THE LITTLE KIDNAPPERS (1990)
1900-luvun alussa orvoiksi Englannissa jääneet pikkumukulat Harry (Leo Wheatley) ja Davy (Charles Miller) lähetetään Kanadaan isoisä Jamesin (Charlton Heston) luokse ja miten tämä liittyy alkuteksteissä mainittuun aiempiin buurisotiin Etelä-Afrikassa? No ainakaan skotti James ei pidä Kanadan Hollantilaisista, että siinäpä se. James on myös pihi kuin Roope-setä ja vastustaa jostain syystä kuvakirjoja. Öö okei, luulisi Jamesin juuri pitävän kuvakirjoista, kun ei kerran osaa lukea.
Isoisän buurivastaisuus alkaa tarttumaan poikiin, joten James koettaa ampua Harryn tämän ollessa kukkulalla ja kun luoti ei osu, saa Harry siitä hyvästä selkäänsä. Kun pojat haluavat koiran, löytää Harry rannalta vauvan jonka hän päättää pitää Davyn kanssa aina siihen asti kunnes vauva päättää itse lähteä pois. Okei, onhan se ymmärrettävää, että pikkulapset saattavat pitää vauvaa enemmänkin lemmikkinä taikka leluna kuin vertaisenaan ihmisenä (ja tämä on mielestäni aiheena varsin hyvä), mutta tätä elokuvaa katsoessaan voi välillä vain miettiä, että mitä sieniä ovatkaan tekijät nauttineet, sillä sen verran erikoisen huojuvasti aihetta käsitellään. Onneksi tämä ei kuitenkaan muutu ratakiskoiksi ja Child's Playn syyttämiseksi. No nyt siinä hevonen heilautti etujalkojaan ja Jamesin aikuinen tytär ei ollut lähimaillakaan, mutta kärsi ilmeisesti ilmavirtauksen aiheuttamasta traumasta.
Niin ja tottakai se vauva on naapuribuurien ja kunhan muksut löydetään, niin kaikki on hyvin ja Jameskin rakastaa koko maailmaa.
Muistatteko tv-sarjan Tie Avonleaan? Tämä on hieman kuin yksi sen jaksoista ja se on ihan kiva, mutta mielummin katselisin mainittua sarjaa, sillä elokuvan pituisena tämä käy valitettavan pitkästyttäväksi. Tosin 10 minuuttisenakin tämä olisi varmaan ollut puuduttava, sillä kaikki tapahtuu nukahtaneen etanan vauhdilla.
THE PRESIDENT'S MISTRESS (1978)
Kiinteistövälittäjä Donna Mortonilla (Karen Grassle) on suhde naimisissa olevaan mieheen ja tuo suhde tulee pitää salassa jo siksikin, että kyseinen mies on jenkkilän presidentti. Kohta kuitenkin neukut vuotavat väitteen, että Donna olisikin kaksoisagentti ja tämä saa viranomaistaho CSA:n (c'mon, se on CIA vaikka ette suoraan uskallakaan sitä nimeä käyttää) kiinnostumaan neidistä. Presidenttiä suojeleva salainen palvelu saa saman tiedon, mutta ei reagoi siihen juuri mitenkään, sillä presidentillä on meneillään neuvottelut Kiinan kanssa ja arvon herraa ei saa masentaa huhuilla tyttöystävän olevan myyrä.
CSA:n pätevät ammattilaiset menevät ja vahingossa salakuuntelulaitetta asentaessaan tappavat Donnan ja siitäkös ongelmia syntyy, varsinkin kun Donnan veli Ben (Beau Bridges) haluaa itse selvittää mitä todellisuudessa on tapahtunut. CSA pyrkii pistämään esteitä Benin tielle ja kun Ben sattumoisin työskentelee samaisessa paikassa konttorirottana, siirtyvät hänen epäilyksensä heti oikeaan suuntaan kun CSA lakkauttaa hänen kulkulupansa. Joten jos he halusivat peitellä syyllisyyttään, niin he tekevät kaikkensa vaikuttaakseen syyllisiltä, mitä myös ovat. Salaisuudet ja salamurhat ovat arkipäivää, mutta kaikki lähti liikkeelle vain virheestä josta ei uskalleta ottaa vastuuta.
Hetkinen, kun sinne Donnan puhelimeen piti asentaa salakuuntelulaite kuullakseen juuri hänen puheluitaan ja Donna kuolee vahingon seurauksena ennen kuin laite asennetaan, niin miksi se sen jälkeen laitetaan kuitenkin paikoilleen? Taitaa olla NSA:n hommia koko juttu.
Aika mukava salaliittotrilleri, jossa minua etenkin viehättää se, että vaikka mukana on tuttua kylmää sotaa ja sen sellaista, niin koko ongelmavyyhti johtuu vain huhusta joka johtaa eräänlaiseen työtapahturmaan jonka peittely tekee koko asiasta vaikeamman kuin sen pitäisi olla. Joten vaikka toteutus ei nyt mitään erityisen poikkeavaa tarjoakaan, niin tuossa on jotain normaalin inhimillistä mokaa mukana, eikä mitään tyypillistä presidentti onkin itse KGB:n jäsen-käännettä. Silloin harvoin kun nimetön presidentti on mukana, ei hänen kasvojaan näytetä, vaan kaikki esitetään hänen silmiensä kautta, jolloin voisi olettaa sen johtuvan juuri siitä, että lopussa tehtäisiin mainitsemani kaltainen paljastus henkilöllisyydestä.
Lajityyppinsä aikalaiskollegoihinsa verrattuna tässä elokuvassa ei ole kuitenkaan samaa kyynisyyttä ja paranoiaa, sillä vaikka kukaan ei ole luotettava ja kukaan ei voi lopulta voittaa, niin mukana on paljon eräänalaista normaalia elämää, joka vie ajatuksia pois petoksista. Varsinkin Beau Bridgesin poikamainen esiintyminen tuo mukanaan sellaista kepeyttä joka nostaa tunnelmaa ja onko se sitten hyvä asia tälläisessä tarinassa vai ei, niin minä sanon kyllä, koska vaikka tosiaan ei mitään ihmeellistä esitetäkään, niin on piristävää saada paranoitrilleri 70-luvulta joka ei ole äärisynkkä.
NECESSITY (1988)
Lauren (Loni Anderson) pakenee alistavaa kokakauppiasmiestään Rickiä (James Naughton) ja vaihtaa henkilöllisyyttään. Ai se on noin helppoa tuo identiteetin muutos. Menet vain katsomaan lehdestä kuka on kuollut ja sitten maistraattiin (tai mikä se tässä tapauksessa nyt onkaan) sanomaan haluavasi henkkarit sillä nimellä. Täytyypä muistaa vastaisuudessa.
Pehmeän valon takaumissa näemme kuinka pariskunta oli onnellinen, kunnes tuolloin valokuvamallina toiminut Lauren sai tietää miehensä bisneksistä ja uhkasi viedä yhteisen tyttärensä muualle jos kokaiinivirta ei lopu siihen paikkaan. Tähän Rick ei suostu, sillä kuten hän sanoo "minä myyn kokaiinia. Entä sitten?", sillä ainakaan hän ei myy aseita kuten hallitus ja on täten aliarvostettu yhteiskunnan hyväntekijä. Joten jos Lauren kukkoilee, niin Rick pistää hänet pakkohoitoon omistamaansa sairaalaan. Se on hyvä omistaa sairaala aina siltä varalta, että pitää laittaa joku hoitoon. Täytyykin muistaa tulevaisuudessa.
Jostain syystä lähes kaikki jotka Lauren matkallaan tapaa kommentoivat hänen ulkonäköään positiivisesti ja onhan Anderson nyt ihan nätti nainen (tai ollut ennen muuttumistaan muoviseksi ja muuten, hän ei ole tuossa elokuvan kannessa. Tuota kissaa ei elokuvassa ole laisinkaan), mutta miksi siltikään kaikki sukupuolesta riippumatta ja olivat sitten pankinjohtajia taikka kiinteistövälittäjiä melkein heti ensimmäiseksi kehuvat vieraan ihmisen kauneutta. Mutta se ei ole syy sille, miksi Rick haluaa vaimonsa takaisin, vaan syy löytyy rouvan mukana lähteneestä salkusta joka sisältää kaksi miljoonaa dollaria setelirahaa. Kolikoiden kantaminen olisikin siinä määrässä painonsa vuoksi vaikeasti kannettavaa. Täytyykin muistaa tulevaisuudessa.
Uudessa elämässään Lauren etsii itselleen lennonopettajan, joka siis opettaa hänen lentämään lentokoneella, ei käsiään heiluttaen. Tämä mies on rahavaikeuksissa olevan Charlie (John Heard), joka sitten tietenkin tulee olemaan myös Laurenin avustaja tulevassa muksun pelastuksessa ja luonnollisestikin romantiikan kohde.
Loppuratkaisu on aivan yhtä nerokas kuin kaikki sitä edeltäväkin osa, sillä Lauren vain ampuu Rickin sivullisten edessä ja kukaan ei välitä.
Kyseessä on löysästi kulkevaa saippuaoopperajännitystä, joka menee siinä muun tekemisen ohessa kuin mikä tahansa Aaron Spellingin tuotos.
Sisältöä ja makua on yhtä vähän kuin X-tran juustoissa, että tätä nauttii vain täytteeksi, ei nauttiakseen ja sitä on valitettavasti pakko roiskia päälle kaikenlaisia mausteita vain jotta peittäisi sen juuston siellä, jolloin koko maitopohjaisen tuotteen merkitys katoaa tyystin.
BEAUTY & DENISE (1989)
Eli The Cover Girl and the Cop eli FBI Hitman eli Executioner - Mestaaja.
Lupaa hyvää.
Korkean tason uskonnolisfanaattinen poliitikko murhataan ja hänen avustajansa Joshuan (Jonathan Frakes) bimbonäyttelijätyttöystävänsä Jackie (Julia Duffy) näkee murhaajan kasvoista kasvoihin. Se on David Carradine.
Jackie pelkää tietenkin turvallisuutensa puolesta, joten Joshuan nerokkuutta huokuva ratkaisu asiaan on se, että ota yhteyttä poliisin, mutta murhatodistuksen sijaan kerro pelkääväsi jotain randomfania, sillä muutoin kytät eivät sinua suojelisi. Minä voin vielä varmuuden vuoksi täyttää puhelinvastaajasi ähkimisviesteistä omalla tunnistettavalla äänelläni jota poliisit saavat kuulla muutoinkin. Tunnetteko tekin sen kuumuuden jota nämä kaikki idealamput aiheuttavat.
Tottakai Jackien avuksi pistetään kovaotteinen, kovasuinen ja rähäisesti pukeutuva Denise (Dinah Madoff). Tukka sekaisen ja kaikkee.
Tämä erilainen pari joutuu sitten yhdessä selvittämään pulmat, kun poliiseista ei ole apua, sillä se poliitikko oli kirjoittanut kirjan jossa paljastaisi kaikki rötöksensä ja kenen kanssa teki niitä. Tämä tietenkin tarkoittaa, että mukana on vaikutusvaltaisia pahiksia joilla on kunniallinen julkisivu, kuten nyt vaikkapa Carradinen esittämä FBI-bossi.
Ja lopussa Jackie on oppinut pesemään vaatteensa itse ja Denise pukeutumaan leninkiin.
Tämän elokuvan on ohjannut varmastikin Poliisiopistoista parhaiten tunnettu Neal Israel ja se selittää sen, että miksi huumori on hyvin löysää ja miten mukana on yllättävänkin runsaasti tuttuja kasvoja. IMDb onkin listannut tämän komediaksi, vaikka tässä kokoelmassa sen pitäisi muka ilmeisesti olla jännityselokuva. No, jännitystä tässä ei ole maalin kuivumista enempää ja jos mukana on tarkoituksellista komiikkaa, niin se jäi minulta huomaamatta. Ideana kuitenkin on ilmeisesti ollut tehdä ns. buddykomediaa 48 Tuntien ja Keskiyön paon tapaan, mutta naishahmoilla. Yleensähän nämä tämän lajityypin elokuvat ovatkin miesduo-painotteisia ja täten Beauty & Denise onkin ainakin ajatuksen tasolla aika virkistävä. Etenkin kun ajattelee tämän olevan kuitenkin vuodelta 1989 ja täten ainakin tavallaan jonkinlainen edelläkävijä, vaikka eipä näitä buddyelokuvia vieläkään pahemmin naisilla tehdä. Siihen tosin saattaa olla syynä tämä nimenomainen "edelläkävijä", sillä eipä tämän perusteella uskalla pahemmin aiheeseen uskoa. Kun toinen duon naisista on tietenkin kiljuva platinablondi ja toinen rustoinen rekkamies, niin vähän turhan kliseisesti hahmojen eroa on korostettu ja parempaa vaihtoehtoa etsiville tuleekin äkkiseltään mieleen Minnie Driverin ja Mary McCormackin High Heels and Low Lifes, joka olisi voinut olla riehakkaampi kuin mitä on, mutta on sentään oikeasti aika viihdyttävä.
Beauty & Denise puolestaan on kehno toimintakomedia, jossa mukavinta on bongailla tuttuja kasvoja (mm. Robert Picardo käy iskemässä Deniseä tarjoamalla kokaiinia), naureskella elokuvan puupäämäiselle toteutukselle jossa näyttelijät ovat taatusti olleet enemmän pihalla kuin se kuuluisa Raymond Briggsin luoma hahmo. Etenkin elokuvassa käytetyt hidastukset ovat huvittavia, kun niitä tunnutaan käytettävän enemmänkin pidentämään elokuvan minuuttimäärää kuin painottamaan tilanteen dramaattisuutta. Paras on kuitenkin se, että kun muutoin elokuva pysyttelee harmittoman mitäänsanomattomissa ääniefekteissä, niin kun Carradine ammutaan ja hän putoaa parvelta alas, niin samalla kuuluu vauvan rääkäisy (paikalla ei ole vauvaa, ellei sitten jollain kuvausryhmän jäsenelle ollut). Monta kertaa piti kelailla sitä kohtausta ja hämmentyä, että miksi.
Tähdet:
The Little Kidnappers **
The President's Mistress ***
Necessity *
Beauty & Denise *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti