Toinen vilkaisu Hard Onin sisältöön paljastaa että kappaleista Relax, Two Tribes ja The Power Of Love on kustakin kolme versiota mukana, ja Welcome To The Pleasuredome esiintyy kahdesti. Joten jos ne laskee yhdeksi videoksi per kappale niin 14 onkin hiukan vähemmän.
Koska kappalemäärä on suhteellisen lyhyt, niin voin yhtä hyvin käsitellä kunkin erikseen sen sijaan että vain ylimalkaisesti huomioisin kokonaisuuden. Nyt voin ylimalkaisesti, joka pari kertaa ääneen sanottuna kuulostaa todella hölmöltä sanalta, olla huomioimatta kunnolla yhtäkään kappaletta.
Relax on tietenkin se julmetun tarttuvalla pomppivalla bassobiitillä ryyditetty kappale jonka videossa Holly Johnson astelee sisälle sm-fetissi-nahka-tooga-klubille ja siellä juhlimme viiksekkään dekadentisti.
Vaikka muoti on sittemmin kokenut jonkinasteista muutosta, niin Relaxin video on edelleen pornahtavan syntinen ja on helppo ymmärtää miksi video oli aikoinaan pannassa, oli se sitten esityskielto taikka seksileikkeihin liittyvä panta. Mielenkiintoisena huomiona teemme sen, että yksi tuon nahkaklubin juhlijoista näyttää Angus Youngin härskimmältä versiolta.
Relaxin toinen versio on live ja siinä yhtye esiintyy värivaloissa kiihkeän yleisön edessä. Hauskana huomiona tässä tapauksessa on se, kuinka yleisöstä kiipeää lavalla lukuisia tyttöjä halipusimaan yhtyeen jäseniä kun Frankien imago oli enemmän Queer As Folk kuin mitä Queer As Folk oli. Toki olemme myöhemmin oppineet että osa yhtyeen jäsenistä on painokkaasti huomauttanut olleensa heteroja ja homoimagon oli kylläkin tarkoitus olla pahennusta aiheuttava, mutta pikemminkin himokas ilman selkeää seksuaalisen suuntautumisen osoitusta.
Kolmas Relax on ns. Laser Version ja elokuvallisen fetissiklubivideon ja liven jälkeen tämä on uskomattoman tylsää katseltavaa ja ilmeisesti tehty kompromissiksi vain koska alkuperäistä videota ei monessa paikassa esitetty. Siispä yhtye on jossain varastossa soittamassa ja lasersäteet leikkaavat pimeyttä.
Two Tribes oli aiheeltaan ajalleen vähintäänkin yhtä shokeerava kuin Relax syntisyydellään. Two Tribes on Relaxin tapaan tajuntaan porautuvan tarttuva sävellykseltään ja itse videossa rumasti maskeeratut Ronald Reagan sekä Konstantin Chernenko uppoutuvat painiottelun iloihin.
Tämä video osoittautui aikoinaan yllättävän pitkäikäiseksi syystä että Chernenko-maskeeraus muistutti myöhemmin katseltua Boris Jeltsinia (tai Yeltsin kirjoitustavasta riippuen) ja sitä helposti ajatteli Reaganin ja Jeltsinin omaan Fight Clubiinsa.
Two Tribesin toinen versio on 1993-remix ja video pysyy samana, mitä nyt musiikkiin on laitettu mukaan enemmän diskofiilistä.
Two Tribesin kolmas versio on toisen tapaan remix, tällä kertaa 2000-remix ja koska yhtye ei enää ole tässä vaiheessa ollut enää vuosiin kasassa ei ryhmän jäseniä myöskään esiinny videossa, joka on nätin värinen mutta kovin tylsä. Meillä on jotain hautajaispukuisia naisia pelaamassa shakkia, miimikoita heiluttelemassa käsiä ja Xena hytkymässä. Värit ja meikit ovat tyylikkäitä, mutta video on eräänlaisesta goottivisuaalisuudestaan huolimatta tyypillinen euroteknovideo jossa kauniit naiset pomppivat musiikin tahtiin ja itse remix on hyvin puuduttavaa kuunneltavaa. Kappale on vain nopeutettu, ei juuri muuta ja ainoa missä se toimii on muistuttajana siitä kuinka hyvä alkuperäinen versio on.
The Power Of Love on niitä kappaleita joita herkkyydessään mieluusti soittaisi rakkaimmalleen, mutta myös soisi soivan hautajaisissaan. Video on aiheeltaan ehkä yllättäväkin kuvaillessaan kuinka taivaalle ilmaantuu johtava tähti, Jeesus-lapsi syntyy ja itämaan tietäjät tuovat lahjoja. Idea joka varmaan on aikoinaan aiheuttanut närää Frankien imagon vuoksi, mutta aiheetta sillä video on kunniottavasti toteutettu kuvaus syntymän ihmeestä, eikä millään muotoa loukkaava.
Version 2 ei juuri eroa alkuperäisestä, joten se siitä.
2000-remix ei Two Tribesin 2k-version tavoin sisällä kuvassaan yhtyeen jäseniä, vaan on ihan samankaltainen kuin juuri tuo Two Tribesin 2k-versio, mitä nyt värisävyt ovat vaihtuneet tummasta neitseellisen valkeaan, mutta edelleen hytkytään nopeutetun biisin tahtiin. Ja jos Two Tribes kärsi 2000-remixin jumputuksesta, niin The Power Of Love suorastaan raiskataan tekemällä siitä torimunkkiversio. AARGH!
Welcome To The Pleasuredomessa metsän laidalla olevalle lammelle astelee itkevä druidi ja sieltä siirrymme näyttämään kuinka yhtyeen jäsenet kruisailevat pitkin kaupungin katuja, tai lentelevät helikopterilla. Päädymme jonkinlaisen keskiaikaisen teltan sisälle, no, jonkinlaiseen Mad Maxin Thunderdomeen ja siellä painitaan ja kääpiö piiskaa miestä. Öö, okei.
1993-versio ei juuri eroa alkuperäisesti, joten se siitä.
Loput Hard Onilla olevista kappaleista esiintyvät kukin yhden videon turvin.
Rage Hardilla yhtye esiintyy jonkilaisen post apokalyptisen maailman edessä ja kuvissa vilahtelee muun muassa kuvia sotilaista ja välillä näemme ruudulla lauseita tai sanoja jotka kuvailevat tunnelmaa ja nimilistausta joissa vilahtee nimiä kuten Fritz Lang, Timothy Leary, Fred Astaire. En ole oikein ymmärtänyt mitä näiden nimien tulee symbolisoida, sillä aluksi ajattelin että niillä viitataan jonkinlaiseen kapinahenkeen, innovatiivisuuteen, tai jotain minkä voisi pukea helposti sanoiksi. Se ei kuitenkaan selitä miksi ruudulla lukee King Kong. No, tunnelma välittyy kuitenkin mainiosti, joten lopputulos toimii.
Warriors Of The Wasteland on animaatiovideo joka on aika tyypillinen ironisen poliittinen sisällöltään ja vastaavia videoita on tavattu ainakin yhtyeiltä Devo, Pearl Jam ja A Perfect Circle, vain näin kolme mainitakseni. Eli kuvissa vilahtelee paljon vastakkainasettelua ja toisiinsa yhdistetään keskenään irrallisia asioita luodakseen niiden välille yhteyden. Tutun oloisia propagandajulisteita yhdistetään populaarikulttuurihahmoihin, Nixonista siirrytään Stalloneen ja muuta tälläistä. Ei siinä mitään, kyllä se on ihan toimiva idea ja videon suurin miinus löytyykin ajoittain rumasta piirrostyylistä.
Watching The Wildlife. Yhtye soittaa lammikon keskellä, vierellä roihuavat tulipatsaat ja kalat telmivät. Ilmeisesti liekeillä ja tuomiopäivävalaistuksella yhdistettynä kappaleen luontosanomaan tahdotaan osoittaa että luontoa tulee suojella muuten käy poks!
Videoiden lisäksi Hard On sisältää haastatteluosuuden jossa kuulemme muun muassa tuottaja Trevor Hornin muisteluita Frankie Goes To Hollywoodista. Ääneen pääsee myös muutama muu henkilö joiden merkitys Frankieen on suuri, keskisuuri, tai miksi juuri hän?
Haastatteluissa puhutaan Frankien aiheuttamista skandaaleista, musiikin muodostumisesta, julkisuudesta, hajoamisesta ja muusta tarpeellisesta.
Hiukan sääli on etteivät itse yhtyeen jäsenet Paul Rutherfordia lukuunottamatta ole laisinkaan äänessä. Mielummin heidän muisteluitaan olisi kuunnellut kuin jonkun musiikkitoimittajan, mitenkään vähättelemättä nyt ääneen päässeitä ihmisiä. Onneksi kuitenkin haastatteluosuus on puolituntisena sopivan kattavan pituinen.
Levyllä on näiden lisäksi myös audioraita jolla musiikkitoimittaja Paul Morley kertoo puolirunollisesti Frankie Goes To Hollywoodin historian, mikä on hiukan turha ekstra koska samat asiat tulivat pitkälti esille jo tuolla haastatteluosuudessa, jossa myös Paul Morley on äänessä.
Ja kuvagalleriaa on tarjolla.
Hard Onin videot ovat mainio esimerkki siitä kuinka uudelta musiikkivideot ovat mediana aikoinaan vaikuttaneet. Näistäkin videoista näkee enimmäkseen kuinka innokkaasti ja ilolla niitä on tehty kun uutuudenviehätys on yhdistynyt haluun kokeilla rajoja. Vaikka Relax tai Two Tribes eivät ehkä nykymittapuulla tunnu kovinkaan radikaaleilta vedoilta, niin niistä on helppo huomata niiden olleen paheellisia omana aikanaan ja mikä parasta ne eivät kuitenkaan tunnu pelkältä sensaatiohakuisuudelta.
Frankie Goes To Hollywoodin musiikkivideot ovat selkeästi Frankie-videoita ja täten ne sopivat sekä yhtyeen visuaaliseen imagoon, että musiikkiin mainiosti. Paitsi tietenkin ne 2k-remixit jotka kertovat vain pelkästä mielikuvituksettomuudesta.
Frankie Goes To Hollywoodin kuunteleminen aiheuttaa haikeaa tunnelmaa kun rupeaa ajattelemaan kuinka sääli on ettei yhtyeen ura kestänyt kauempaa, sillä sen verran onnistunutta popmusiikkia yhtye sai aikaiseksi.
No, ainahan meillä on The Killers jatkamassa Frankien perintöä, vaikka The Killersiltä puuttuukin se paheellisuus jota Frankiella oli.
Tähdet: ****
Frankie Goes To Hollywood: Hard On
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti