Kannessa kerrotaan Wolf Larsonin olevan Tarzan, mutta takannessa on kaksi kuvaa Joe Larasta Tarzanina. Molemmat ovat toki näytelleet apinain kuningasta, mutta erilisissä sarjoissa. Lara vieläpä alunperin hävisi roolin Larsonille, mutta pari vuotta sen jälkeen kun Larsonin sarja päättyi Tarzan päätyi jälleen televisioon ja nyt tällä kertaa juuri Laran esittämä. Hauskaa on se, että ennen Larsonin sarjan aloitusta, oli Lara jo näytellyt Tarzania elokuvassa Tarzan Manhattanilla.
Ja arvatkaapa mitä? Jossain vaiheessa Laran Tarzania tehneet tahot olivat ostaneet oikeudet Larsonin versioon ja esittivät ne osana omaa sarjaansa. VAU!
Osa saattaa muistaakin Larsonin Tarzanin jo pelkästään sen vuoksi, että hän lienee ainoa kenkiä käyttänyt viidakkosankari.
Ei tämä King of the Jungle mikään elokuva ole, vaan kolme jaksoa Larsonin Tarzanista. Ei kun siis Tarzánista.
Jokaisen jakson alussa on lyhyt, ehkä puolen minuutin katsaus kulloisenkin jakson sisältöön ja se voi olla joillekin ihan tarpeeksi.
The Caves of Darkness
Wings Hauserin ja Gary Buseyn ristisiitokselta näyttävä yksisilmäinen metsästäjä Cordell (Gavan O'Herlihy) aikoo ampua elefantin, mutta Tarzan (Wolf Larson) vetää häntä turpaan. Toisaalla Cheeta tirkistelee ranskalaista Janea (Lydie Denier.)
Cordell kidnappaa Janen hänen you know like wow dude-apulaisen Rogerin (Sean Roberge) ja pistää heidät noloimpiin ansoihin ikinä. Roger heitetään veteen jossa arkistomateriaalikrokotiilit ovat aivan toisessa maailmassa ja Jane pistetään roikkumaan köydestä joka palaa hiljalleen poikkim joten hän on vaarassa pudota metrin korkeudelta veteen joka voi jopa kastella hänet. Olisi nyt vienyt edes sinne taustalla näkyvän vesiputouksen yläpäähän, mutta kun ei niin ei. Lieneekö mikään ihme, että Tarzan vetää Cordellia pataan.
Lopussa näemme lyhyesti mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu ja sitä jaksoa ei ole mukana tällä levyllä. Hahaha!
Journey to Danger (joka oletettavasti on sama kuin Dangerous Journey. Hienoa että näiden tiedot ovat merkitty kunnolla.)
Myrkyllinen hämähäkki puraisee Janea ja Tarzan hakee poppamiehen avukseen.
The Picture of Death
Huippumalli saapuu viidakkoon kuvattavaksi ja iskee silmänsä Tarzanin lihaan. Käärme hyökkää mallin kimppuun, tai oikeastaan malli pitää elotonta käärmettä sylissään ja sitten Tarzan hakkaa käärmeen.
Jane vetää pultit nähdessään huippumallin päällä turkiksen ja Tarzan hyppää aallolle, joten napataan kameramieheltä kuvauslupa pois. Huh! En meinaa kestää tätä seikkailullisuutta.
Heti ensimmäiseksi on kehuttava sarjan tunnusmusiikkia joka on hieman MacGyverin tyylinen ja lähes yhtä tarttuva.
Ja toiseksi on kehuttava sarjaa siitä, että vaikka se on todella halvan oloinen ja kömpelö, niin se on hyvin kiltillä tavalla mukavaa katseltavaa.
Tarzanilla on ihme gogo-buutsit jaloissaan, vanhoista Weissmuller-leffoista otettu huuto on todella huonosti dubattu mukaan ja liaaneissa heilunta on sulavaa kuin rekalla putoaminen. Näyttelijät ovat kuin puulla päähän lyötyjä, dialogi aiheuttaa tahatonta tirskuntaa ja välillä sähkökitara ulisee kuin Steve Vailla ikään, niin juuri niistä huolimatta ja niiden vuoksi sarjassa on jotain mukavan lapsellisen kivaa, mikä ei tietenkään tee siitä kovinkaan hyvää.
Sarja on hieman niin kuin katsoisi idioottia. Siinä on jotain hellyyttävää, mutta samalla herää säälin tuntemuksia.
Takakannessa sanotaan "speelduur 90 minutes", mutta 69 minuuttia on huomattavasti lähempänä totuutta.
Ai niin, jaksossa Journey to Danger poppamies laulaa "hulju hulju huu huu" tehdessään vastamyrkkyä ja se oli aivan kuin jokin Kummeli-vitsi.
Tähdet: **
Tarzan: King of the Jungle
2 kommenttia:
Muistan hyvin Wolf Larsonin tähdittämän Tarzan-sarjan. Hän oli kengistä huolimatta huutoa myöten yhtä uskottava kuin Weissmuller aikoinaan. Katsoin joka jakson, koska viidakon kuningas on klassikko halki aikojen.
No, en ehkä mene Larsonia kovin uskottavaksi Tarzaniksi väittämään, mutta kyllä hän kieltämättä aivan yhtä uskottava on kuin kuka tahansa muu olisi tälläisessä kevyessä seikkailusarjassa, joka on tahallisesti ja tahattomasti varsin hauskaa katseltavaa.
Niin ja jos se huuto kuulostaa tutulta, niin sehän on sama jota Weissmuller oli huutavinaan.
Riippuu tietenkin siitä miten uskottava tulkitaan, mutta äkkiseltään todettuna Christopher Lambert lienee uskottavin Tarzan ja elokuvansa Greystoke se elokuvista sellaisin.
Lähetä kommentti