Ystävykset ja kämppikset, suositun taidemaalarin urasta haaveileva Rick (Dean Martin) ja lastenkirjailijan ammatista unelmoiva Eugene (Jerry Lewis) kärsivät nälkätaiteilijan elintasosta, jolloin yksi papu lautasella on kokonainen ateria. Menestys karttelee parivaljakkoa joiden työhistoria koostuu kengän kuvista ja vaikka lapsekas sarjakuvanörtti Eugene löytääkin suurta iloa ja lohtua päiväunista, niin Rickiä pelkkä kuvitelma pihvistä ei täytä samalla tavalla kuin käsinkosketeltava lehmän liha.
Eugene ihailee yli kaiken sarjakuvaa Lepakkotyttö, ollen suoraisesti rakastunut kyseisen sarjakuvan nimihenkilöön ja kuin sattumalta kun hänen kokemansa liskojen yö häiritsee uutta naapuria Abigailia (Dorothy Malone), saa Euggis pahoitteluvierailullaan tavata ihastuksensa kohteen luonnossa. Abigail sattuu nimittäin olemaan Lepakkotyttö-sarjakuvan piirtäjä ja hänen ystävänsä Bessie (Shirley MacLaine) toimii hahmon mallina. Tottakai Bessie rakastuu ensisilmäyksellä Eugeneen, koska horoskooppinsa oli näin neuvonut tekemään, mutta Eugene onkin puolestaan rakastunut Lepakkotyttöön, jonka nyt uskoo olevan todellinen henkilö, eikä hän tietenkään tiedä Bessien olleen naamion takana. Samaan aikaan Abigail ottaa loparit sarjakuvanpiirtäjän työstään koska ei hyväksy kustantajan vaatimuksia lisätä väkivaltaa ja toisaalla taas Rick myy ns. vakavasti otettavan taiteilijan asennettaan saatuaan juurikin työn väkivaltasarjakuvan tekijänä. Pahaksi onnekseen Rick on palavasti ihastunut Abigailiin, joka tietenkin koettaa vastustella sulavaäänistä hurmuria ja Rick on myöskin ehtinyt uskottelemaan Eugenelle sarjakuvien olevan roskaa ja tuhoavan ihmisten moraalin. Täten Rick joutuu salailemaan uutta työtään, mikä vaikuttaa hyvältä suunnitelmalta sillä juuri Eugenen painajaisunet joitä hän itse ei muista, mutta ehtii puhumaan niistä unisssaan toimivat Rickin sarjakuvien mielikuvituksen lähteenä. Jotta asiaan saadaan lisää solmuja, on eräs Eugene unessa näkemänsä koodirivistö puoliksi sama kuin armeijan todellisuudessa kehittelemä salainen rakenttipolttoainekaava ja siksi Rickin epäillään olevan jonkinasteinen vieraan vallan vakooja. Tottakai myöskin ne oikeat vieraan vallan vakoojat osoittavat kiinnostustaan ja sitten seuraakin suuri laulu- ja tanssinumero joka korjaa kaiken ja värit leiskuvat kuin olisi vetänyt Syd Barrettit.
Vauhdikkaampi komedia kuin tuo Huoleton härkätaistelija, mutta silti tuttua Martin & Lewis-elokuvaa. Martin on se vakavampi hahmo joka viettelee naiset ja suorittaa jonkinlaisen tunteisiin vetoavan ongelman eräänlaisen petoksen vuoksi, kun taas Lewis ääntelee kuin kiimainen vuohi ja liikkuu kuin Reed Richards, aiheuttaen toisenlaisia ongelmia kompuroinnin avustuksella. Elokuvaan hieman tarpeettomasti lisätty vakoojajuoni vain korostaa väärinkäsityksistä syntyviä pulmia ja samalla slapstickin määrä saa lisää tilaa. Martin ja Lewis pelaavat totutun erinomaisesti yhteen ja vaikka muut hahmot jäävät yleensä heidän alleen, niin Dorothy Malonen ja Shirley MacLainen roolit tulevat mainiosti mukaan peilatessaan Martinin ja Lewisin hahmoja. Malone kun on se Martinmaisen vakavampi ja MacLaine Lewismaisen koominen. Itse asiassa koska Malone on se parivaljakon vakavampi, mutta sitä enemmän suoraselkäisen rehellisenä, eikä Martinin kaltaisena lipeävänä kapakkahuijarina, niin hän jää aikalailla MacLainen energisyyden varjoon ja kun siihen päälle tulevat vielä pääduo, niin seinäruusun rooli on hieman liian lähellä.
Siltikin erittäin miellyttävää katseltavaa, vaikka loppupuoli meneekin aikamoiseksi sekoiluksi ja juonenkäänteet jäävät suurelta osin kesken, koska tärkeämpää on ollut saada aikaiseksi suuri technicolorlauluesitys, vaikka sillä ei sitten suuremmin juonellista merkitystä olekaan. Luinkin, että elokuva ylitti budjettinsa ja toinen suuri lauluesitys piti jättää sen vuoksi pois, jolloin myös tulee tuumineeksi, että jäikö siinä samalla sivuun katkonaisia juonenpätkiä selkeyttäviä kohtauksia myöskin. No, kaikesta huolimatta värikkäänä ja iloisena Hollywood-fantasiana tämä on niitä elokuvia jotka voi heittää katsottavaksi koska vain ja aina tulee hyvälle tuulelle.
Sääli vain, että sen vakoojasekoilun ja lopun kabareen vuoksi jäi se koko sarjakuvajuttu unohduksiin, sillä siitä aloitettiin aika herkullisen hauskoja tilanteita. Kuten se kuinka Eugene kutsuttiin tv:n keskusteluohjelmaan osoitukseksi siitä mihin 15 vuoden altistuminen sarjakuville voi johtaa, taikka tilanne jossa närkästynyt äiti vie huonosti käyttyvän kakaransa sarjakuvakustantajan hoidettavaksi, jotta tämä näkisi mihin roskansa syöksee muutoin niin kilttejä (yeah right) pilttejä. Elokuvassa ei oikein osata päättää ovatko he sarjakuvia vastaan vaiko niiden puolella, mutta selviä Fredric Wertham-piikkejä siellä kuitenkin on ja niitä olisi kannattanut hyödyntää enemmänkin.
Tähdet: ***
Vaarattomia vakoilijoita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti