Barb Wire (1996)

Pamela Anderson ei ole käsitys unelmieni naisesta, mutta toki minäkin myönnän hänen olevan fetissimaisella tavalla hyvin seksikäs ja se olikin aikoinaan pääsyy miksi otin Barb Wiren katseluun.
Mutta hei, eiköhän suurin osa miehistä ja naisista tehnyt samoin samasta syystä. Hyvin harva varmastikaan pitää Andersonia oikeasti hyvänä näyttelijänä, siis jos vertailukohtana olisi joku Glenn Close, tai edes Demi Moore. Väliäkö sillä, koska Andersonissa on aina ollut jotain ihan oikeasti mukavaa, toisin kuin esimerkiksi samoihin fantasioihin uppoavassa Anna Nicole Smithissa. Pamela Anderson vaikuttaa kivalta tytöltä ja se ettei hän muka ole hyvä näyttelijä ei tosiaankaan tarkoita sitä, etteikö hän olisi joissakin rooleissaan täydellinen valinta.
Hassua on se, että siinä vaiheessa kun Andersonista tuli tähti Baywatchissa niin minä en enää tuolloin sarjaa seurannut, joten minulle Baywatch-babe oli Erika Eleniak ja Anderson oli jäänyt mieleeni Koti Kuntoon sarjasta.

Vuosi 2017 ja Yhdysvalloissa on meneillään sisällissota. Diktatuuri on käytännössä ottanut vallan, kaikkialla muualla paitsi pienessä Gallialaiskylässä,,, ei kun siis Steel Harbor nimisessä kaupungissa, jossa pääsemme heti näkemään kuinka elokuvan päähenkilö, Barb Wire (Pamela Anderson) on strippaamassa hidastetusti vesisuihkussa. Nerokasta sanon minä.
Barb heittää kengällä miestä joka erehtyy kutsumaan neitoa beibiksi, koska häntä ei saa kutsua beibiksi. Öö, okei.
Strippaamisen ohella Barb on myöskin luonnollisesti palkkasoturi joka esimerkiksi rahasta pelastaa ihmiskaupan uhreja. Niin ja tokihan neidillä on oma lihatiskibaarinsa.
Yhdysvaltoja johtava natsistinen joukko etsii vastarintaliikkeen johtajaa tohtori Corrina Devonshirea (Victoria Rowell), sillä hän on etsimässä uusia verkkokalvoja voidakseen paeta Kanadaan. Häh?
Ja kaiken lisäksi Devonshiren DNA toimii vasta-aineena tyrannien kehittämälle bioaseelle. Häh? Hahaha!
Okei, siispä Devonshire apunaan kapinallissotilas Axel (Temuera Morrison) saapuvat Steel Harboriin, koska täältä heidän pitäisi löytää välittäjä joka tarjoaa ne uudet verkkokalvot.
Hyvä on, Barb Wirehan on tunnetusti eräänlainen Casablancan remake, joten nyt tiedätte että itse Barb on siis Humphrey Bogart, verkkokalvosiirrännäiset ovat passeja ja Temuera Morrison esittää sitä entistä heilaa. Kuten tarinaan kuuluu niin Barb on kyyninen ja pyrkii olemaan välittämättä koko asiasta, mutta lopulta tulee auttamaan pakolaiset turvaan luopumalla elämänsä rakkaudesta.
Mutta ennen kuin pakeneva duo päätyy Barbin baariin, käy neitokaisemme ampumassa jonkin asunnon ja siellä olevat pahikset palasiksi.
Natsistinen eversti Pryzer (Steve Railsback) on Devonshiren perässä ja Barb on ihan että whatever. Kuitenkin kun kohta pistetään hengiltä Barbin näsäviisas velipoika Charlie (Jack Noseworthy), päättää neitokaisemme auttaa Devonshirea ja Axelia pääsemään Kanadaan. Vähän ammuskellaan, räjäytetään joku ylipainoinen ponchotyyppi ja Devonshire saa uudet piilolinssit joiden avulla pääsee tullista läpi.
Meillä on aina Pariisi. Häh?

Barb Wire on samaan tapaan hyvä huono elokuva kuin ovat esimerkiksi Kurkunleikkaajien Saari ja Waterworld. Näet heti että rahasta ei ainakaan tunnu olleen pulaa elokuvaa tehdessä, visuaalisesti elokuva on suht' onnistunut, sivuosissa on useampikin näyttelijä joita oikeasti arvostat, eikä pääosan esittäjäkään aiheuta negatiivisia tuntemuksia. Sitten kuitenkin heti ensiminuuttien aikana toteat itsellesi, että "tämän elokuvan tekijät eivät näköjään itsekään tietäneet mitä tekivät." Kokonaisuus on sellaista sekasotkua, että sitä rupeaa uskomaan että jossain vaiheessa tekijät ovat vain päättäneet luovuttaa ja toivoa elokuvan takovan tarpeeksi rahaa ennen kuin kukaan tajuaa mikä heihin iski. Dialogi on kauttaaltaan niin nolostuttavaa ja naurettavan väkinäisen vakavasti esitettyä, että melkein kuulee näyttelijöiden ajatukset siitä kuinka he haluaisivat olla muualla, missä tahansa muualla. Jossain vaiheessa ollaan tajuttu, että koska elokuva on roskaa niin sitä on koetettu naamioida pistämällä kuvaan ammuskelua ja räjähdyksiä, mutta ennen kaikkea mahdollisimman paljon Pamela Andersonia esittemässä rintojaan.
Jotain elokuvan prioriteeteista kertoo jo se, että kannessa mainostettu "pidennetty versio" ei oikeasti tarkoita mitään director's cutia, tms. vaan sitä, että lopputekstien jälkeen on mukana eräänlaisena bonuksena pidennetty strippauskohtaus jota näytettiin jonkin verran jo heti elokuvan alussa. Ja hei, kuka välittää? Siis ihan oikeasti, kuka piru tätä elokuvaa lähteekään katsomaan odottaen sen olevan jokin Christopher Nolan-leffa, kun todellisuudessa Barb Wirea pitää lähteä katsomaan siten, että odottaakin sen olevan roskaa jossa kumi ja nahka paukkuu. Rawhide!

Barb Wire on tyhmä elokuva, mutta ei se mitään niin sen kuuluukin olla.
Siinä on toimintaa, tissejä, huonoa huumoria, pari pirun hyvää biisiä taustalla ja kuka voisi olla rakastamatta elokuvaa joka tappoi jopa sen lähtökohtana olleen sarjakuvan.

Tähdet: ***
Barb Wire