Plump Fiction (1997)

Ottaen huomioon kuinka mieleenpainuvia ja tunnettuja elokuvia Quentin Tarantino on tehnyt uransa alusta saakka, niin aika harvoin hän on päätynyt parodiaelokuvien kohteeksi. Toki Reservoir Dogsin pukukoodi ja Pulp Fictionin takapuolipuhe ovat päätyneet vitsailun kohteeksi ja esimerkiksi Simpsoneissahan on ollut useampikin tarantinovitsi aina Kunniattomiin Paskiaisiin saakka. Itsekin olen muutamaan otteeseen tehnyt kehnoa komiikkaa liittyen Tarantinoon, kuten nyt vaikkapa nämä:

Hei c'mon, minähän juuri sanoin niiden olevan kehnoa komiikkaa.
Mutta Tarantinon elokuvat eivät ole niinkään päätyneet kokonaisten parodiaelokuvien rungoiksi, kuten nyt vaikkapa Walk the Line Walk Hardiksi, Top Gun Hot Shotsiksi, Scream Scary Movieksi (vai pitäisikö siinä kohdin mielummin sanoa Tiedän mitä teit viime kesänä), 300 Mitäs me Spartalaisiksi ja niin edelleen, vaan Tarantinovaikutteiset elokuvat ovat olleet enemmän taikka vähemmän vakavia, tai ainakin sellaisiksi itseään väittäviä elokuvia kuten Thursday tai Flipping. Ne yksittäiset sketsitkin ovat loppujen lopuksi aika harvassa ja jos unohdetaan Simpsonit, niin muutoin äkkiseltään näkyvimpinä parodioina tulee mieleen vain Date Moviessa ollut Kill Bill-osio ja jos Aaron Seltzer ja Jason Friedberg eivät Tarantinoa raiskaa, niin kuka sitten? Ihan oikeasti, Sleazer ja Friedberg kun ryöstävät kaiken ja kakkaavat niiden päälle, niin luulisi juuri heidän "parodioivan" Tarantinon leffoja, sillä ainakaan materiaalista ei olisi pulaa. Toki jos mietimme hieman asiaa niin pystymme varmastikin kokoamaan täyspitkän elokuvan verran tarantinosketsejä, mutta siltikin on todettava hänen elokuviensa päässeen mahdollisuuksiinsa nähden yllättävän vähällä parodioinnin suhteen ja sellaiset parodiaelokuvat jotka ottavat kokonaisen elokuvan pohjakseen taitavat jäädä tähän Plump Fictioniin ja sen perusteella hyvä niin, sillä tämä ei ole kovinkaan hyvä elokuva.

Niin ja ennen kuin joku tarjoaa Simpsoneiden 22 Short Films About Springfieldia esimerkiksi kokonaisesta tarantinoleffaparodiasta, niin sehän on pikemminkin Pulp Fictionin rakenteen innoittama kuin varsinainen parodia. Tietenkin lukuunottamatta sitä Wiggum/Snake-osuutta.

Independent cafessa istuvat idiootti Bumpkin (Dan Castallaneta) sekä rääväsuinen Bunny (Sandra Bernhard) ja heistä jälkimmäinen on kirjoittanut mielestään elokuva-alalla käänteentekevän käsikirjoituksen, jonka toimittaminen kuvauspaikalle jää sitten edellisen kontolle.
Toisaalla mustiin pukeutuneet tuholaistorjujat Jimmy (Paul Dinello) ja Julius (Tommy Davidson) ovat matkalla keikalle ja edellinen on huolissaan siitä, että joutuu viihdyttämään äkkipikaisen pomonsa Montellon (Robert Costanzo) ailahtelevaa vaimoa Mimiä (Julie Brown).
Muualla Montellon laskuun vapaapainivat Nicky (Matthew Glave) ja Vallory (Pamela Segall) eivät suostu häviämään ottelua ja joutuvat pakenemaan, kun taas tuolla jossain nunniksi pukeutuneet koodinimiä käyttävät rikolliset päättävät suorittaa ryöstön, jonka epäonnistumista setvitään hylätyssä varastossa.
Tottakai nämä hahmot törmäilevät toisiinsa ja Bumpkin komporui matkalla sekoittaen käsikirjoituksen sivut, joka sitten johtaa nerokkaaseen vaihtoehtoelokuvaan nimeltä Plump Fiction.

Plump Fiction parodioi (tai ainakin yrittää sitä) kaikkia tuolloin tunnettuja Tarantinon ohjaamia elokuvia ja pääjuoni rakentuu Pulp Fictionin ympärille, jonka oheen sitten heitetään tietenkin Reservoir Dogsia ja tuttuun parodialeffatyyliin muitakin tuolloin esillä olleita elokuvia. Niinpä aikansa elokuvista etenkin Forrest Gump saa Castallanetan (järkyttävän huonosta) imitaatiosta suuren osan ja kovassa huudossa olleet indieleffat pääsevät myös näkyvästi esille. Joten Clerks, Priscilla ja muut kaltaisensa ovat esillä.
Suurin osa elokuvaviittauksista tehdään yhtä kömpelösti kuin Seltzer/Fiedberg-elokuvissa, jolloin jos siellä on Holly Hunter-imitaattori Pianosta, niin se sanotaan katsojalla ääneen. Joten vitsit ovat äärimmäisen helppoja ja suurin osa elokuvan komiikasta on jopa nolostuttavan yksinkertaista. Etenkin MAD-lehtimäiset nimiväännökset aiheuttavat myötähäpeää: Natural Blonde Killers, Priscilla - Queen of the Dessert, Reservoir Nuns, etc. Puhumattakaan jo juonikuvauksessa mainisemistani roolinimistä. Positiivista kenties on se, että aiemmin mainitsemani oksettavan parodiaduon elokuvista poiketen Plump Fictionin yksinkertaiset vitsit eivät tukeudu ällöttävyyksiin, pieruhuumoriin ja kivespotkuihin, vaan ovat toistuvasti kiltimmän puoleisia.
Positiivista on myös se, että vaikka suurin osa elokuvan imitoinneista on oikeasti itsetuhoon ajavan huonoja, niin esimerkiksi Pamela Segall pariinkiin otteeseen tuo äänenpainotuksillaan Juliette Lewisin Natural Born Killersissa mieleen ja vaikka elokuva näyttää koko ajan siltä, kuin peruskoululaisryhmä olisi ollut leikkimässä kameralla, niin esimerkiksi tietyt kuvakulmat ja vastaavat tunnistaa salamana Tarantinon elokuviin liittyviksi.

Jopa se Natural Born Killersin Mickeyn ja Pulp Fictionin Butchin yhdistäminen yhdeksi hahmoksi on yllättävänkin onnistunut ratkaisu.
Mutta pari onnistunutta äänenkäyttökohtausta, tunnistettavat kuvakulmat ja dialogit, kuten myös yksi peukkua nostattava tarinoiden yhdistäminen eivät poista sitä seikkaa, että Plump Fiction on aivan hemmetin tylsää katseltavaa. Kun vitsit ovat todella suurelta osin vain laimeita nimiväännöksiä ja imitoinnit yhtä onnistuneita kuin Stallonen laulu, niin eipä sillä pitkälle pötkitä. Pahinta kuitenkin on se, että kun mukana kerran on Castallanetan kaltaisia koomikoita, niin miten helvetissä nämä tyypit eivät ole osanneet laisinkaan rytmittää vitsejä? Joka kerta kun joku puhuu ihan mitä vain tai tekee ihan mitä vain, niin vastapuoli reagoi siihen kuin ei olisi kunnolla kuullut mitä sanottiin ja ei muista mitä itsensä piti tehdä. Ajoitus on pielessä koko ajan ja näin huonoilla vitseillä edes sen tulisi olla kohdillaan, jotta niistä saataisiin yhtään mitään irti.

Castallanetasta pitää vielä mainita se, että tämän elokuvan Forrest Gump-imitaation perusteella ei todellakaan uskoisi hänen olevan niinkin lahjakas ääninäyttelijä mitä Simpsonit osoittaa, sillä hänen Gumpinsa kuulostaa ripulilta.

Siellä on mukana pari seikkaa jotka ovat mielestäni aika nokkeliakin, joskaan en osaa sanoa onko niitä tarkoitettu sellaisiksi, vai kehittelenkö ne vain omassa päässäni fiksummiksi kuin mitä ne oikeasti ovat:
- Elokuvan Independent cafe on tietenkin viittaus sekä siihen Pulp Fictionin kahvilaan jossa Tim Roth ja Amanda Plummer yrittävän suorittaa ryöstöä, kuten myöskin saman elokuvan Jackrabbit Slim-teemaravintolaan jossa tarjoilijat ovat pukeutuneita tunnetuiksi näyttelijöiksi. Näin ollen Independent cafessa tarjoilijat ovat pukeutuneet elokuviin viittaavilla tavoilla ja paikan nimen mukaisesti indietuotantojen hahmoiksi. Yksi Independent cafen ohikulkevista roolihahmotarjoilijoista on pukeutunut Pulp Fictionin Mr. Pinkiksi jota esitti Steve Buscemi ja Buscemi oli myöskin Pulp Fictionissa Buddy Hollyksi pukeutunut tarjoilija. Joten se oli mielestäni aika nokkelaa, vaikka en tosiaan nyt tiedäkään oliko se tarkoitettu sellaiseksi ja Plump Fictionin vitsejä ajatellen luulen ettei.
- Toinen seikka josta Plump Fictionissa pidän, mutta en silloin vuosia sitten sen ollessa uusi elokuva välittänyt hevonpätkääkään on osa sen elokuvaviittauksista. Forrest Gump ja suurin osa muista muihin elokuviin liittyvistä vitseistä ovat nykyäänkin tunnistettavissa, mutta tottakai aikansa tekeleenä ja aikansa elokuvia parodioivana Plump Fictionin sisältää myös viittauksia elokuviin jotka saattoivat silloin vaikuttaa hyviltäkin vitsailun kohteilta, mutta varmastikin nyt katsottuna menevät suurelta osalta katsojista aivan ohitse. Gimpin paljastuminen Jodie Fosterin Nelliksi on yksi näistä, sillä uskallanpa olettaa ettei suurin osa Plump Fictionia katsovista tuon kohtauksen aikana laisinkaan muista mistä on kyse, tai ehkei tiedä sitä alun alkaeenkaan. Joten tässä tapauksessa katsojaa tavallaan palkitaan jonkinlaisesta monipuolisesta katselutottumuksesta, vaikka itse kohtaus onkin täysin huumorivapaata aluetta.

Minä tavallaan ajattelen, että jopa sympaattista tehdä Pulp Fictionista parodiaa siten että siitä tehdään kilttiä sanaleikkihuumoria, mutta sen onnistuminen edellyttäisi parempaa sanoilla leikittelyä kuin muuttaminen Natural Born Killers Natural Blonde Killersiksi, tai Oliver Stone Gulliver Stoneksi, etenkään kun uusi nimi ei edes ole muutettu kuin vain pelkän pakollisen muutoksen vuoksi. Ja koska esimerkiksi elokuvan (uskomattoman huono) Christopher Walken-imitaattori vain toistelee kaiken olleen kaksi vuotta hänen perseessään, niin saamme todeta ettei Plump Fictionin idea ole olla ns. kiltiksi tehty, tavallaan humoristisesti sensuroitu versio Tarantininon elokuvista, vaan ne nynnyt vitsit ovat siellä koska parempaankaan ei pystytty.
Lisäksi pitää sitten minkälaisista vitseistä tahansa, niin on täysin anteeksiantamatonta komedialle se, ettei kertaakaan osata ajoittaa vitsejä oikein, vaan alusta loppuun saakka saa katsoja tuntea vaivaantunutta oloa väitettyjen ammattilaisten kompuroivan kuin humalassa olevat amatöörit, jotka ovat vasta aloittelemassa harrastelijatasoa tulevissa unelmissaan.

Tarantinon elokuvissa on paljon komiikalle altista tavaraa hyödynnettäväksi, mutta ilmeisesti Plump Fiction pelotteli suurimman osan sitä ajattelevista piiloon.

Tähdet: *
Plump Fiction