Rankka Päivä (Falling Down, 1993)

Silloin kun olin vielä videovuokraamotyöläinen ja silloin kun dvd:t eivät vielä olleet syrjäyttäneet videokasetteja, kävi meillä eräs lähemmäs eläkeikää ollut mieshenkilö joka ainakin parin vuoden ajan vuokrasi kerran kuukaudessa yhden ja saman kasetin ja se sattui olemaan tämä nyt vuorossa oleva Rankka Päivä. Kyllä sitä tovi tuli ihmeteltyä, että miksei kyseinen herra vain yksinkertaisesti ostanut elokuvaa itselleen, mutta väliäkö tuolla sillä hyvän leffan mies oli kuitenkin valinnut obsessiokseen. Kyseessä on nopeasti ajateltuna hyvin epätasaisen Joel Schumacherin väkevin ohjaustyö ja melkein uskaltaa sanoa Michael Douglasin tekevän tässä uransa parhaimman roolisuorituksen. Ehkä, ehkä ei, mutta kauas ei ainakaan jäädä.

Hikinen aamupäivä ja stressaantunut Bill "D-Fens" Foster (Michael Douglas) ei kestä enää. Hän jättää autonsa keskelle ruuhkaa ja lähtee kävelemään. Matkalla mies purkaa kiukkuaan pikaruokalan pilkunnussimiselle, aiheuttaa rasistiselle asekauppiaalle tuskallisen kokemuksen, ajaa katujengin turmioon ja kulkee kohti ex-vaimonsa kotia, mutta eläköityvä poliisi Prendergast (Robert Duvall) koettaa vielä miehisyyden osoituksena pysäyttää itse- ja muidentuhoisen Breaking Bad-esikuvan odysseian.

Rankka Päivä on täynnä kohtauksia, jotka nousevat eräänlaisiksi rivikansalaisen kapinan toteutuneiksi fantasioiksi. Kun D-Fens tuhoaa kaupan kritisoidessaan virvoitusjuoman hintaa, ampuu puhelinkopin sirpaleiksi kyllästyttyään napinaan, aiheuttaa golfelitistille sydänkohtauksen, huutaa maailmalle totuuden hampurilaismainonnan valheellisuudesta ja lopussa kysyy "i'm the bad guy?", niin sitä voi vain hurrata ja samaistua miehen käytökseen. Siksi onkin D-Fensin tarinalle aivan turhana lisänä se aseteollisuudessa työskentelytarinointi ja sitä miettii, että eikö tässä luotettu siihen että aivan "tavallinen" duunari olisi ollut tarpeeksi, vaan tällekin hahmolle piti luoda jokin muka mielenkiintoisempi henkilöhistoria. Sama pätee niihin kohtauksiin joissa D-Fens esitetään jonkinlaisena psykona, kuten se jossa herra istuu hämärässä ja kiusaa puhelimitse ex-vaimoaan. Mitä enemmän D-Fensiä esitetään taviksena, sitä mielenkiintoisempi hän on. No se on lopulta pieni roska silmässä, kun muutoin elokuvassa saa pääosin katsoa loistavaa näyttelemistä, tehokasta kerrontaa ja ennen kaikkea antisankarin joka voisi olla katsoja itse.

Se tosin on myönnettävä, että tarpeettoman D-Fensin hahmosyvennyksen lisäksi elokuvassa on kaksi muutakin hieman ärsyttävää seikkaa:
1. Prendergastin hysteerinen vaimo oli väsyttävä.
2. Kohtaus jossa D-Fens vahingossa laukaisee singon oli todella hölmö.

Hauskasti kohtaus jossa se natsistinen kauppias jankkaa sitä "give it to me"-ähkimistään on poikinut sampleja joita ovat käyttäneet ainakin Frontline Assembly ja Revolting Cocks.

Ja miten hitossa Joel Schumacher voi olla vastuussa sekä tästä, että Batman & Robinista? 

Tähdet: ****
Rankka Päivä