torstai 3. kesäkuuta 2010

Waterworld (1995)

Sitten siirrytäänkin hieman tutummille Hoppervesille, sillä harvassa taitavat olla ne ihmiset jotka eivät ole Waterworldista kuulleet.
Sen verran murskaavan vastaanoton Waterworld aikoinaan sai, että pienikin kehu sen suuntaan aiheuttaa ajatuksen siitä että onko kaikki kunnossa ja tulisiko ottaa yhteys lääkäriin.

Ei huolta. Waterworld saattaa olla tyhmä, ajoittain naurettava ja välillä uskomattoman naurettava, mutta se on kuitenkin typeryydessään aika hauskaa katseltavaa samaan tapaan kuin Kurkunleikkaajien Saari.


Olemme jossain tulevaisuudessa ja saamme tietää että jäätiköt ovat sulaneet aiheuttaen sellaisen vedenpaisumuksen että Nooa sanoo "what the fuck man?!" Vähäiset jäljellä olevat ihmiset ovat perustaneet omia kelluvia kaupunkejaan, tai pikemminkin slummeja ja tietenkin vesillä liikkuu piraatteja kiusaamassa vastaankelluvia. Tulevaisuuden tulvamaailmassa ihmiset pukeutuvat luonnollisestikin kuin Mad Maxin kaveripiiri, joten perinteisiä post apokalyptisia visioita on luvassa, mutta tällä kertaa raunioituneiden kaupunkien ja punertavan hiekan sijaan tarjolla on vettä, vettä ja hieman lisää vettä.
Yksi tulevaisuuden Mad Maxeista on Mariner (Kevin Costner) ja Mariner on tulevaisuuden rasismin keskuspiste, sillä Marinerin keho on kokenut oman henkilökohtaisen evoluutionsa jatkuvasta kastumisesta ja Mariner on siis osaksi kala. Tai sammakko. No, räpylät hänellä ainakin ovat.
Kun ensimmäisen kerran näemme Marinerin on hän virtsaamassa kuppiin, kaataan virtsan jonkinlaiseen suodattimeen ja juo puhdistetun nesteen. Emme laisinkaan ihmettele että jos kerran Mariner on pystynyt rakentamaan laitteen jolla pystyy suodattamaan virtsasta juomakelpoista nestettä, niin miksei samaisella laitteella voisi suodattaa suolavettä nautinnolliseksi nektariksi. Luulisi herra virtsasuodattimen pystyvän valmistamaan toisenlaisenkin laitteen.
Niin se rasismi. Koska Mariner on räpylöineen vähemmistöä edustava, rupeaa jokainen asian selville saava heti kiusaamaan häntä. Sillä ei ole väliä onko kyseessä ns. perusuimari, vaiko merirosvo. Räpyläjalka on räpyläjalka.
Mariner koettaa vain tehdä vaihtokauppoja menneen maailman jäämistöllä ja elää rauhassa. Arvokkainta ihmisille on maa ja Marinerilla onkin purkillinen multaa jolla tehdä kauppoja.
Mariner saapuu erääseen kelluvaan kaupunkiin tekemään kauppoja, mutta koettaessaan poistua paikalta Mariner erehtyy kieltäytymään naimakaupoista joka saa tietenkin paikalliset epäilemään Marinerin salaavan jotain ja kun paljastuu että Mariner on mutaatio niin he koettavat tappaa hänet. Mitään muuta syytä ihmisten raivoon ei anneta kuin että mutaatiot tulee tappaa.
Mariner vangitaan ja tuomitaan upotettavaksi johonkin mutalammikkoon.
Ilmoilla liikkuu huhu että Vesimaailman takana olisi Kuivamaa (no höh!) ja että sinne johtaisi kartta. Tämä kartta on Enola (Tina Majorino) nimisen lapsen selässä oleva,,, tatuointi?
Enolan huoltaja Helen (Jeanne Tripplehorn) oli suunnitellut matkaavansa Kuivamaalle Enolan kanssa, mutta se suunnitelma kariutuu kun kelluvaan kaupunkiin hyökkäävät piraatti Deaconin (Dennis Hopper) johtavat vesisuksimerirosvot (ihan oikeasti.) Helenin ystävä Gregor (Michael Jeter) vahingossa laukaisee ilmapallonsa taivaalle ja siinä meni Helenin alkuperäinen matkustusmahdollisuus.
Helen lupaa vapauttaa Marinerin jos tämä puolestaan pelastaa hänet ja Enolan piraateilta, ja toki näin tapahtuu.
Deacon haluaa saada käsiinsä Enolan ja samalla mahdollisen tiedon Kuivamaasta.
Toisaalla paenneet Mariner ja Helen ajautuvat riitaan kun Mariner haluaa heittää Enolan laidan ylitse hänen ollessa turhaa painolastia. Helen tarjoaa seksipalveluja Marinerille ja Mariner päättää heittää Enolan lisäksi Helenin laidan ylitse.
Sitten kulutetaan ikuisuudelta tuntuva aika siihen kun välillä Helen haaveilee Kuivamaasta, Mariner murjottaa, Mariner ui, Mariner hyppää veteen syötiksi jotta jokin jättiläismäinen mutanttihaivalashauki voi nielaista hänet ja Mariner voi puukottaa mutanttihaivalashauen hengiltä. Sitten Mariner sukeltaa Helenin kanssa meren pohjaan ja osoittaa ettei mitään Kuivamaata ole, on vain huono bluescreen-efekti veden peittämästä kaupungista. Palattuaan pinnalle Mariner ja Helen saavat todeta Deaconin miehineen saapuneen paikalle. Siispä pistetään Marinerin vene liekkeihin, kaapataan Enola mukaan ja Mariner voi hypätä veteen suutelemaan Heleniä.
Deaconin poistuttua paikalta Mariner ja Helen murehtivat hetken palaneen veneen kannella, kun kas kummaa, paikalle ilmaantuu ilmapalloileva Gregor avuksi.
Tässä vaiheessa Mariner on saanut tinakuoreensa sydämen ja päättää mennä pelastamaan Enolan Deaconin käsistä.
Deaconin valtakunta on vanha ruostunut valtamerialus, joka liikkuu soutamalla. Öö, okei. Ai niin kuin esimerkiksi rekat liikkuvat puhaltamalla?
Mariner sytyttää Deaconin laivan palamaan ja ammuskelee pahiksia hengiltä.
Deacon koettaa karata lentokoneella, mutta Mariner kalastaa hänet alas. Sitten kuumailmapalloillaan turvaan, mutta voi ei! Deacon tarttuu köyteen kiinni. Potku nassuun tekee terää ja Deacon putoaa veteen.
Deacon ampuu pyssyllä horjuttaen ilmapalloa niin että Enola putoaa veteen, mutta onneksi Mariner harrastaa benjihyppyä jonka avustuksella pelastaa taas Enolan. Deaconkin menee ja räjähtää.
Sitten ilmapalloillaan ja löydetään vihertävä saari, Kuivamaa! Ja ensimmäiseksi sankarimme iloitsevat huomatessaan vesiputouksen.
Mariner tuntee olevansa kuin kala kuivalla maalla, vailla minkäänlaista ironiaa ja palaa vesille.


Waterworld on siinä mielessä hassu elokuva, että se on ollut yksi maailman kalleimpia tuotantobudjetiltaan, mutta hyvin vähän rahaa näyttää menneen elokuvaan itseensä. Toki tarinat kertovat kuinka elokuvan rahoituksesta suurin osa valui Costnerin hotellihuoneisiin, samppanjaillallisiin ja muihin elokuvan ulkopuolisiin asioihin, mutta oletetaanpa että edes osa niistä miljoonista meni myös elokuvantekoon.


Waterworld on iso visuaalisesti rikas seikkailuelokuva, joten sen uskoisi olevan iso visuaalisesti rikas seikkailuelokuva. Miksi siis lähes kaikki puvustuksesta lavasteisiin näyttävät siltä kuin tekijät olisivat ratsanneet omat komeronsa ja kehitelleet niistä elokuvan visuaalisen annin. Ymmärrän että näissä tämän lajityypin elokuvissa harrastetaan eräänlaista romuestetiikkaa ja hyväksyn sen,,, ei,,, otan sen avosylin vastaan, sillä se on olennainen osa näitä elokuvia. Siispä pölykapselihatut ja printterihaarniskat ovat tärkeä osa elokuvaa, mutta nekin voidaan suunnitella ja toteuttaa visuaalisesti mielenkiintoisella tavalla. Waterworldissa näyttää siltä että on otettu vain jotain, ihan mitä tahansa romua ja se on sillä selvä.


No, onhan elokuvassa sentään räjähdyksiä ja muuta sellaista mukavaa. Jep, ja lähes joka ainoa sellainen kohtaus on uskomattoman kömpelö. Esimerkiksi se vedenalainen kaupunki jossa Mariner vierailee näyttää aivan yhtä uskottavalta kuin Ed Woodin ufot. On aivan uskomatonta että tämän kaliiperin elokuvassa bluescreen-efektit on saatu näyttämään siltä että joku seisoisi television edessä ja televisiossa on kuva sormipuolen kasaamasta pienoismallista.


Okei, elokuva siis on halvan näköinen, jopa ruma. Onneksi sentään näyttelijät ovat asiansa osaavia ja pelastavat kaiken. Yeah right.
Ainoastaan Hopper näyttää siltä että hänellä on ollut hauskaa elokuvaa tehdessä. Kaikki muut ovat niin uskomattoman vaivaantunen näköisiä, että melkein voi kuulla heidän ajatuksensa jossa he ajattelevat ”armollinen kuolema, saavu pian, muuten joudun pienoismallin eteen.”
Etenkin Costner on todella masentavaa katseltavaa.

Jostain syystä Tanssii Susien Kanssa-elokuvan jälkeen Costner pääti tehdä kaksi muuta ylipitkää elokuvaa joissa hän esittää samankaltaista hahmoa samankaltaisessa tarinassa. Kolmannen ollessa Postman. Kaikissa näissä Costner esittää murjottavaa hahmoa josta tulee vastentahtoinen sankari, mutta ainoastaan länneneepoksessaan Costner onnistui tekemään hahmostaan sympaattisen, jopa rakastettavan. Postmanin ja Waterworldin kohdalla Costner päätti tehdä hahmostaan vain murjottavan ja sitä Costner on koko Waterworldin ajan.
Hopper sentään on tuntunut tajuavan tekevänsä uutta Robot Monsteria ja vetää roolinsa niin yli ja kieli poskessa, että hän on kuin Cruella De Vil.


Ja voi Jeesus näiden juttujen kanssa. Kalamutanttirasismia, vesihiihtomerirosvoja, purkkilihasta sekovat isot ihmiset ja soudettava valtamerialus. Puhumattakaan kaikesta muusta jonka kieltää nähneensä.


Kaiken tämän jälkeen Waterworld onnistuu olemaan pitkästyttävä suurimman osan aikaa. 130 minuuttia Waterworldia on liikaa, kun elokuva hukkuu jo aamukasteesta.


Vaikka aiemmin kritisoinkin elokuvan visuaalista ilmettä, niin sen puolesta tässä elokuvassa on pari kohtausta jotka ovat hyvin vaikuttavan näköisiä.
Pariin otteeseen, kuten heti elokuvan alussa, kuvataan tätä merimaailmaa ylhäältä käsin ja hohtavan sininen merimaailma on kauniin näköinen.


Ja itse asiassa pidin tästä ideasta että maailma oli veden peittämä.


Waterworld on hölmö elokuva, mutta siinä on jotain hyvin miellyttävää. Elokuva on ehkä (varmasti) roskaa, mutta mitäpä siitä.


Tähdet: ***
Waterworld

...NOIR

5 kommenttia:

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Hahhaa, kylläpä taas sait hymyn huulille näin aamutuimaan, kun tätä juttua lueskelin! Aivan loistava selitys leffan juonesta :)

Tuo on kyllä niin totta, että Costner oli ihan ok Tanssii susien kanssa -elokuvassa (sen elokuvan kun silloin pienenä lukioikäisenä näin, olin kovasti vaikuttunut), mutta sen jälkeen hän on rooleissaan lähinnä murjottanut. Waterworldissa minua ärsytti suunnattomasti se käytös.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en koskaan täysin ymmärtänyt leffan saamaa kamalaa kritiikkiä. Okei, se oli liian pitkä ja tuntui budjetistaan huolimatta hyvin kotikutoiselta (eikö sen pitäisikin kun kerran kenelläkään ei ole mitään..) ja juoni oli välillä ihan kamala. Tästä huolimatta minusta Waterworld oli ihan hyvä ja katsottava, olen sen katsonut pariinkin otteeseen enkä pysty sitä ihan matalaksi haukkumaan.

...noir kirjoitti...

P.
Minusta Costner osaa olla hyvä, jopa loistava näyttelijä halutessaan. Tuntuu kuitenkin siltä että jos hän ei usko koko sydämestään elokuvaan, niin hän ei viitsi edes yrittää.
Hän on tehnyt lukuisia elokuvia joista pidän suuresti, jopa post Postmanin. Esimerkiksi Armoton Maa on mielestäni aivan loistava.

M.
Olinhan minä aika kiltti Waterworldia kohtaan, sillä kuten totesin, se on kuitenkin aika hauskaa katseltavaa. Joten en minäkään sitä rupea oikeasti haukkumaan, sen ilmiselvistä vioista huolimatta.
Ja olen muuten huomannut että moni tuntemani ihminen haukkuu Waterworldia, mutta esimerkiksi eilen kun siteerasin elokuvaa parille ystävälleni niin he tunnistivat heti mistä elokuvasta oli. Joten kyllä se tuntuu purevan niihinkin ihmisiin jotka eivät siitä pidä.

Yleisesti ottaen Waterworldin negatiivisuudesta iso osa tulee varsinaisen elokuvan ulkopuolisista asioista ja siitä että näin suureksi elokuvaksi se ei vaikuta isolta elokuvalta. Jos kyseessä olisi jokin Michael Parén halpiselokuva, niin silloin elokuvan miinukset hyväksyttäisiin paremmin kuin silloin kun liikutaan tällä Pirates of the Indiana Wars-akselilla.
Ison elokuvan pikkuvirheet tuntuvat suhteessa pahemmilta kuin pikkuelokuvan isot virheet.

Soni Lukkarinen kirjoitti...

Minustakin tämä on ihan kolmen tähden leffa, vaikka jostain syystä sitä haukutaankin kuten myös Kurkunleikkaajien saarta, joka minusta taas on ihan neljän tähden leffa. Pidän siitä paljon enemmän kuin Karibian piraateista.

Mutta oli tässä yksi juttu mikä minua on tuntunut aina yhtä typerältä. Kun lopussa pahikset päättävät ajaa päin eri suunnilta ja sitten tehdää tällä benjillä ihmepelastus niin, se mikä minua vaivaa että eivätkö he olisi törmänneet toisiinsa joka tapauksessa? Se on typerien pahisten top 10 kärkeä.

...noir kirjoitti...

Hahaha! Joo, se on sama kuin jos pahikset ampuvat keskellä olevaa tyyppiä molemmilta suunnilta (esim. Total Recall) ja päätyvät ampumaan toisensa. Kun osoittautui sankari hologrammiksi tai ei, niin todennäköisesti pahikset olisivat ampuneet toisensa kuitenkin.