta kuten lopetus kertoo, hän on jo perillä.
"You Maniacs! You blew it up! Ah, damn you! God damn you all to hell!"

Okei, ymmärrettävästi nykyelokuvia ajatellen tässä elokuvassa olevat apinamaskeeraukset ovat hiukan hassun näköisiä ja etenkin ne taustalla olevian ihmisapinoiden ilmeettömät kumimaskit pistävät ikävästi silmään, mutta hei, ainahan ne ovat olleet hieman hassun näköisiä, ne ovat apinoita.
Jos jokin kuitenkin osoittaa tämän elokuvan voiman, niin vaikka Apinoiden Planeettaa on parodioitu kuoliaaksi saakka, silti sen lopputwisti on lainausmerkeissä yllättävä ja tuntuu vatsanpohjassa saakka. Vaikka olenkin nähnyt sen jo pelkästään tämän elokuvan katselukertojen vuoksi hyvin useaan otteeseen, niin hyvä loppu on hyvä loppu.

Charlton Heston on aina ollut hieman jäykkä näyttelijä ja kuten Wayne's World kakkosen cameoroolikin osoittaa, niin hän oli aina enemmän tai vähemmän esittämässä Charlton Hestonia kuin kulloisenkin elokuvan roolia. Lievästä hybriksestä voidaan puhua siinä vaiheessa kun tajuaa, että itseään esittävän näyttelijän roolihahmoihin kuului muun muassa Mooses. Mutta samapa tuo ketä Heston esitti urallaan, sillä samoin kuten William Shatnerin kohdalla, jos "itsensä" esittäminen oli se onnistunein juttu, niin mitä sitä korjaamaankaan. Kun Heston sanoo Apinoiden Planeetassa "take your stinking paws off me, you damned dirty ape!", niin sen roiskuva karisma todistaa, että Heston oli ainoa oikea valinta tämän elokuvan päärooliin (siitäs sait Mark Wahlberg.)
Pidin myös kovasti siitä, että kun alussa tehdään se syöksylasku Maahan, niin Hestonin Taylor on ihan vaan shit happens-asenteella liikkeellä ja edes kollegan muumioituminen alukseen ei liikuta häntä.

Minua on tosin aina huvittanut se, että alussa kun Hestonia ja kumppaneita näytetään avaruusaluksessaan, niin Heston pistää sikariksi.

Apinoiden Planeetta on erinomainen vaihtoehtotodellisuuden kuvaus. Se ei ehkä ole (lähellekään) aivan yhtä yhteiskuntasatiiri kuin Pierre Boullen alkuperäiskirja, mutta etenkin kuvatessaan kädellisten erilaisia sosiaaliluokkia (sotaisat gorillat, älykkäät simpanssit, duunarit, korkeasti koulutetut) se on hyvinkin purevaa kerrontaa. Tähän kun lisätään paariaksi päätynyt ihmisrotu joka on kehityksessä apinaa alempana ja sen käsityksen murtaminen tuomalla mukaan ihminen menneisyydestä joka osoittaa, että nämä ihmisapinat voivat olla uhka normaaleille apinoille. Eli vähän niin kuin evoluutioteoria uskovaisille.

Alunperin minua hieman kiusasi se, että nämä elokuvan apinat eivät fyysisiltä liikkeiltään eronneet laisinkaan ihmisistä, koska jotenkin sitä odotti eläimellistä liikehdintää. Pian kuitenkin tulin siihen tulokseen jossa olen edelleenkin, että koska pointti on siitä etteivät nämä apinat ole eläimiä, vaan ihmiset ovat, niin näin on hyvä.

Syvällisten pohdintojen ohessa Apinoiden Planeetta tarjoaa (etenkin alkupuolellaan) pirun makeita kuvauspaikkoja, erinomaista toimintaa, mystiikkaa ja Jerry Goldsmithin selkäpiitä kylmäävän musiikin.

Kyseessä on ehdottomasti yksi tieteiselokuvan mestariteoksista, joka joistakin hassuista mukafuturistisista astronauttikeksinnöistään ja kumisista naamioistaan huolimatta on mielikuvituksellinen seikkailu joka tempaa mukaansa ja saa edelleenkiin ällistelemään lopetuksen nerokkuutta.
Ja kuka muka ei meinannut laskea housuihinsa nähdessään ne varoituksina toimivat linnunpelätit.

No, se ei näe pahaa-ei kuule pahaa-ei puhu pahaa-kohtaus oli vain ja ainoastaan kömpelön nolo vitsi.

Tähdet: *****
Apinoiden Planeetta