Karvaturrit Vastakarvaan (Furry Vengeance, 2010)

Olen aina pitänyt Brendan Fraseria jotenkin sympaattisena kaverina. En ehkä yleensä ajattele hänen olevan erityisen hyvä näyttelijä, mutta sellainen mukavan oloinen heppu jonka kanssa olisi mukava istua iltaa puhumassa vanhoista tv-sarjoista, siitä kuka on kuumin piirretty naishahmo ja jos nyt niin sattuisi jostain syystä käymään, niin kenen miesnäyttelijän vierestä haluaisi herätä (Willem Dafoe. Hahaha!)
Ja tokihan Fraser elokuvissa Hiljainen Amerikkalainen ja Gods And Monsters osoitti olevansa halutessaan erinomainen näyttelijäkin, eikä vain kiva kalakaveri. Mutta kyllähän ne ovat California Man ja Muumiot jotka tulevat minulle ensimmäisenä herran elokuvista mieleen, eivätkä mitkään sydäntä kouraisevat elämykset.
Siispä kun Fraserin leffa tarttuu matkaan, niin se ei tule otettua siksi, että odottaisi näkevänsä Seitsemäs Sinetti-tavaraa, vaan pelkästään jotain missä vekkuli hyypiö hymyilee.
Siksipä siis Karvaturrit Vastakarvaan.

Plot keywords:
Box office flop.
Critically bashed.

Kiinteistövälittäjä Dan Sanders (Brendan Fraser) vetää rakennuprojektia jossa murhataan metsä matalaksi ja rakennetaan tilalle idyllinen lähiö. Projektin aikana Dan asuu vaimonsa Tammyn (Brooke Shields) ja teini-ikäisen poikansa Tylerin (Matt Prokop) kanssa vuoden verran yhdessä alueen mallitaloista ja tietenkin koko kolmikko, Tyler etunenässä kaipaa täältä Oregonin metsistä oikeaan kotiinsa Chicagoon. Dan ei ehkä ole mikään suuri luonnonystävä, mutta tehdäkseen vaikutuksen pomoonsa on hän valmis tekemään mitä tahansa pysyäkseen suosiossa, vaikka se meinaisikin oman perheen masentamista ja täydellistä luontokatastrofia. Tosin ammattisokeutensa vuoksi Dan ei edes tajua tekemäänsä, kunhan vain tottelee.
Kun paikallinen eläimistö linnuista kaikenmaailman jyrsijöihin saa tietää kotinsa olevan tuhon oma, aloittavat he Don Huonojen Metsänelävien Puolustusliiton ja sota syttyy.
Seuraa vesisuihkua kelleille ja ansarakennelmia jotka taisi tulla käytetyksi jo Yksin Kotona-elokuvissa.
Elokuvaa on nyt kulunut 23 minuuttia ja poislukien se, että Dan ymmärtää olevansa väärässä luonnontuhoamisessaan ja tekee sovinnon eläinten ja perheensä kanssa, niin muutoin koko elokuva on jo käyty läpi. Ennen ennustettavaa lopetusta koemme kasan vitsejä joissa Dania lyödään moninaisin tavoin ja katselemme tietokone-efektejä joissa eläimille on koetettu luoda ilmeisesti humoristisiksi tarkoitettuja ihmiseleitä.

Meillä on isä joka tekee tyhmyyksiä ja lopuksi korjaa kaiken.
Äiti joka ymmärtäväinen ja täysin taustalle kirjoitettu.
Murjottava poika joka pienen kinastelun jälkeen rakastaa isäänsä.
Ahne pomo.
Lähes puolitoista tuntia vitsejä joissa potkitaan munille.

Vitsit eivät naurata, efektit ovat heikkoja ja näyttelijät vaikuttavat hymyilevän väkinäisesti. Tämä on niitä muka lapsille suunnattuna alatyylikomedioita joita katsoessa seitsemänvuotiaatkin arvatenkin sanovat "tsiisus mitä scheissea!"

Okei, se on pakko myöntää että meinasin naurahtaa yhdelle repliikille.
Elokuvassa on kohtaus jossa Brendan Fraser ampuu nukutusnuolen ja pudottaa puusta haisunäädän, mihin Toby Hussin jonkinlainen turvallisuusvastaava toteaa lakonisesti "treeskunk."

Oli jokseekin huvittaavaa katsella elokuvan making ofia, jossa tuottaja intoilee kuinka kukaan ei ole koskaan aiemmin tehnyt elokuvaa näin vahvasti eläimiin keskittyen ja kuinka ohjaajakin selittää kuinka he halusivat pitää tietokone-efektit minimissään ja antaa oikeiden opetettujen eläimien saada pääosan. Ensinnäkin, mitä sieniä oli tuottaja syönyt? Ja toiseksi, vaikka elokuvaan onkin kuvattu oikeita eläimiä, niin suurin osa lopputulokseen päässeistä oli kyllä ilmiselviä tehostepajan tuotoksia.

Brendan Fraser ei arvatenkaan nosta tätä elokuvaa uransa huippuhetkiin, mutta onneksi hän sentään edelleen näyttää Hessu Hopolta.

Tähdet: ~
Karvaturrit Vastakarvaan