The Street Fighter Collection (1974)

Kun puhutaan vanhemmista kenkimiselokuvista ja niiden tähdistä, ja vanhalla tarkoitan tietenkin aikaa ennen Jet Litä, niin keskittyen aasialaisiin tähtiin mieleen tulevat aina ensimmäisinä Bruce Lee (syntymäpaikastaan huolimatta) ja Jackie Chan. Enkä tällä nyt tarkoita tietenkään sitä, etteikö muita tulisi mieleen, vaan että nuo kaksi nimeä tulevat yleisesti ottaen ensimmäisinä ajatuksiin. Olivathan he globaalisti markkinoituja ja myivät pelkillä nimillään. Vielä kun ajattelee muinaisia videomarkkinoita, niin helpoitenhan juuri heidän kahden elokuviaan löysi sieltä lähikaupan vuokrattavan videolaitteen vierestä.
Sonny Chiba on yksi heistä jonka elokuvia saattoi nähdä jos joku tuttavan tuttavan puolituttu toi sellaisen mukanaan lomamatkaltaan, joten kyseinen näyttelijä jäi kyllä kasvoiltaan mieleen, mutta varsinaisesti tuttu hänestä ei koskaan tullut ja näin ollen miehen nimi ei niin usein putkahtanut esiin hiekkalaatikkokeskusteluissa. Onneksi Quentin Tarantino päätti auttaa asiassa ja uskaltaisinkin väittää, että True Romancen ansiosta Chiba viimein sai laajinta kansainvälistä tunnettavuutta osakseen, eikä jäänyt vain asiaharrastajien suosikiksi. Itsekin koin silloin sen ajatuksen "ai niin, niin muuten onkin" ja jälleen piti True Romancessakin esitelty Street Fighter-kolmikko hankkia nähtäväksi. Aluksi se koristi hyllyä kopiokasetteina, joista vain yhdessä oli englanninkielinen tekstitys ja näin ollen osa elokuvien dialogin sisällöstä meni auttamattomasti ohitse. Kuitenkin uskoisin nimenomaan Tarantinon nimen vaikuttaneen siihen, että nämäkin kolme elokuvaa saatiin meillekin ihan dvd-muodossa, vaikka koko kansan suosikeiksi niistä ei vieläkään ole.

THE STREET FIGHTER (Gekitotsu! Satsujin ken, 1974)

Takuma Tsurugi (Sonny Chiba) on karatea avukseen käyttävä ammattitappaja, joka tekee muutakin kuin vain tappaa, kuten vapauttaa vankilasta toisen tappajan, Shikenbarun (Masashi Ishibashi). Kun vapautetun miehen sisarukset eivät pysty maksamaan koko palkkiosummaa, ei Takuma kauaa mieti asiaa, vaan aiheuttaa veljen kuoleman ja myy siskon ihmiskaupassa, ottaen sillä tavoin maksamattomat rahat.
Tuhma Mutaguchi (Fumio Watanabe) jonka kanssa Takuma suorittaa transaktion palkkaa hänet kidnappaamaan erään vast'ikään kuolleen rosvoparonin tyttären Sarain (Yutaka Nakajima), mutta kun yhteistä luottamusta ei roistojen välille synny, käskee Mutaguchia korkeammalla pallilla istuva johtaja tapattamaan Takuman. Takuma olisi silti suorittanut tehtävän, kun kerran alustavasti siihen suostui, mutta koska pahisjärjestö ei luota häneen, päätyy Takuma lopulta suojelemaan Saraita.
Tietenkin Shikenbaru saapuu kosto sydämessään.
Sitten hakataan kaikki ja revitään yhdeltä tyypiltä kivekset irti.

RETURN OF THE STREET FIGHTER (Satsujin ken 2, 1974)

Takuma Tsurugi (Sonny Chiba) saa tehtäväkseen hiljentää kaksi rikollista ja niin hän tekeekin. Ja sitten vietetään pitkä aika näyttämällä taistelulajiharjoituksia. Joo, kai ne ovat ihan kivoja.
Vaikuttaa siltä, että Yakuza kerää hyväntekeväisyyden varjolla rahaa ja se nyt on ihan pyllystä, joten Takuman nolaama poliisi Yamagami (Naoki Shima) rupeaa tutkimaan juttua omillaan. Pahis Otaguro (Hiroshi Tanaka) koettaa palkata Takuman hoitelemaan nuuskijat pois päiviltä, mutta koska mies ei ota tehtävää vastaan, päättää pahis tapattaa Takuman. Shikenbaru saapuu kosto sydämessään.
Sitten hakataan kaikki ja lyödään yhdeltä tyypiltä silmät irti.

Näissä elokuvissa puhutaan koko ajan vain mafiasta kun esille otetaan järjestäytynyt rikollisuus ja vaikka idea onkin rikollisten yhteistyöstä jenkkimafian kanssa, niin Japanin puolella jätetään koko ajan mainitsematta sana Yakuza, siitäkin huolimatta että on selvästikin kyse tuosta järjestöstä. Tämä johtunee siitä, että viittaukset tuohon organisaatioon olivat ilmeisesti jonkinlaisessa pannassa, hieman samaan tapaan kuin brittien tapa vaihtaa ninja heroksi. Tai sitten kyse oli enemmänkin siitä, että kun tiedettiin muualla maailmassa sen kuitenkin johtavan sensurointiin, niin se muutettiin vapaaehtoisesti. No, kenties mafia vain kuulosti eksoottisemmalta kuin kotoinen rikollisjärjestö.

THE STREET FIGHTER'S LAST REVENGE (Gyakushū! Satsujin ken, 1974)

Ensimmäisen elokuvan alussa ammattitappaja Takuma Tsurugi (Sonny Chiba) käy vapauttamassa rikollisen vankilasta ja toisen elokuvan alussa hän käy murhaamassa rikollisen poliisiasemalla, suorittaen molemmissa elokuvissa missionsa vaivatta. Ei siis tule yllätyksenä, että viranomaiset eivät ole tässä elokuvassa sen pätevämpiä ja Takuma käykin nappaamassa rikollisen keskeltä poliisipiiritystä. Kuitenkin koska tuhmurit koettavat pettää Takuman, ei hän ota sitä ilolla vastaan ja  rikollispomo Owada (Eizō Kitamura) käskee apulaistensa tappaa Takuma. Hän tietenkin käy siitä hyvästä pilaamassa Owadan kiristyssuunnitelmat, jossa hän arvelluttavan kasettinauhoituksen avulla koettaa saada ilkeältä kemikaalitehtaan johtajalta rahaa, mutta Takuma viekin nauhan mukanaan. Owada palkkaa sombreropäisen viiksimeksikaanin herra Blackin (Dorian Howard) kohtaamaan Takuma kuolettavassa tappelussa. Herra Black osaaakin ampua lasereita sormistaan ja hänellä on viikset, joten nyt Takuma on Bart Simpsonin tavoin in deep deep trouble. Paitsi että tietenkin Blackin yliluonnollisilla voimilla on luonnollinen tekninen selitys ja siitä hyvästä tähän turpakeikkaan ei tarvitse ostaa ylihinnoiteltuja lippuja.
Tottakai korruptoitunut syyttäjä Kunigami (Kōji Wada) saa nauhan itselleen ja kiristää sen avulla puolestaan Owadaa.
Sitten hakataan kaikki ja,,, ei,,, kyllä se silmien uloslyönti kakkososassa on vieläkin mielessä.

Tässä Street Fighter-boksissa on mielenkiintoinen virhe ja se koskettaa nimenomaan tuota kolmatta elokuvaa The Street Fighter's Last Revenge. Juonen keskiössä oleva nauhoite jota pahikset kovasti kaipaavat, sisältää kemikaalitehtaan johtajan rehvastelua siitä kuinka hän ei välitä saastutuksesta, tms., sillä hän on ostanut kaikki poliitikot. Last Revengen jenkkijulkaisussa on uuden leikkauksen ohella muutettu dubbauksen kautta juonta siten, että kyseisellä nauhalla onkin kaava huumeiden valmistukseen, mikä siis on hieman eri asia kuin kommentointi siitä, että olenpas lahjonut poliitikkoja höh höh. Itse boksissa olevassa elokuvassa on siis alkuperäisen ääniraidan ohella alkuperäinen leikkaus alkuperäisellä juonella, mutta niin vain on, että kansikoteloon on kirjattu juuri tuo jenkkiversion juoni. Hei c'mon Future Film, eikö kukaan teistä katsonut elokuvaa ennen kansitekstien suomentamista?

Jos ajattelee, että Bruce Leen kung fu on väkivaltaista, niin Sonny Chiban se vasta onkin. Chiban elokuvien karate on kivuliasta kuin se American History X:n polkaisu ja siinä missä näissä elokuvissa hävitään tyylikkyydessä, korvataan se silkalla voimalla. Näin ollen huumori on minimissään, kasvojen liikkeet lähes olemattomia, puhe koostuu melkein pelkästä murinasta, juonet ovat itseään toistavia ja pakollisia pahoja, mutta sadistisuus on tehty niin onnistuneesti, että elokuvat toimivat samalla logiikalla kuin Hulk, joka siis murskaa ja tekee sen paremmin kuin muut. Chiban elokuvat eivät siis ole kauniita, tai miellyttäviä, mutta ne ovat Bronsonmaiseen tyyliin niin tehokkaita, että kun se pääsee vauhtiin ei se pysähdy kuin vasta kohdatessaan Lee Marvinin, jos silloinkaan.
Toki myönnettäköön, että Return ja Last Revenge sisältävät jonkin verran koomisempia tapahtumia kuin ensimmäinen osa, vaikka pysyvätkin vielä brutaalissa ilmapiirissä. Kuitenkin jokin pingispallosilmien esiin työntyminen lähentelee Total Recall-silmiä, että ei sellaista voi täysin vakavissaan ottaa. Joten jonkinlaista kevennystä jatko-osat tarjoavat ja samalla lisäävät niin sanottujen tarpeettomien toimintaosuukseen määrää, mutta ne ovat edelleen kelleistä puristavan satuttavia kuin ensimmäinenkin elokuva.

Hiton hyvää musiikkia. Etenkin teemakappale on sitä luokkaa, että sen kuultuaan voisikin sitten kuolla onnellisena pois.

Tähdet:
The Street Fighter ***
Return of the Street Fighter ***
The Street Fighter's Last Revenge ***