No mutta kuitenkin. Shriekin juoni on siis pitkälti sama kuin Screamin ja päälle on ripoteltu hyvin, hyvin... hyvin huonoja vitsejä, jotka typeryydessään alkavat jo oikeasti naurattamaan. Tietenkin nauruu raikaa läpi kivuliaiden kyyneleiden, mutta ottaen huomioon elokuvan vitsien lukumäärän lienee onnistumisprosentti tarpeeksi korkea modernille parodiaelokuvalle.
Jopa Shriekin aloitus, joka on siis toisinto Screamin Drew Barrymore-osuudesta sisältää viidessä minuutissa useamman hauskan nasevuuden kuin koko Scary Movie-sarja yhteensä. Esim. Nauroin, tai okei, vähintäänkin nyökkäsin hyväksyvästi alussa sille, että kun murhaaja kysyy ”Drewlta” pitääkö hän kauhuelokuvista, niin neiti kysyy tarkoittaako hän Spike Leen elokuvia.
Myönnän ettei se ole järin hauska, mutta väliäkö tuolla.
Siispä näin se alkaa. Tappaja soittaa yksinään olevalle neidille, tätä seuraa lauma puujalkavitsejä ja neiti juoksee ötökkälamppua päin aiheuttaen oman kuolemansa. Tappajan naamari on Jasonista muistuttava jääkiekkomaski joka tietenkin syttyy tuleen ja sulatessaan muistuttaa vanhaa tuttua Huutoa. Tämä Shriekin maski on muuten todella ruma väännös Screamin vastaavasta.
Siirrymme Bulimia high schooliin jonne saapuu uutena oppilaana Dawson (Harley Cross) ja tämä koulu on ihan tyypillinen paikka savukeautomaatteineen, alkoholia sisältävine juomalaitteineen ja kiimaisine oppilaineen.
Täällä Dawson tutustuu heti elokuvan Tiedän Mitä Teit Viime Kesänä-ryhmään. Eli on urheilijapoika Slab (Simon Rex), poikatyttö Martina (Majandra Delfino), tumputtaja Boner (Danny Strong) ja bimbo Barbara (Julie Benz).
Koulussa kauhistellaan kuinka suosittu valkoinen nuori oli tullut tapetuksi, joten kuka tahansa voi olla seuraava uhri. Onneksi koulussa on vielä turvallista olla, mitä nyt Chucky kulkee teroitellen veitsiään, terroristit rakentavat pernaruttopommia, SWATit juoksevat pitkin rappusia, niin ja Huuto-naamioinen tappaja käy samaa koulua pitäen päällään edelleen tappajan univormuaan. Tämä jälkimmäinen on kieltämättä aika hauska seikka, että tappaja käy koulua tappounivormunsa päällään ja teurastaa oppilaita paikan päällä ilman että kukaan jaksaa edes huomioida hänen läsnäoloaan.
Paikalle saapuu myös isopovinen toimittaja Hagitha (Tiffani Thiessen) joka innostuu nähdessään Dawsonin, sillä aikoinaan Dawsonia oli epäilty murhasta ja Hagitha oli kirjoittanut tapauksesta lastenkirjan. Seuraamme siirtyy myös ostarikyttä Doughy (Tom Arnold), joten nyt koko Scream-joukkiomme on koossa.
Tässä vaiheessa on mainittava, että tämä elokuva jäi parhaiten mieleeni yllättäen Coolion roolin vuoksi, sillä tässä elokuvassa Coolio esittää koulun rehtoria joka on eräänlainen Prince-wannabe ja titteliltään Administrator Formerly Known As Principal. No hei, tuo oli mielestäni oikeasti oivaltava vitsi.
Dawson ihastuu Martinaan, mutta uskoo hänen olevan lesbo johtuen siitä että Martinan poikamaisuutta korostetaan jatkuvasti.
Martina, Slab ja muut saavat viestin tappajalta ja tässä viestissä mainitaan lyhyesti, että hän tietää mitä tapahtui viime kesänä. Tähän liittyen näemme kunkin näkemyksen mukaisen takauman tilanteesta jossa he ajoivat autolla kauriin päälle. Tai siis kauriiksi pukeutuneen ihmisen päälle. Onhan se melkein sama asia.
Dawson saa myös viestin ja ilmenee että hän oli se kauriiksi pukeutunut ihminen joka päälle muu joukko oli ajanut, ja täten olettavaa on että Dawson on edelleen hengissä.
Joukkiomme päättää pysytellä yhdessä uskoen että tällöin he ovat turvassa. Yhdessäolo ei kuitenkaan kuulu ryhmämme vahvuuksiin, sillä seuraavissa kohtauksissa näemme kunkin päähenkilön soolon jossa he vuorollaan kohtaavat tappajan, mutta pääsevät kukin pakoon. Vain jotta pääsemme siihen Screamin bilekohtaukseen jossa sitten voidaankin viimein tappaa sekä Boner, Slab että Barbara. Tosin tappajallamme ei juuri merkitystä näihin kuolemiin ole.
Dawson ja Martina jäävät kahdestaan kohtaamaan tappajan ja elokuvassa alkaa soimaan cover-versio Psychedelic Fursin mainiosta Pretty In Pinkistä, mutta mikään John Hughes-elokuva ei tämä ole.
Muutama törmäilykohtaus ja sitten naamio poistetaan. Sehän on Harding (Tom Arnold), Doughyn kaksoisserkku. Perinteisesti toinen kaksosista on aina se paha, joten tietenkin hänellä kuuluu olla sen osoituksena kynällä piirretyt viikset.
Hardingille ollaan valmiita antamaan teinipuukotukset anteeksi, mutta hups! Hagitha ampuu vahingossa Hardingin.
Selviää että Boner onkin hengissä, kuten myös Harding. No, jostain syystä Doughy ampuu Hardingin, jolle antoi juuri anteeksi suvun häpäisyn.
Dawson ja Martina ovat pari.
Ai niin, tappaja on taas hengissä.
Lopputekstien jälkeen näemme vielä ”missä he ovat nyt”-osuuden ja siitä opimme että lääkäreiden mukaan Slab tulee pysymään kuolleena vielä pitkän aikaa, kuinka tappaja pitää nykyään donitsikauppaa ja kuinka Bulimia high schoolissa on tappajan paikan perinyt entistä tehokkaampi tappaja. Lisäksi saamme huomata että elokuvan paras vitsi on vihoviimeinen ruututeksti ”he'll be back, the end.”
Mitäköhän minä uskaltaisin sanoa Shriekistä niin, ettei se kuulostaisi liian kehuvalta, sillä mikään komediaklassikko tämä ei todellakaan ole.
Näyttelijöillä ei ole minkäänlaista ajoituksentuntemusta, vitsit ovat pääosin ennustettavia ja huonoja, parodioinnin kohteet ovat Screamin ja Tiedän Mitä Teit Viime Kesänä-oksetuksen ohella liiankin tyypillisiä valintoja (Dawson's Creek, Grease, Baywatch, Child's Play, etc.)
Jotkut vitsit eivät ole vain kliseisiä, mutta jo alkuperäisessä esityksessäänkin vanhentuneita. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa tappaja jahtaa Martinaa ja kohtaus muuttuu hidastetuksi juoksukilpailuksi jossa todellakin joku on pitänyt hyvänä ideana, että taustamusiikin pitää muistuttaa Vangeliksen Chariots Of Firea.
Plussana elokuvassa on niin suuri vitsitiheys, että se tarjoaa jo määrällään myös onnistumisia. Toki voidaan todeta, että määrä ei korvaa laatua, eikä se niin teekään, mutta jos sen avulla saadaan tälläiseen elokuvaan edes muutama onnistuminen niin olen valmis antamaan sen tällä kertaa anteeksi. Etenkin kun vertailu Scary Movien huumorintajuttomuuteen on väistämätön ja sen rinnalla tämä aiheuttaa non stop naurua. Ei.
Onnistumia Shriekissä ovat muutamat irtovitsit kuten se, että tappajan ajokortissa lukee nimenä The Killer (hei! minusta se oli hauska huomio) ja Christine: Tappaja-auton parodiointi. Tuo jälkimmäinen ei ollut järin hauska kohtaus, mutta on parodioinnin kohteena mielestäni jotenkin yllättävä. Christinen luulisi olevan helppo valinta parodioihin, mutta ainakaan minä en tällä hetkellä saa mieleen sen olleen juurikaan tälläisten elokuvien vitsien kohteena.
Lisäksi suurena plussana tälle elokuvalle on sen ironinen suhtautuminen itseensä, parodiansa kohteeseen ja parodiaelokuvagenreen. Shriekissä on se Screamin Jamie Kennedy-osuus jossa hän kertoo kauhuelokuvasäännöistä ja miten tulisi toimia oikeassa tilanteessa. Shriekissä bileporukka katselee Halloweenin sijaan Hei Me Lennetään-elokuvaa ja Martinan puheessa puhutaan tuon elokuvan edustaman lajityypin säännöistä ja samalla mainitaan kuinka huono ja ilmiselvä vitsi on nimetä elokuvan päähenkilö Dawsoniksi ja kuinka monet Shriekin tapahtumat ovat heikkoja ja väkinäisiä vitsejä itseään paremmista lähteistä. Kohtaus on kirjoitukseltaan aika pinnallinen ja muutoinkin heikko, mutta se osoittaa mielestäni hyvin sen kuinka Shriekin tekijät ovat itsekin edes jotenkin ymmärtäneet kuinka vaikeaa on tehdä tämän genren elokuvaa, etenkin kun lähtemateriaalina on elokuva joka sisältää itseironista huumoria ja kuinka Shriekin edustamassa lajityypissä on niin monta loistoteosta joihin tätäkin verrataan.
Ei niinkään hauskana huomiona, mutta huomiona kuitenkin mainittakoon että Slabia esittänyt Simon Rex teki ilmeisesti johonkin vaikutuksen (vaikka en tajua miten), sillä hän pääsi myöhemmin mukaan Scary Movie kolmoseen ja neloseen.
Shriek menee selkeästikin sinne guilty pleasures-osastolle, mutta sinne sopiikin varsin mainiosti.
Tähdet: **
Shriek If You Know What I Did Last Friday The 13th
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti