Tarkoituksena Tappaa (Deadly Pursuit, 1988)

Ah, muistan kuinka innoissani olin tästä elokuvasta silloin penskana. Syystä tai toisesta tämä teki sen verran suuren vaikutuksen, että yhdessä vaiheessa tuntui kuin en olisi mitään muuta katsonutkaan. Joten en tule tätä elokuvaa pahemmin haukkumaan nytkään.

FBI:n agentti Stantin (Sidney Poitier) jäljittää kylmäveristä timanttivarasta ja murhaajaa joka pääsi livahtamaan käsistä. Mutta ennen kuin varsinainen takaa-ajo voi alkaa siirrymme eräopas Sarahin (Kirstey Alley) luokse, kun hän on lähdössä samoilemaan kalastusryhmän kanssa johon kuuluvat Steve (Clancy Brown), Harvey (Andrew Robinson), Ben (Kevin Scannell), Ralph (Frederick Coffin) ja Norman (Richard Masur.)
Stantin saa selville, että aiemmin pakoon päässyt timanttivarasmurhaaja on tappanut yhden kalastusryhmään kuuluvan ja ottanut hänen paikkansa päästäkseen tällä tavoin turvallisemmille vesille. Niin katsoja kuin Stantinkaan ei tunne etsittyä murhaajaa ulkonäöltä ja tietenkään kalastusryhmäläiset eivät tunne toisiaan entuudestaan, joten hekään eivät tiedä yhden heistä olevan murhaaja. Ja kun katsojalle esitellään jokainen kalasturyhmäläinen keskenään aika samankaltaisena ihmisenä, niin jippo on osittain siinä että joudumme arvuuttelemaan kuka pahis on.
Sarah ja opastettava ryhmänsä kuljeskelevat vuoristossa ja toisaalla Stantin pyytää avukseen Sarahin hiukan tylyn miesystävän Knoxin (Tom Berenger.) Knox ei arvosta kaupunkilaisia ja haluaa lähteä yksinään etsimään Sarahia, mutta niin vain Stantin vaatimalla vaatii päästä mukaan ja kohta duo onkin jo matkalla.
Eräässä vaiheessa Norman meinaa pudota kalliolta korkealta ja Steve pudottaa miehen kuolemaansa paljastaen näin olevansa elokuvan pahis. Seuraavaksi Steve lahtaa putkeen kaikki muut Sarahia lukuunottamatta, sillä hän tarvitsee oppaan päästäkseen vuorelta turvallisesti pois ja rajan yli Kanadan puolelle.
Kanadaan Steve pääseekin Sarahin kanssa ja nyt vaikuttaa siltä että Stantin epäonnistui jälleen.
FBI-miehemme ei aio kuitenkaan vieläkään luovuttaa ja Knoxin avulla jäljitys jatkuu nyt kaupunkialueella joka on tutumpaa reviiriä Stantinille ja jossa puolestaan Knox on hieman kala kuivalla maalla.
Steve ja Sarah jäljitetään eräälle lautalle jossa sitten ammuskellaan aina siihen saakka kunnes pudotaan yhdessä mereen ja Steve saadaan hengiltä.

Kyllä tämä elokuva edelleenkin puree minuun kuin ebolavirus lihakseen. Näyttelijät ovat hyviä, maisemat ovat kauniita ja Roger Spottiswoode saa tällä elokuvalla anteeksi myöhemmin ohjaamansa Seis Tai Mamma Ampuu-yökötyksen.
Elokuva alkaa sen verran väkevästi, että se väkisinkin rupeaa jonkin verran löystymään pitkin matkaa ja vaikka loppuun tulee se energinen viimeinen välienselvittely niin siltikin toimiakseen täydellisesti olisi pituutta kannattanut pudottaa nykyisestä 105 minuutista lähemmäksi 90 minuuttia.

Enpä aiemmin ollut pistänytkään merkille kuinka tehokas musiikki tässä elokuvassa on, joten jotain uuttakin löysin tällä katselukerralla.

Tässä elokuvassa on siis noin puoleen väliin saakka mahdollisuus arvuutella kuka joukosta on murhaaja, mutta muistan kuinka se ei aikoinaan minulle toiminut sillä en yksinkertaisesti huomannut sen olevan jonkinlainen jippo ja otaksuin heti Clancy Brownin nähtyäni hänen olevan pahis, kuten sitten olikin. Mutta myönnän etten arvannut Brownin olevan pahis jostain sellaisesta syystä mitä hänen hahmonsa olisi tehnyt, vaan ihan vain siitä syystä että Highlanderin ansiosta otaksuin Brownin esittävän automaattisesti pahista. Nyt kun katson tätä elokuvaa niin se pahiksen piilossa pitäminen on aika hyvin toteutettu, kun kalastusryhmäläisiä ei liiaksi erotella toisistaan ja täten ei voisi heti jostain Stanley Kubrick-katseesta, taikka kaikuvasta naurusta päätellä murhaajan henkilöllisyyttä. Sitten kun se paljastetaan niin se tehdäänkin aikamoisella rysäyksellä. Olen hiukan pahoillani siitä, että ehdin silloin aikoinaan Highlanderin ansiosta luokitella Clancy Brownin pahiksien esittäjäksi, sillä kyseinen mies on paljon paljon muutakin.

Tähdet: ****
Tarkoituksena Tappaa