Timecop sijoittuu juuri sille aikakaudelle, kun Van Damagen leffat saattoi olettaa näkevänsä teatterissa, jonkin rottaihmisen kellarin sijaan.
Sisällissodan aikainen amerikka ja kultalastia kuljettavat etelävaltioiden sotilaat kohtaavat syrjätiellä miehen, joka konepistooleilla ampuen ryöstää tuon kultalastin itselleen. No mitenkäs se nyt on mahdollista? Olemme oikeasti lähitulevaisuudessa, eli tuolloin kyse oli vuodesta 2004 ja yhdysvalloissa on kehitetty laite jolla voi matkustaa ajassa.
Koska valtio huolestuu laitteen väärinkäytösmahdollisuuksista, kuten vaikkapa siitä että joku kulkee ajassa taaksepäin ryöstämään konepistoolien avulla kultalastin, perustetaan poliisiryhmä jonka tehtävänä on tarpeen mukaan matkustaa ajassa taaksepäin estämään tuollaiset tapahtumat jotta nykyisyys ei muuttuisi. Ai niin, ajassa voi matkustaa vain taaksepäin koska tulevaisuus ei ole vielä syntynyt. Mikä aiheuttaa ongelman jo siinä kun miettii, että miten menneisyyteen matkannut voi palata tulevaisuuteen jos sitä ei ole.
Nyt puolestaan olemme nykyajassa, eli kaipa se sitten on vuosi 1994 ja Max (Jean Claude Van Damme) on poliisi jonka kotiin hyökkää joukko tappajia. Max selviää tilanteesta juuri ja juuri, mutta vaimo Melissa (Mia Sara) kuolee.
Vuonna 2004 Max on yksi näistä aikakytistä joka hyppii ajassa estämään esimerkiksi jotakuta nykyisyyteen kuuluvaa henkilöä hyötymästä vuosisadan alun pörssimarkkinoista, etc. Erään tehtävän aikana Max saa kuulla, että osa menneisyyteen kulkevista rikollisista työskentelisi aikapoliisiprojektia vastustavan senaattori Aaron McCombin (Ron Silver) alaisuudessa. McComb aikoo rahoittaa presidentinvaalikampanjansa menneisyydestä ryöstettyjen rahojen avulla ja nyt Maxin tehtävänä on kerätä pitävät todisteet McCombia vastaan ja pidättää hänet. Tietenkin se että Max syyttelee jotain senaattoria johtaa siihen, että kohta hänen on vaikea luottaa kollegoihinsa, joka nurkalla tuntuu vaanivan puukkohullu tappaja ja sisäisen tutkinnan poliisi Fieldingista (Gloria Reuben) tulee hänen esiliinansa.
Max ja Fielding hyppäävät ajassa taaksepäin vuoteen 1994, sillä sinne on jäljitetty jokin aikarikos. Max ja Fielding saavat huomata McCombin menneen tapaamaan itseään ja opimme, että sama materia samassa ajassa kumoaa toisensa. Eli jos menneisyyteen matkustanut Marty McFly koskettaisi itseään, tappaisi hän itsensä. Saamme myös huomata, että Fielding onkin McCombin leivissä ja kohta Max saa luvan hakata pahiksia minkä kerkeää. Alaisiaan arvostava McComb ampuu Fieldingia ja palaa takaisin vuoteen 2004. Myös Max palaa oikeaan aikaansa huomatakseen, että aikapoliisiprojektia ollaan sulkemassa ja että McComb omistaa suurinpiirtein kaiken ja kaikki. Siispä äkkiä takaisin vuoteen 1994 pelastamaan Fieldingia jotta hänestä saataisiin todistaja McCombia vastaan. Mutta McComb onkin jo lähettänyt omat miehensä tappamaan Fieldingin sekä sen ajan Maxin. Öö, okei. Tässä siis palaamme siihen alkupuolen osuuteen jossa Maxin vaimo tapettiin. Nyt tulevaisuuden Max siis pyrkii pelastamaan itsensä ja vaimonsa. Siispä potkitaan pahiksia nurin ja työnnetään lopuksi menneisyyden McComb tulevaisuuden McCombin syliin ja katsotaan kuinka he muuttuvat huonon tietokone-efektin ansiosta hyytelöksi. Max voi palata omaan aikaansa ja koska vaimokin tuli aikoinaan pelastettua niin nyt omassa ajassa odottaa vain pelkkää hyvää.
Timecop oli siis yksi Van Damagen budjetillisen kultakauden tuotoksista ja vaikka elokuvan tarinassa on enemmän aukkoja kuin Uuno Turhapuron reikäpaidassa, niin kyseessä on silti sopivan näyttävää ja sujuvasti kulkevaa tieteistoimintaa. Mutta tosiaan, loogista ajattelua ei kannata tämän elokuvan kohdalla harjoittaa, sillä kuten monessa muussakin aikamatkustuselokuvassa myös tässä meinaa pää räjähtää jos rupeaa miettimään miten mikäkin on mahdollista tämän elokuvan esittämällä tavalla. Mainitaan nyt kuitenkin pari seikkaa jotka saavat raapimaan päätä.
Okei, minusta oli hyvä idea että aikamatkustus toimi vain menneisyyteen päin, vähän niin kuin Terminatorissa, eli asiaa yksinkertaistettiin mukavasti. Ongelma tulee vain siinä vaiheessa jos mietimme, että jos tulevaisuuteen ei voi matkustaa kun sitä ei ole vielä tapahtunut, niin tuolloinhan vaikkapa vuoteen 1929 matkustanut ei voisi palata edes aikaan josta lähti kun sekin olisi tulevaisuudessa jota ei ole vielä syntynyt. Minuutti sitten tarkoittaa, että minuuttia myöhemmin ei ole sama kuin minuutti sitten.
Toinen hyvin silmiinpistävä ongelma näkyy siinä, että aikamatkustus suoritetaan eräänlaisella raketilla, mutta menneisyyteen tullessaan he astuvat ulos sellaisesta Stargate-aikalätäköstä. Joten mihin hittoon se raketti katosi? Takaisin tulevaisuuteen palataan avaamalla jollain kaukosäätimellä se sama Stargate-aikalätäkkö, mutta edelleen... Missä on se raketti? Ja kuitenkin kun palataan ajassa takaisin nykyaikaan, niin ollaankin yht'äkkiä taas sen raketin sisällä. Hitto, jopa Ankkojen aikamatkustuspallo oli järkevämpi.
Vaikka tämä elokuva käsittelee futuristisia ideoita, niin onneksi kaikenmaailman teknovempaimien määrä on pidetty minimissään, sillä se vähä mitä tulevaisuuden teknologiasta ja designista esitetään on aivan he-le-ve-tin rumaa. Esimerkiksi tämän elokuvan tulevaisuudessa, eli vuodessa 2004 autot ovat kuin legoista rakennettua kulmikkaita R2D2-laatikoita ja niiden rinnalla Jar Jar Binks alkaa vaikuttumaan hyvältä idealta. "Ohh, maxi big da Force. Well dat smells stinkowiff." Ja sama pätee niihin pistooleihin jotka näyttävät joltain mustilta tamponeilta.
Toimintaleffaksi Timecop on ihan kelpo tapaus ja Van Damme-leffaksi osoitus siitä, että vaikka mies on aikamoinen puunaama niin toimintastarana hän oli aika vakuuttava ja pystyi kantamaan hieman isompiakin leffoja harteillaan. Ja miksei pystyisi edelleenkin.
Kaksoisisku, Replicant, Maximum Risk ja Timecop. Ainakin näissä Van Damme on esittänyt kaksoisroolia, mikä on jostain syystä mielenkiintoista.
Tähdet: ***
Timecop
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti