Apuna ryhmällä ovat paikalliset kaksoisagetit Mary (Mary Ure) ja Heidi (Ingrid Pitt), mutta joukon petturi iskee jälleen ja kohta Smith ja Schaffer saavat lähteä kahdestaan tunkeutumaan vuorilinnakkeeseen.
Päästyään linnakkeeseen ja löydettyään etsityn "kenraalin" ja muutaman natsikomentajan, niin Smith kääntääkin aseensa kohti Schafferia. VOI JUMPE! Nyt Smith onkin Schmidt, salaisen poliisin mies jonka tehtävänä on paljastaa saksan armeijan kaksoisagentit. Siispä nyt Schmidt kertoo legendaa siitä kuinka se ja se on sen ja sen agentti ja se ja se tulee pysäyttää jotta se ja se ei saisi suunnitelmiaan toteutettua. Koko juttu oli kuitenkin vain bluffia jonka avulla Schmidt, eli nyt jälleen Smith saisi ongittua esille brittien joukkoon soluttautuneet natsiagentit. Sitten paetaan tappaen matkalla natseja runsain mitoin, milloin ampumalla, milloin räjäyttämällä ja milloin heittämällä vuorelta alas. Seuraavaksi ajetaan bussilla ja tapetaan lisää natseja.
Sankarit poistuvat Saksasta lentokoneella, mutta siellä tehdään vielä yksi kaksoisagenttipaljastus ja vastassa ollut brittikomentaja voikin hypätä pois kyydistä. Schaffer vääntää vitsin ja se siitä sitten.
Jos elokuvia käsittelevissä kirjoissa kerrotaan jotain Kotkat Kuuntelevat-elokuvasta, niin se on aina vähintään se että Richard Burton dokasi päivästä toiseen. Hän ei ilmeisesti alkoholismin aiheuttamalta vapinalta pystynyt ajoittain pitämään asetta kädessään, mutta syyksi hän itse kertoi sen ettei draamaesiintyjänä osannut suhtautua edes leikkiaseisiin oikealla tavalla, mutta ei huolta sillä Clint Eastwoodin tulikin suorittaa elokuvan fyysinen toiminta Burtonin ollessa se supliikkimies. Eastwoodista kertovissa kirjoissakin puhutaan siitä kuinka pettynyt Eastwood oli huomatessaan Burtonin olevan jatkuvassa humalatilassa, sillä kyseessä oli näyttelijä jota hän suuresti arvosti esiintyjänä, mutta ei sen jälkeen niinkään ihmisenä. No jaa, tarkoitukseni ei kuitenkaan ole haukkua Burtonia, sillä oli hän kännissä tai ei, niin ainakaan sitä ei mielestäni pysty ruudulta näkemään (ellei pidä paljastavana sitä tapaa jolla hän pitää kiinni pistoolista) ja hitto, jos hän pystyy näyttelemään näin hyvin humalassa niin täytyy melkein suositella dokaamista.
Ei nyt sentään.
Ihmisenä joka juo suurinpiirtein yhden oluen vuodessa en kuulu heihin joka suosittelee alkoholia, saati sitten vastustaisi sitä.
Ehkä se alkoholismi tulee usein otettua Burtonin kohdalla esiin, vain koska se tuntui olevan aika suuri osa hänen elämäänsä (kuten Lee Marvinilla) ja aina joku pääsee pohtimaan, että mihinköhän Burtonkin olisi yltänyt ilman viinaa? Tosin Burtonin uraa katsellen on vaikea nähdä mitä sieltä jäi oikeasti uupumaan.
Tässä elokuvassa Burton on mies paikoillaan ja muutoinkin näyttelijät ovat osuvasti valittu. Eastwoodin ja Burtonin yhteistyö toimii mainiosti juuri hyödyntäen Eastwoodin askeettisuutta ja Burtonin puheliaisuutta. Ingrid Pitt oli tapansa mukaan sekä ilo silmille, että sielulle.
Kotkat Kuuntelevat sisältää kaiken tarpeellisen mitä sotaseikkailuelokuvalta kaipaa. Mahtipontista musiikkia, konekivääritulta, uljaita maisemia, univormunaamioitumista, sinisilmägestapo, pettureita, kaksoisagentteja, monokkelin ja brittiaksentilla puhuvia natseja. Itse asiassa tuo englantia ja nimenomaan brittienglantia puhuvat natsit ovat jotenkin 70-luvun sotaleffojen tavaramerkki jonka puuttuminen tuntuisi tavallaan väärältä, vaikka se on tietenkin jo itsessään väärin. Tässä elokuvassa tulee etenkin yhdessä kohtauksessa esille se kuinka loistavan hauskaa tuo puheenkäyttö on. Eräässä kohtauksessa saksalaislentokoneella lentävä sotilas puhuu aluksi englantia, mutta saapuessaan Saksan ilmatilaan vaihtaa hän aksenttinsa jotta sama englanti olisin yht'äkkiä saksaa. Ovelaa.
Kyseessä on mainio sotaseikkailu jonka ainoa suuresti valitettava ongelma on sen 90 minuuttisen tarinan levittäminen 149 minuuttiin. Ja tietenkin lisäksi siinä yhdessä kohdin esiin tulevat joka suuntaan poukkoilevat paljastukset ja juonenkäänteet alkoivat mennä jo hieman itsetarkoituksellisen oveliksi, jotta ne oikeastaan kunnolla edistäisivät elokuvaa.
Tähdet: ***
Kotkat Kuuntelevat
7 kommenttia:
I liked. Yllättäen elokuvan pitkä pituuskaan ei haitannut minua, vaan elokuvan parissa viihtyi paremmin kuin hyvin. Vasta kahden tunnin kohdalla tsekkasin ensimmäistä kertaa kelloa, vaikka yritinkin muuta (pitäisi peittää se näkyvistä elokuvien aikana, mutta en kykene) ja hämmästyin, kuinka paljon olikaan aikaa kulunut. Varsinkin loppupuolella tuntui siltä, että elokuvan voisi tarinansa puolesta päättää vartin sisään, mutta aina se vaan jatkui vähän lisää, mikä ei minua haitannut, kun sen verran melskettä oli tapahtumissa. Tuli ihan mieleen Commando-pelisarja.
Kyllä minäkin tänään työmatkallakin pohdin, että ehkä tällä elokuvalle olisi sittenkin pitänyt antaa neljä tähteä, mutta päätin pitää sen kolmessa. Joten sinänsä se kolme tähteä on positiivinen seikka. Kuten mainitsinkin, onhan siinä sentään kaikki tarpeellinen mitä sotaseikkailuelokuva tarvitsee, mutta tuohon aikaan tehtiin ihan julmetusti sotaseikkailuelokuvia joissa oli mukana kaikki tarpeellinen. Ei huono kuitenkaan.
Minä en tähän hätään muista kuin yhden Commando-pelin ja senkin Commodore 64:lle, mutta siitä tuskin puhut, koska se oli enemmänkin Rambo-tyyppinen peli. Minulle tulee aina tästä elokuvasta mieleen Korkeajännitys-sarjakuvat.
Kirjaa en ole lukenut, mutta leffan olen kyllä nähnyt vaikka kuinka ja monta kertaa. Sotaseikkailuleffojen aatelia ehdottomasti. Kuten myös Navaronen tykit sekä Likainen tusina...
Hups. Siis Commandos piti sanomani. Siinä on just armeijan erikoisjoukkoja suorittamassa erinäisiä tehtäviä erilaisissa ympäristöissä ja tehtävää osallistuneiden määrä vaihtelee kentästä toiseen. Täällä voi vähän katsella, mistä on kyse (ainakin toi videon tyyppi käyttää enemmän äänekästä väkivaltaa, kun taas itse tykkäsin hyökätä vaivihkaa selustaan). Tuossa oli hauskaa se, kun siellä saattoi olla esim. viiden hengen partio liikkeellä, pistää karhunrauta maahan, kaivautua maahan piiloon ja kun yksi näistä kuolee, niin vähän ollaan hukassa, mutta hälytystä ei tehdä, vaan ne jatkaa sitä normaalia polkuaan. :D 1990-luvulla siis julkaistu peli, jota edelleen tykkään pelejä, kunhan vaan koneen tehot antaisivat myöten. <3
Likaisesta Tusinasta tuli mieleen toinen Lee Marvinin sotaleffa jonka muistan olleen hyvä, eli Voittamaton Ykkönen (The Big Red One) joka houkutteli penskana jo silläkin, että siinä on mukana Mark Hamill.
Sitten on tietenkin Navaronen jatko-osat, Likaisen Tusinan jatko-osat, Villihanhet, Jääasema Zebra, etc.
Joten kyllä sitä valinnanvaraa löytyy. Joskin Likaisen Tusinan jatko-osien kanssa kannattaa harrastaa varovaisuutta.
Hah! On tuossa kieltämättä Kotkat Kuuntelevat-fiilistä. En tunne tuota peliä, mutta lyhyen vilkaisun perusteella voisin melkein uskoakin tekijöiden käyttäneen näitä 60- ja 70-luvun sotaleffoja esikuvinaan, mitä muistelen Wolfenstein pelin tekijöidenkin tehneen, vaikka se nyt tuosta vahvasti eroaakin.
Täytyypäs laittaa tuo mainitsemasi Marvin pätkä korvan taakse. En nimittäin muista sitä nähneeni ensinkään...
Lähetä kommentti