Ehkä palaamme sittenkin Aarresaaren pariin.
Hans Zimmerille tunnusomaisen mahtipontisen musiikin siivittämänä kuulemme tarinaa kapteeni Flintin aarteesta. Arkkua haudataan, pääkallot laulavat ja kapteeni Flint tappoi merimiehensä, jotta kukaan ei voisi laverrella aarteen kätköpaikasta. Flint kuolla kupsahtaa ennen kuin ehtii hakemaan aarrettaan ja nyt unelmoidaan aarrekartan löytämisestä. Takatukkainen nuorukainen Jim Hawkins (Kevin Bishop) kuuntelee paikallisen dokun, Billy Bonesin (Billy Connolly) Flint-kertomusta haaveillen seikkailijan elämästä merillä. Bones saattaa olla muutakin kuin pelkkä alkoholisti, sillä hän on alkoholisti jonka hallussa on kuin onkin Flintin aarteen paikan kertova kartta ja ennen ylinäyttelemisestä johtuvaa kuolemaansa hän lahjoittaa kartan Jimille.
Myös Gonzolla ja Rizzolla on samansuuntaisia toiveita elämälleen kuin Jimillä ja kohta kolmikko tapaakin rikkaan tyhmän laivanrakentajan pojan, Fozzien joka juttelee sormessaan asuvalle mielikuvitusolennolle, joka on käynyt kahdesti Kuussa. No kuitenkin, Fozzie innostuu aarteenetsinnästä ja haluaa rahoittaa etsinnän, joten siispä lähdetään matkaan kapteeni Kermitin laivalla. Täällä he tapaavat yksijalkaisen kokin, Long John Silverin (Tim Curry), joka imagoltaan sopisi Bonesin varoituksiin yksijalkaisesta pahiksesta. Mutta Silver vaikuttaa ihan mukavalta tyypiltä, joten mitäpä häntä pelkäämään.
Kermit ihmettelee kuitenkin, että miten Fozzie oli antanut Long John Silverin palkata miehistön, etenkin kun joukko koostuu toinen toistaan friikimmästä hahmosta. On kirjaimellisesti päätön henkilö, hottis möreä-ääninen nainen, elävä kuollut ja sekalainen joukko murhanhimoisia hulluja,,, no ainakin melkein murhanhimoisia, mutta vähintäänkin hulluja. Sen siitä saa kun kuuntelee sormessa asuvaa mielikuvitusolentoa, sillä hän juuri oli neuvonut Fozzieta antamaan Long John Silverille vapaat kädet.
Tuuli tyyntyy ja laiva seisoo päiviä paikoillaan keskellä merta. On siis aika kokea joukkohysteriaa ja salsahulluutta. Mielipuolisuus kestää vain laulun verran ja sitten voidaan jatkaa normaalisti eteenpäin.
Tietenkin on niin, että Long John Silver on pahis ja täyttänyt laivan itselleen lojaaleilla olennoilla. Silver ja muut piraatit varastavat kartan, varastavat Jimin ja lähtevät saarelle jossa aarre odottaa. Kermit, Rizzo ja Gonzo lähtevät pelastamaan Jimiä, mutta tulevat villisikaheimon kaappaamiksi. Heimon kuningatar Miss Piggy onkin Kermitin vanha tyttöystävä ja siispä Kermit saa turpaansa. Tällä välin Long John Silver miehineen löytävät Flintin aarteen, joka osoittautuukin joukoksi tyhjiä arkkuja. Jim pakenee ja turhasta reissusta suuttuneet piraatit aikovat tappaa Silverin, mutta mies loukkaantuu tapahtuneesta ja piraatit pyytävät anteeksi.
Jim käy vapauttamassa Gonzon ja Rizzon, mutta Kermit on tällä välin viety Miss Piggyn luokse ja ei täten ole Jimin pelastettavana. Ilmenee että Miss Piggy oli heilastellut niin kapteeni Flintin kuin myös Long John Silverin kanssa ja että oikea aarre on Miss Piggyn kotona. Siispä nyt Silver pääsee juhlimaan miestensä kanssa rikkauksien keskelle, mutta tietenkin Jim ja muut ns. sankarit aikovat pilata kelpo piraattien ilot ja kohta Miss Piggy hakkaa piraatteja ja Kermit miekoittaa heitä.
Long John Silver häviää taiston, mutta pääsee pakenemaan vene täynnä kultaa. Tai pikemminkin Jim antaa Silverin paeta, uskoen hänen olevan pohjimmiltaan hyvä. No väliäkö tuolla, sillä vene vuotaa ja uppoaa.
Bileet!
Tim Curry on sanonut tämän Muppet-roolinsa olleen yksi uransa miellyttävämpiä ja sen kyllä näkee. Mies pysyy tuskin nahoissaan, niin innostuneelta hän vaikuttaa. Curryn eloisuus ylittää ruudun ja katsojalla on todellakin hauskaa katsellessaan häntä ja sen kautta kaikkea missä hän on mukana.
Muutoinkin elokuva on hyvin koukuttava ja innostava, että pitää olla kuollut, kuopattu ja halvaantunut jos ei hymy tee katsojasta Conrad Veidtia.
Sääli että pääosassa oleva Kevin Bishop (jota luulin aluksi Jonathan Brandisiksi) on näyttelijänä yhtä miellyttävä kuin kirvelevä potku kelleille, joten se hieman latistaa nautintoa.
Hauskaa on miten tämäkin aika suuresti lähi- ja puolikuviin luottava elokuva vaikuttaa aivan järjettömän massiiviselta elokuvalta jo pelkästään Zimmerin musiikin ja parin sopivasti sijoitetun mattemaalauksen ansiosta. Parempi kuin Pirates Of The Caribbeanit yhteensä.
Yksi pariin kertaan toistettava vitsi josta pidin suuresti oli se, kun perämies Sam The Eagle ennakoi, tulkitsee ja toteuttaa kapteeni Kermitin käskyjä ylilyödyn agressiivisesti. Tyyliin, että jos Kermit sanoo "nostakaa purjeet" niin Sam The Eagle suurinpiirtein ruoskituttaa jonkun opetukseksi, koska uskoi Kermitin tarkoittaneen sitä. Kermit on kuitenkin koko elokuvan ajan tutun ystävällinen ja asiallinen hahmo, joten Samin tulkintakyky on kieltämättä tulkinnanvaraista.
Tähdet: ****
Muppettien Aarresaari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti