sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Matkalla Dinosaurusten Kanssa (Walking With Dinosaurs, 1999)

Ei ole vaikea olla huomaamatta että suuri syy tämän dokumenttisarjan syntyyn löytyy Jurassic Parkista. Ei niin etteikö dinosaurusdokumenttaja olisi ollut ennen Jurassic Parkia ja etteikö tämäkin sarja olisi ollut mahdollinen ilman Jurassic Parkia, mutta kun vilkaisee Matkalla Dinosaurusten Kanssa-sarjaa niin äkkiseltään saattaisi luulla katsovansa Jurassic Parkia. Dokumentin dinosaurukset ovat toteutettu samaan tapaan pitkälti tietokoneilla ja desingpuolella tuntuu kuin samoja animaattoreita olisi ollut töissä.

Jurassic Parkien ja Matkalla Dinosaurusten Kanssa-dokumentin samanhenkisyys ei ole jälkimmäisen kannalta mitenkään negatiivinen seikka, sillä Jurassic Parkin dinot olivat toteutettu niin realistisesti että oli vain luonnollista ja toivottavaa että samaa tyyliä käytettäisiin jossain tämän dokumentin kaltaisessa projetissakin.


Käytännössä Matkalla Dinosaurusten Kanssa on hyvin perinteinen eläin-, luontodokumentti, joten siinä esitetään eläimet eläiminä ja luonto sellaisena kuin se kuuluukin olla. Koska kyseessä on ilmasto ja eläimet sieltä jostain noin 150-200 vuoden takaa, niin osa sen ajan todellisuudesta on luonnollisesti kaikesta tutkimustyöstä huolimatta jätettävä mielikuvituksen varaan. Mitään fantasiameininkiä ei tietenkään ole tarjolla, vaan eläinten ääntelyt, väritykset, liikkeet, käyttäytymiset ja muut ovat toteutettu siten ettei niiden todenperäisyyttä rupea suuremmin kritisoimaan. Toki ajoittain tulee mieleen että olikohan tuo ja tuo nyt oikea valinta, sillä jotkut äänet esimerkiksi ovat selkeästi haettu nykyajan vertailukohteista. Siispä lintuevoluutioteorian mukaisesti etenkin pienempien dinosaurusten ääntely kuulostaa liiankin tutuilta kotipihan ääniltä. Ei tuota nyt voi oikein vääräksi valinnaksikaan väittää, sillä kyllähän se jokin kottaraisen vinkuna sopii ihan kelvollisesti pikkuruisten dinojen ääneksi, kun taas isompien kohdalla on menty enemmän norsumaisiin mylvähdyksiin. Joten äänivalinnat kuvastavat jo omalta osaltaan eläinten kokoeroja.


Samoin kuten äänissä, myös dinosaurusten värityksissä, liikehdinnässä ja muissa yksityiskohdissa on haettu mallia meille tutummista eläimistä. Norsut, kirahvit, krokotiilit, linnut ja esimerkiksi virtahevot ovat nähtävissä dinosauruksissa. Tämä tekee dinosauruksista hyvin uskottavia ja tutun oloisia, jota vain ajoittainen animaation painovoimattomuus jokseekin heikentää.


Jaksoja on kuusi ja jokainen niistä käsittelee suht' yleisesti kuluvan aikakauden eläimistöä alkaen jurakaudelta ja kulkien liitukauteen. Joten alussa esitellyistä eläimistä osa saattoi olla sukupuuttoon kuollut sarjan viimeiseen jaksoon tultaessa.


Pääosin kaikki tutuimmat dinosauruslajit käydään läpi ja kussakin jaksossa otetaan jokin tietty eläinlaji hieman muita paremmin esille. Esimerkiksi kakkosjakso painottuu aika vahvasti Diplodocukseen ja tuon kyseisen jakson rakenne kulkee monista eläindokumenteista tutulla tyylillä. Eli ensin näemme eläimen, sitten munimisen, munien kuoriutumisen ja kasvun aikuiseksi. Siellä välissä tietenkin katselemme myös luontaisia vihollisia jotka ryöstävät munia ruuakseen ja muuta tälläistä hyvin perinteistä.
Muissa jaksoissa keskitytään vesieläimiin, lentäviin elukoihin, petoeläimiin ja sarjan aloittava ja päättävä jakso toimivat hieman eräänlaisina yhteenvetoina.


Se että välissä olevat jaksot painottava jotain tiettyä eläinlajia on hyvä päätös, sillä tällä tavoin ainakin näistä eläimistä saa vähintäänkin tarpeellisen tiedon esille, vaikka sivussa olevat eläimet jäävätkin liiaksi statisteiksi. Valitettavasti keskittyminen yhteen eläimeen kerrallaan toimii muiden kustannuksella ja samalla aivan älytön määrä dinosauruksia jää persoonattomiksi tai vaille minkäänlaista mainintaa. Joten on kyllä hienoa että saamme tietää eläimestä A lähes kaiken, mutta eläimet B:stä kaukaisuuteen jäävät olemattomiksi.

Jakso kerrallaan katsottaessa saa huomata kunkin pituuden olevan noin 30 minuuttia ja vaikka se on sopiva pituus yhdelle (tai kahdelle) dinosaurukselle, niin se on aivan liian lyhyt laajemman eläinmäärän syvällisempään kuvaukseen. Siispä jaksojen olisi pitänyt olla pidempiä, tai niitä olisi pitänyt olla enemmän kuin kuusi jotta dinosaurusfriikkien nälkä olisi tyydytetty. Asiaa kyllä korjattiin tekemällä sarjalle jatkoa, joista Ison Alin Tarina oli kattavin keskittyessään yhteen kohteeseen.

Tavallaan voisi sanoa dokumentissa olevan vain neljä varsinaista aiheeseensa keskittyvää jaksoa, sillä ensimmäinen ja viimeinen jakso eroavat aika suuresti neljästä välissä olevasta.
Toki ensimmäinen ja viimeinen jakso ovat sarjalle oleellisia sisältönsä puolesta, mutta jälleen jaksojen pituus tulee haitaksi.
Ensimmäisessä jaksossa liian suuri osa kuluu siihen kun kerrotaan mistä sarja tulee kertomaan ja kuvataan menneisyyden vaikutusta nykyaikaan. Vaikka sisältö onkin perusteltu, niin se valitettavasti lyhentää kokonaisuutta liiaksi.
Viimeisessä jaksossa mukaan tulevat ensimmäiset ns. modernit eläimet, käärmeet ja krokotiilit, ja taas kuvataan miten menneisyys on näkyy nykyajassa. Ja vaikka jälleen sisältö on perusteltu, niin jälleen sarja kokee valitettavan lyhennyksen.
Joten ensimmäinen ja viimeinen jakso tuntuvat liiaksi eräänlaisilta yhteenvedoilta, mikä aiheuttaa sen etteivät dinosaurukset pääse omassa sarjassaan kunnolla esille näiden kahden jakson yhteydessä. Etenkin viimeinen jakso kärsii hajanaisuudesta ja keskittymiskyvyn puutteesta.
Viimeinen jakso alkaa dinosauruksilla ja varsinkin Tyrannosaurus Rex kahden poikasensa kanssa pääsee etualalle, sitten mukaan tulevat käärme, yht'äkkiä komeetta iskeytyy maahan ja kaikki kuolevat. Sitten lopuksi kerrotaan kuinka tuhosta selvisi vain yksi dinosaurusrotu, linnut. Hetkinen! Eikös juuri samassa jaksossa esitelty käärmeet ja krokotiilit? Eli käärmeet ja krokotiilit joiden kerrottiin olevan dinosaurusten jälkeläisiä kuolivat komeettaiskussa, mutta syntyivät myöhemmin uudestaan olematta enää dinosaurusten jälkeläisiä. Okei.
Joten viimeisen jakson aikana koetetaan tunkea aivan liian paljon aivan liian lyhyeen aikaan.
Ja hitto vie kuinka masentava tuo viimeinen jakso onkaan. Aluksi näemme kuinka Tyrannoemo kuolee tappelussa saamiinsa vammoihin ja kuinka poikaset seisovat tuntikausia kuolleen emonsa luona. No, se on elämää vai mitä. SITTEN KOMEETTA TAPPAA POIKASET!


Matkalla Dinosaurusten Kanssa on tyylikkästi ja uskottavasti toteutettu dokumenttisarja dinosauruksista ja niiden elämästä. Toki siellä on muutamia kohtia joissa animaatio on hieman kömpelöä ja katsoja ei aivan pääse täydellisesti sisään dinosaurusten maailmaan. Eli ajoittain dinosaurukset tuntuvat elävän painovoimattomassa tilassa ja välillä ympäristö ei reagoi dinosaurusten liikkeeseen (ts. ruoho ei liiku sen läpi kulkiessa), mutta nämä ovat lopulta aika harvassa olevia virheitä sillä kokonaisuutena Matkalla Dinosaurusten Kanssa on niin realistinen kuin millaiseksi sen osaa kuvitella.


Ainoa oikea miinus on se josta jo puhuinkin. Jaksot ovat liian lyhyitä, tai niitä on liian vähän. Joten vaikka joistakin kohteista saamme tarpeellisen määrän tietoa, niin aivan liian paljon jää huomioimatta.


Kakkoslevyltä löytyy sarjan Making Of-dokumentti ja kyseessä on sarjan kannalta hyvinkin tärkeä lisä, sillä kyseessä ei ole varsinaisesti dokumentti siitä kuinka sarja tehtiin, vaan Making Of kuvaa paleontologiaa ja dinosaurustietoutta yleisesti. Joten saamme tietää kuinka tietous dinosauruksista on muuttunut ajan ja uusien löytöjen myötä.
Tietenkin Making Of kuvaa myös itse sarjan luomista ja mukana on aika hauskoja pätkiä siitä kuinka kuvausryhmä on muka ollut kuvaamassa oikeita vierellä kulkevia dinosauruksia.
Lisäksi erikoistehosteryhmän jäsenet pääsevät ääneen.


On mainittava myöskin että Matkalla Dinosaurusten Kanssa pituus ei ole takakannen ilmoittama 3 h 43 min. Ja toisaalta se on juuri sen pituinen.
Tuohon kokonaispituuteen on laskettu mukaan myös Making Of ja se on tavallaan hiukan häiritsevää. Toki dokumentin pituus on se mikä on ja sen saa kokonaisuudessaan, mutta miksi dokumentin pituuteen on laskettu mukaan Making Of. Eihän ekstroja koskaan lasketa elokuvan pituuteen mukaan, varsinkin kun tässäkin tapauksessa se ekstramateriaali sijaitsee erillisellä levyllä. No, väliäkö tuolla.


Joistakin miinuksistaan huolimatta Matkalla Dinosaurusten Kanssa on kiehtova dokumentti joka onnistuu kahdella tavalla. Se varmasti vetoaa heihin jotka hakevat viihdettä Jurassic Parkin tapaan ja toisaalta soveltu myös heille jotka ovat pelkän informaation perässä.
Silti minun on edelleen mäkätettävä jaksojen pituuden aiheuttamasta negatiivisuudesta. En ole mikään dinosaurustiedon ekspertti, mutta jopa minun tietomäärälleni Matkalla Dinosaurusten kanssa on aivan liian vajaa ja se ei tyydytä nälkääni, vaan toimii enemmänkin välipalana. Jos jaksot olivat vain olleet pidempiä, niin ehkä tuolloin tiedon määräkin olisi ollut suurempi.
Tietoa on tarjolla, mutta se ei riitä minulle. Kaikki heti ja nyt.


Ben Bartlettin kohtalokkaan kuuloinen ambientmusiikki on hienoa.

Tähdet: ****
Matkalla Dinosaurusten Kanssa

...NOIR

7 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Kiitos arviosta, pitää hommata tämä sarja jostakin!

...noir kirjoitti...

Tästä ei ole kauaakaan kun näin sen jonkun kaupan hyllyillä, että ilmeisesti sen ei pitäisi olla vielä kovinkaan vaikeasti löydettävissä.
No, dinosauruket ovat aina relevantteja

Rabies kirjoitti...

Onko sinulla mitään tietoa, mistä suomenkielisen Matkalla dinosaurusten kanssa-dvd:n saisi hankittua? FS Filmiltä kun kysyin, niin sieltä vastatttin, että se myytiin loppuun jo yli 5 vuotta sitten, enkä ole myöskään nähnyt sitä yhdessäkään kaupassa, cdon.com:issa on kyllä myynnissä ruotsinkielinen versio, Dinosauriernas tid, mutta siinä ei ole edes suomenkielisiä tekstejä. FS Filmin mukaan sitä dvd:tä ei varmaan löydy edes kauppojen alelaareista. En ole myöskään löytänyt sitä käytettyänä mistään.

...noir kirjoitti...

Valitettavasti en itsekään ole sitä vuosiin nähnyt missään kaupassa myytävän, mutta en ymmärrettävästi ole sitä kovinkaan tarmokkaasti etsinytkään.

Äkkivilkaisu osoittaa, että Amazonilta löytää ilman suomitekstiä/-dubbausta ja Huuto.netistä saa mm. tämän version:

http://www.huuto.net/kohteet/matkalla-dinosaurusten-kanssa-koko-sarja-4dvd/203403451

Muutoin sen löytäminen jää aikalailla hyvän onnen varaan.

Rabies kirjoitti...

Tuo linkittämäsi dvd-boksi minulla on jo, tosin ruotsalaisversiona (Matkalla dinosaurusten kanssa ruotsinkielisenä ilman tekstitystä, Ison Alin tarina suomiselostuksessa (ja myös ruotsiselostuksella)ja Niger Marven-tsydeemit suomi- ja ruotsiteksteillä ja sitten minulla on Dinosauriernas Tid, joka on Matkalla dinosaurusten kanssa ruotsiksi. Molemmat dvd-boksin hankin tänä vuonna CDON.COMista, ihmettelen kyllä, että miksi siellä myydään vain niitä ruotsiversioita. Kun kysyin niiltä asiasta, niin vastaukseski tuli vain, että "nämä tuotteet ovat suomeksi tekstitettyjä" ja linkit juuri niihin Dinosauriernas Tid- ja Dinosauriernas Värld-levyihin, jotka eivät todellakaan ole suomeksi tekstitettyjä (eivät tainneet edes lukea sitä viestiäni). Tein muuten adressin, että siitä dokumentista otettaisiin uusi suomipainos: http://www.adressit.com/matkalla_dinosaurusten_kanssa-dvdsta_uusintapainos

Rabies kirjoitti...

Saanko muuten linkittää tämän arvostelun omille sivuilleni?

...noir kirjoitti...

Joo, huomasin sen adressin.
Ja kyllä, jos haluat niin linkitä vaan.