sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Arctic Outbreak (The Thaw, 2009)

Alkuun hieman montaasia kaikenlaisista uhkakuvista. Luonnonkatastrofeja ja luonnottomia katastrofeja.
Niistä siirrymme arktiselle alueelle seuraamaan ympäristötutkija Davidia (Val Kilmer) ja hänen persoonattomia apulaisiaan ampumassa nukutusnuolella jääkarhua, koska he selvittävät ilmastonlämpenemisen saloja. Jääkarhu kuolla kupsahtaa ja pian tutkijaryhmä alkaa oireilemaan oudosti. Samaan aikaan David on kutsunut paikalle lisää persoonattomia ihmisiä, opiskelijaryhmän johon kuuluu hänen oma tyttärensä ja vaikka mies tietää alueella olevan jotain karanteenin arvoista, ei hän varoita opiskelijoitaan tulemasta. Tosin tytärtä hän koettaa estää, mutta eihän hän tottele.
Perillä sitten kaikille selviää, että jääkarhu oli täynnä loiseläimiä, pieniä siivekkäitä ötököitä jotka karhu oli kaivanut jään alta ja levittää nyt ympäriinsä. Tuttuun tapaan ötökät pureutuvat ihon alle, mädännyttävät ihmiset ja aikovat levitä kaikkialle maailmaan. Siispä kokekaamme hysteerisiä kohtauksia, tappakaamme toisiamme, nähkäämme varsin mainio ekoterrorismipaljastus ja kohdatkaamme loppu jossa Jurassic Parkin tavoin "life finds a way." Mutta tottakai juuri sitä ennen kuuntelemme saarnausta.

Salaisissa Kansioissa oli kerran sellainen jakso jossa Mulder ja Scully (aah, Scully) hengailivat jossain metsämökissä ja pimeässä pörräilivät jonkinlaiset vaaralliset hohtavat ötökät jotka sitten koteloivat ihmisiä puihin roikkumaan. Arctic Outbreak on hieman kuin se jakso, tai oikeastaan mikä tahansa pikkuötökkätarina. Eikä siinä mitään, mutta koska Arctic Outbreak ei sitä suurinta vaikutusta tee, niin se olisi varmastikin toiminut paremmin juuri jonkin X-Filesin tai vastaavan jaksona, kuin ihan omana elokuvanaan. Toki se on myönnettävä, että nämä pikkuötököistä kertovat tarinat ovat aina katsomisen arvoisia juuri sen takia, että jo pelkkä ajatus kymmenistä, sadoista, tuhansista, miljooonista iholla hyörivistä sontiaisista aiheuttaa kylmiä väreitä, oli itse elokuva sitten hyvä tai ei. Se on vain sitä perusreaktiota.
Joten vaikka Arctic Outbreak on toteutuksena korkeintaan keskitasoa, niin ötökkäfaneille se on varsin maittava tekele. Jotkut ötökkäkohtaukset ovat jopa loistavia ja ne pidetään fiksusti aika minimissään.

Ihan hyviä efektejä, siedettävää näyttelijätyötä, aiheelleen sopiva tarina ja kelvollinen kokonaisuus. On sitä Lady Kakampaakin tullut nähtyä ja usein.
Tosin elokuvan Blu-ray-julkaisua ei voi kehua, sillä en tiedä onko kyseessä vain minun kappaleeni, mutta elokuvassa oli silminnähtävää nykimistä ja väreilyä joka ei ainakaan puhu tuon formaatin ylivertaisuuden puolesta. Kyseinen levy on siis osoitus siitä, että teknisesti laadukkaampi formaatti ei ole yhtään aiempaa savikiekkoa parempi jos sitä ei hyödynnetä oikein.

Tähdet: ***
Arctic Outbreak

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tarinan samankaltaisuuden lisäksi tässä arvostelemassasi leffassa on toinenkin X-Files yhteys. Nimittäin näyttelijä William B. Davis eli The Cigarette Smoking Man... IMDb:stä lunttasin..

...noir kirjoitti...

Joo, herra vilahti siinä leffan alun uutismontaasissa.
Nyt rupesinkin miettimään, että liekö tämän takana oikeasti X-Files yhteyksiä tuottajien, tms. kautta.