Hopon poppoo (A Goofy Movie, 1995)

Tarina kertoo, että syy siihen miksi muutamia poikkeuksisa lukuunottamatta sukulaisuudet esitetään Disneymaailmassa serkkujen, setien ja tätien kautta johtuu siitä, että Walt Disney halusi painottaa yhtiönsä perheystävällisyyttä välttelemällä kaikenlaisia paheellisiksi luettavia seikkoja (mikä ei ulottunut häneen haluunsa luoda uusi ihmisrotu homo superior). Mitenkö sitten perheystävällisyys esiintyy perheessä josta on poistettu isä ja äiti? No, jos hahmolla on isä ja äiti ja heillä on lapsi, saattaa se herättää mietintöjä siitä miten se lapsi on maailmaan ilmaantunut ja se tietenkin tarkoittaa ajatuksia seksistä, joka taas on paha asia kun kyseessä on todellisuus jossa on olemassa vain kivoja ajatuksia. Ei kun ihan totta, tuollainen porttiteoria jossa perhe muuttuu hikiseksi painimiseksi portaikossa on kuulemma syy siihen miksi esimerkiksi Aku on veljenpoikien setä eikä isä, vaikka voisi aivan yhtä hyvin olla suoraan se siemenien synnyttäjä.
Tämä orpoisuus koskettaa etenkin Ankkalinnan asukkeja, sillä sen ulkopuolelta löytyy jonkin verran vanhemmuutta, mutta Kaunotarta ja Kulkuri (jotka sarjakuvissa taitavat ainakin välillä asus Ankkalinnassa) kuuluvat siihen äärimmäiseen harvaan joukkoon joissa isänä tai äitinä oleminen ei ole kuolettavan vaarallinen ammatti, sillä kaikki Bambit ja Leijonakuninkaat ovat saaneet kokea Disneyn tavaramerkin menetyksestä ja se menetys suoritetaan tappamalla vähintään toinen vanhemmista pois. Mutta Bambin äiti ei kuollut jotta oltaisiin voitu kasvaa aikuiseksi voittamalla suru, vaan Bambin äiti kuoli jotta ei hän ei tapaisi elokuvan aikana Bambin isää, sillä samassa kuvassa esiintyminen johtaisi vääjäämättä rakasteluun.
Tiedämme Sepe Suden olevan Pikku Hukan isä, mutta missä äiti on? Ja muuten, jos Hukka on etunimi, niin onko hänen koko nimensä Hukka Susi? Toisaalta Pikku Hukka oli ennen Pikku Paha Hukka, mutta ei hän silloinkaan olut paha.
Jompikumpi vanhemmista on kyllä tervetullut, mutta molemmille ei ole tilaa ja täten kaikenlaisia seksuaaliseroottisia mielikuvia välttääkseen on turvallista pitää kukat ja mehiläiset poissa kuvioista.
Hopon poppoo on ensimmäinen Disneyn perushahmoja hyödyntävä ilmiö, jossa yksi heistä on astunut ylpeänä ulos kaapista ja kertonut olevansa isä. Tosin se, että Hessu Hopolla on poika ei loppujen lopuksi ole mikään yllätys, tai sen ei ainakaan pitäisi tulla esille sellaisena. Sillä jos muistatte, niin aikana jolloin Hessu esiintyi animaatioissa nimellä George, oli hän jo isä ja hänellä oli vaimo, joka tosin sopivasti pysyi poissa ruudusta jääden Tenavien kaltaiseksi aikuiseksi. Hessu kuitenkin oli jo isä aikana jolloin Mikki vielä valehteleli Mortin ja Vertin olevan jonkun muun jälkikasvua. Itse asiassa Hessu on kivijalkahahmoista ainoa joka muutoinkin soolona painiskeli tavallisten arkihuolien kuten tupakoinnin lopettamisen ja ikkunanasennuksen parissa, eikä jahdannut Meksikolaisia rantarosvoja ilmapallolla kuten vanhat koulukaverit tekivät. Kuitenkin vasta 90-luvulla Hopon poppoon myötä Hessu sai jälleen (kylläkin yksinhuoltajana, pitäen vanhemman murhateeman elossa) olla tavallinen perheenisä ja tällöinkin asiasta piti tehdä eräänlainen vaihtoehtotodellisuus, sillä Hopon poppoon maailmassa ei ole sijaa Mikille, Akulle ja muille vanhoille tutuille kuin vain ohimenevän huomautuksen verran. Hieman Ankronikan tapaan. Näin ollen ei tule enää yllätyksenä, että Musta Pekka saa luvan olla rehti tavallinen kansalainen ja myöskin jälkikasvua maailmaan saattanut isä.

Mäks (riemastuttavaa, että nimi Max on pitänyt "kääntää" muotoon Mäks) on teinipoika, joka ikäänsä sopien on huolissaan mahdollisuudesta päätyä isänsä Hessun kaltaiseksi hölmöläiseksi niin luonteensa kuin ulkomuotonsa suhteen. Onhan Hessu isä ja näin ollen kalkkis joka ei todellakaan ymmärrä millaisessa maailmassa nykynuoret elävät ja sitä paitsi Hessulla on hassut korvat, hassut hampaat ja hän on honkkeli joka liikkuu oudosti. Puhumattakaan "höhööstä".
Koulussa Mäks on tyypillinen seinäkukkanen, kunnes onnistuu koulun kesälomajuhallisuuksissa aiheuttamaan sekasortoa, noussen siten oppilaiden silmissä arvoasteikossa, mutta opettajakunnan silmissä suunta on toinen. Kun Mäks kuvittelee voivansa hyödyntää kesälomalla uutta teinisuosiotaan ja saada itselleen ihastuksensa Roxannen huomion, niin eikös vaan poikansa angstista huolissaan oleva Hessu saa päähänsä harrastaa malebondingia (ei malebondagea) ja ottaa Mäksin mukaansa kalastusreissulle jonnekin peräseinäjoelle. Luonnollisesti Mäks ei kehtaa sanoa kavereilleen lähtevänsä old manin kanssa kalaan, vaan valehtelee isänsä vievän hänet sen hetken suurimman popstaran, muka ystävänsä Powerlinen konserttiin. Mäks muuntaakin isänsä matkasuunnitelmaa siten, että tie viekin takahikiän sijaan Los Angelesiin, missä Powerlinen konsertti sattumoisin järjestetään. Ja jos isojalkaisen Isojalan kohtaaminen ei isän ja pojan välejä paranna, niin kenties valehtelun jälkeen totuuden esille tulo sen tekee. Tottahan toki Roxanne on tuolloin sulaa vahaa, mutta ei niin kuin Vincent Pricen vahakabinetissa..

En ole koskaan juuri välittänyt tästä ns. 90-luvun väritystavasta animaatioissa, joissa käytetään samanlaista tehdasmaista liukuvärjäystä kuin esimeriksi taskukirjojen uusintapainoksissa. Varsinkaan silloin kun kyse on perinteisestä kalvoanimaatiosta, sillä se on jotenkin kovin persoonattoman oloista verrattuna käsityöpiirrettyihin olennaisena osana kuuluvaan maalausväritykseen. Hopon poppoossa olevan pyöreiden reunojen piirrostyylin vuoksi hahmoista, taustoista, kaikesta tulee hieman liiankin pehmustetun oloista, varsinkin kun sen yhdistää siihen mainitsemaani persoonattomaan väritykseen. Toisaalta on tämä huomattavasti miellyttävämmän näköistä piirrosta kuin se tässä vaiheessa Disney-elokuvissa valtaa janoava kulmikas piirros (vrt. Tarzan ja Atlantis), joka sitten tuntuikin värittävän loppuaikojen animaatioelokuvia etenkin Disneylla. Hopon poppoon piirros ei niinkään ole rumaa, se on vain hieman mitäänsanomatonta desingpuoleltaan. Tai ehkä se on enemmänkin vain se 90-luvun vaatemuoti joka näyttää laimealta piirroselokuvissakin. Ysäripiirrettyjen muodista tulee aina mieleen Simpsoneiden Tikku ja Takku-sarjan uudelleenarviointi ja trendikkyyden haku jollain aurinkolasisella Poochiella.

“Catch you on the flip side, dudemeisters! Nooot!”

Itse elokuvan animointi on kyllä erittäin sujuvaa ja sen joustava kumimaisuus on sopivaa varsinkin Hessun luonnetta ajatellen.
Tarina on mukavaa perhedraamaa, niin että siinä on tarvittavaa komiikkaa että myöskin sydänkoskoskettavaa ajatusta. Isä-poika-suhde ei nyt kalastusreissulla ja laulajaidolin avustuksella ole yhtään sen syvällisempää kuin mikään Isäni on Turbomieskään, mutta siinä missä Schwarzeneggerilta puuttui draamantaju, se löytyy Hessulta ja näin ollen elokuva käsittelee isän halua olla sankari poikansa silmissä sopivan uskottavasti.

Elokuvan suurin miinus on Disneyn pakollinen tapa sisällyttää mukaan lauluja, jotka tässä tapauksessa ovat niin tyhjänpäiväisiä ja unohdettavia, että se tuntuvat toistuvasti päälleliimatuilta ja ne tekee enimmäkseen mieli kelata ohitse.

Hopon poppoo on kuitenkin miellyttävää katseltavaa, sen esittäminen Hessu Hopoa isänä on toimivaa, mutta piirroksensa ja yleistoteutuksensa puolesta kyseessä ei niinkään tunnu olevan varsinainen elokuva, kuin yksi jakso tv-sarjasta. Mikä samaan tapaan kuin Futurama-elokuvien kohdalla olisi ehkä kaivannut pientä lyhentämistä, mutta toimii sellaisenaankin ihan hyvin. Elokuvalta se ei kuitenkaan tunnu, mutta ajatuksena tv-sarjan jaksosta se on hyvä osoitus siitä kuinka hyvä se tv-sarja on. Parhaiten Hopon poppoo toimii kevyenä draamana ja siitä olisikin kannattanut kenties karsia pois enimpiä hassutuksia ja niistä etenkin laulut. Tosin hassutuksista puheen ollen, niin nauroin kyllä kun Hessu leikkii mimiikkaa miimikon kanssa ja leikkaa olemattoman köyden jolloin miimikon päälle putoaa oikea piano. Etteivät ne kaikki hassutukset mitenkään huonoja ole, vaikka enemmän tunteisiin vetoaakin kohtaus jossa Hessu tietää Mäksin muuttaneen kartan reittiä ja antaa pojalle mahdollisuuden korjata asia.

Tähdet: ***
Hopon poppoo