Animaatiot

Tuossa tovi sitten Movie mondayssa kyseltiin animaatioiden perään ja mainitsin vastaukseni yhteydessä kaikenlaista He-manista Tehotyttöihin.
Tämä herätti minussa jonkinlaisen halun kirjoittaa aiheesta hieman enemmän, mutta mitä ja miten? Kaikista animaatiosarjoista joista haluaisin kirjoittaa ei minulla ole kuin yksi, kaksi, kolme kasettia, levyä ja joistakin koko sarja, ja osasta jopa kahdessa formaatissa.
Siispä otanko mukaan vain kokonaiset kaudet, vaiko yksittäiset jaksot?
Päätin keskittyä jälkimmäiseen ja siinäkin vain yhteen harkitusti taikka sokkona valittuun jaksoon, jotta saisin tarpeeksi monta haluamaani animaatiota esille. Siispä huomioikaa, että vaikka kerron vain yhdestä jaksosta per sarja sen sisällön, niin se edustaa koko sarjaa.
Joten varautukaa selvästi nostagian värittämiin matkoihin ja mahdollisuuteen, että joskus palaan joihinkin sarjoihin hieman syvemmin.

HE-MAN AND THE MASTERS OF THE UNIVERSE (1983 - 1985)

On loogista aloittaa suurimmista suosikeistani ja tämä vahvasti seksuaalisviritteinen Conan Barbaarista innoituksensa saanut animaatiosarja kuuluu niihin eniten pitämiini piirrettyihin.

Perusjuoni jaksosta toiseen on simppeli: Planeetta Eternialla asuva kiltti prinssi Adam elää kaksoiselämää ja taikamiekkansa avulla herra muuttuu koko kansan sankari He-maniksi.
He-manina hän pyrkii estämään pahan Skeletorin maailmanvalloitusaikeet.
Jakson lopussa He-man tai joku muu jutustelee katsojalle ja kertoo jonkinlaisen opetuksen, kuten vaikkapa että tällä kertaa opimme ystävyyden merkityksen, tms.

Se mitä tässä sarjassa ei niinkään käsitelty, mutta joka nousi ajoittain sarjakuvissa esiin oli Adamin murehdinta siitä, että hän haluaisi osoittaa olevansa myös omana itsenään sankarillinen, eikä siis aina vain piilotella alter egossaan. Mutta lelumarkkinoinnissa toimiva animaatiosarja oli kuitenkin ilman tätäkin seikkaa kaikkea muuta kuin pelkkä lastenohjelma. Sarjassa oli hyvin vahvoja kauhuelementtejä Skeletorin demonisesta luurankolookista musiikin synkkyyteen ja varsinkin miljöö normaalista luonnosta Käärmevuoreen ja Harmaakallon linnakkeeseen olivat silkkaa Clive Barkeria.
Tietenkin Skeletor puhuu kuin vinkulelu, mikä sitten lieventää hahmon kauhistuttavuutta.
Ja jos visuaalisesti mukana on kauhua, niin seksuaaliset fetissit eivät myöskään ole kaukana. Remmeihin ja turkiskalsareihin pukeutuneet lihaskimput painimassa keskenään. Isorintaiset vähäpukeiset dominat kieriskelemässä. HEPPU NIMELTÄ FISTO! Joten pelkkä nopea vilkaisu Masters-hahmoihin saa ajattelemaan kyseessä olevan jonkinlaista pehmopornoa.
Kevyt kauhu ja seksuaalisuus vain tekevät sarjasta mielenkiintoisemman, sillä pääosin jaksot noudattelevat aina samaa paha uhkaa paha voitetaan-tarinointia, joka voi suuremmissa määrissä tuntua liian toistuvalta.

Itse animaatio edustaa tyypillistä Filmationia (Blackstar, She-ra, Bravestarr, etc.) jossa supersankarisarjakuvamaisuus on vahvana, kohtauksia kierrätetään ahkerasti ja anatomia heittää välillä häränpyllyä. Toisaalta muutama kohtaus on animoitu niin realistiseksi liikkeiltään, että tuntuu kuin katselisi motion capturella tehtyä tuotosta (esim. se maassakierähdys joka toistuu lähes joka jaksossa ja samaten se toistuva askel-pysähdys-kääntyminen.)
Lopputulos on erittäin viihdyttävää kevyttä seikkailupiirrettyä, joka on lopulta uskaliaampaa kuin voisi luulla.

Esitteille pääsee sokkona valittu jakso nimeltä Kissa ja Hämähäkki (The Cat and the Spider).

Adam ja vain tämän jakson verran mukana oleva arkeologi Malekta löytävät muinaisen kissakansan temppelin ja sieltä löydetään kissapatsas jossa saattaa olla pahoja voimia. Tottakai sekä kissaihmiset, että Skeletor haluavat patsaan itselleen ja kun kissademoni pääsee vapaaksi niin Skeletor laskee housuihinsa ja He-man ampuu salamalla itsensä voittoon.
Opetus on että "ihmisiä pitää arvostella yksilöinä."

Mastersista pitää vielä todeta se, että se herättää minussa niin lämpimiä muistoja, että pelkkä tunnusmusiikin kuunteleminen saa välillä kyyneleet kihoamaan silmiini.
Niin ja tämä oli ensimmäinen tv-ohjelma jossa pistin mieleeni sittemmin Babylon 5:n luoneen J. Michael Straczynskin nimen.

Tähdet: *****
He-man and the Masters of the Universe

SHE-RA: VOIMAN PRINSESSA (She-ra: Princess of Power, 1985 - 1987)
She-ra, eli prinsessa Adora on He-manin, eli prinssi Adamin kaksoissiar ja asustaa planeetalla Etheria. Aika vähäiselle huomiolla jäänyt She-ra oli sarja joka koetti yksinkertaisesti olla tytöille suunnattu Masters of the Universe ja ymmärrän, että jonkinlainen yhteys He-maniin pitikin luoda jotta pystyttiin hyödyntämään sen mainetta, mutta lopputulos on hieman kuin 8MM:n kakkososa, eli jotain joka liian läpinähyvästi koetti "rahastaa" jollain jo ennestään tunnetulla. Minä kyllä pidän edelleenkin She-rasta, mutta enemmän sen tahattoman komiikan vuoksi kuin Mastersin onnistuneena spin offina. Vaikka Masterskaan ei loistanut millään järin syvällisillä tarinoillaan, niin tämä She-ran kaksoissisaruus aiheuttaa aivan liian paljon päänvaivaa koettaessaan yhdistää sarjat yhteen ja He-manin ajoittaiset cameovierailut eivät ainakaan selvennä asiaa.

Animaatio on samanlaista kuin Mastersissa, joten se ei minua pettänyt, mutta hahmoratkaisut ja yleinen design aiheuttavat hämmennystä. Kyse voi olla vain sukupuolten välisistä eroavaisuuksista, mutta silti uskon että She-ran keinot pyrkiä olemaan tyttöjen sarja ovat vääristyneet, sillä minun on hyvin vaikea kuvitella tyttöjen pitävän tätä sarjaa yhtään Mastersia enemmän omanaan. Syynä se, että She-ran käsitys tyttöjen jutuista ovat viiksekkään miehet, yksisarviset, sateenkaaritaiat, Teletappimainen gugugaga-puhe ja kukkaset, kukkaset, kukkaset. She-ra on tehty siten, että aivan kuin joku olisi muistellut vanhaa sanontaa "what are little girls made of? Sugar and spice and everything nice" ja käsittänyt sen tarkoittavan pelkkää kukkatähtisadekimallusta.
No kuitenkin, She-ra on lopulta silti varsin veikeä animaatiosarja joka herättää miellyttävää tahatonta huvittuneisuutta ja sitä aika paljon. Hauskaa on jopa se, että jos Mastersin tunnusmusiikki on jykevää energiaa, niin She-ran vastaava on lollipop lollipop-rallattelua.

Sarjan suurin plussa oli pääpahiksena toiminut paholaismainen Hordak, joka Masters-sarjakuvissa sai usein Skeletoriakin näkyvämmän roolin.

Kukkien Päivä (Day of the Flowers). He-man ja She-ra käyvät kiusaamassa Hordakia ja heistä jälkimmäinen on kiukkuinen koska orjat eivät kapinallisten toiminnan vuoksi pysty kaivamaan tarpeeksi nukleonia. Onneksi Hordakilla on suunnitelma joka voisi kääntää voimasuhteet hänen edukseen. Siispä pistetään General Grievousilta näyttävät Monstroidit tallaamaan planeetan kukkaset. Öö, okei.
Samaan aikaan toisaalla Orko hukkaa He-manin ja She-ran taikamiekat toiseen ulottuvuuteen. Ilman erityisiä voimiaan, joutuvat sankarimme turvautumaan älyynsä ja sen seurauksena he ymmärtävät viskoa jääkimpaleilla kohti Monstroideja. Ja kun Orko saa miekat palautettua, heittävät He-man ja She-ra jääkimpaleita kohti Monstroideja.
Opetus on, että jos uskoo itseensä voi saavuttaa vaikka mitä.

Tähdet: ***
She-ra