Tähtien Sota (Star Wars, 1977)

Hyvät ihmiset, tai ihminen, pyydän kärsivällisyyttä sillä saavutamme pääaiheen vasta pitkän ja mahdollisesti piinallisen kiertotien kautta.

Kun aloitin tämän blogin oli pääasiallinen tarkoitukseni luoda tila jonne voisin koota yhteen paikkaan sinne tänne ripottelemani kirjoitukset joita myös elokuva-arvosteluiksi kutsutaan. Itseasiassa minua aina vaivaa kutsua omia kirjoituksiani arvosteluiksi ja tarkkaavainen lukija onkin saattanut huomata että aiheesta puhuttaessa käytän yleensä juuri sellaisia kiertoilmauksia kuten kirjoitus.

Poislukien todellisuudessa käyttämäni slangisanat kuten sä ja mä, näin minä puhun oikeastikin elokuvista ja täten en osaa pitää niitä oikeasti arvosteluina vaan eräänlainen keskusteluna. Tahdoin kuitenkin siis koota yhteen paikkaan jonnekin Suoli24:lle tai muulle vastaavalle foorumille kirjoittamani elokuva-aiheiset tekstit ja pitää ne yhden nimimerkin alla.
Aloittaessani tätä blogia loin itselleni muutamia sääntöjä, kuten että ei dokumentteja, ei musiikkivideoita, ei tv-sarjoja, askeettinen ulkoasu, etc. En siis ole kovinkaan hyvin noudattanut noita sääntöjäni, mutta uskokaa minua niihin oli syynsä ja ne ovat minusta edelleenkin perustellut.
Halusin myös tehdä näitä putkia joissa pyritään käymään kulloinenkin elokuva jatko-osineen kerralla läpi. Mukaan voidaan laskea myös temaattisen putket ja sana putki vaikuttaa useasti käytettynä todella tyhmältä. Vuoroaan odottavat esimerkiksi Tim Burton-kausi ja Halloween-maraton.
Totesin myös että lienee parasta jos välttelen muutamia elokuvia, kuten Blade Runner, Wicker Man remake ja 2001: Avaruusseikkailu. Pääosin koska pelkäsin että en osaa käsitellä joitakin elokuvia sopivan ulkopuolisesti, vaan kirjoituksesta tulisi joko yletöntä haukkumista tai pelkkää Jumalallista ylistystä, enkä siis näkisi elokuvan mahdollisia hyviä taikka huonoja puolia niiden tarvitsemalla tavalla. Blade Runneristahan olenkin jo uskaltautunut kirjoittamaan ja jos rohkenen kehua itseäni, niin olen edelleen aika tyytyväinen lopputulokseen. Olen kyllä edelleen vahvasti sitä mieltä etten tule koskaan kirjoittamaan Wicker Manin remakesta ja 2001: Avaruusseikkailusta, edellisen edustaessa minulle huonointa mahdollista elokuvaa, jälkimmäisen puolestaan näen kaikkien aikojen parhaimpana elokuvana.
Yksi huomattava syy perustaa elokuva-arvosteluja sisältävä blogi löytyi siitä, että minua rehellisesti sanottuna rupesi suututtamaan se että kaikki leffablogit tuntuivat käsittelevän joko uusimpia elokuvia, taikka sitten klassikoita. Uutuuksien kohdalla elokuvia käsiteltiin suht' kaikkiruokaisesti, mutta vanhempien elokuvien kohdalla ääneen pääsivät vain joko kulttimainetta nauttivat roskaelokuvat taikka arvostetut laatuelokuvat. Missä olivat keskitason kuona joita kuitenkin vuokrataan edelleenkin runsaasti ja joita televisio on päivittäin täynnä. Missä olivat Casper Van Dienit, Billy Zanet, Kirstey Alleyt, etc? Miksi kaikki haluavat kirjoittaa vain elokuvista joiden todennäköisyys olla hyvä oli suuri ja miksi etenkin naiset kirjoittavat vain draamaelokuvista.
Hyvä on, tämä oli vain minun näkemykseni elokuvablogeista ja on suuri mahdollisuus etten vain osannut etsiä oikeista paikoista, ja minun blogini ei siis täytä mitään tyhjiötä. Tuntui kuitenkin että esiin oli nostettava Colin Firthin ja Hugh Grantin lisäksi myös Chris Sarandon ja Emilio Estevez. Ja minä rehellisesti uskon että jos jostain elokuvasta löytyy se suurin yllätys niin se on jokin jollain typerällä Koston Kosketus-nimellä varustettu William Baldwin-elokuva, sillä siitä ei osaa odottaa hyvää, mutta nimi on edes jotenkin tuttu. Jos valinta osuu tuoreimpaan Martin Scorseseen niin siltä osaa odottaa jo vähintäänkin hyvää tasoa, vaikka ei ehkä aina loistavuuteen ylletäkään. Myönnettäköön toki että tuoreimman Scorsesen valitsijat osuvat useammin hyvään kun minä tarvon Baldwinien oksennuksissa.

En tiedä kuinka moni oikeasti lukee näitä kirjoituksiani, jos kukaan ja en oikeastaan haluakaan tietää lukijoitteni määrää, sillä sen pienuus varmaan masentaisi minua. Mutta tahdon mainita että jos joku todellakin lukee näitä ja saa niistä jotain irti, niin olen äärimmäisen kiitollinen.

Syy siihen miksi kirjoitin tuon edeltävän pohjustuksen löytyy illan elokuvasta, eli Tähtien Sodasta. Tämä elokuva, kuten myös jatko-osansa Imperiumin Vastaisku ja Jedin Paluu olivat niiden elokuvien joukossa joista tiesin jo blogia perustaessani haluavani kirjoittaa. Nämä kolme elokuvaa kuuluivat myös siihen sarjaan elokuvia jotka ajattelin jättää suosiolla väliin koska tuumin etten osaisi kirjoittaa niistä.

Lisäksi puntaroin sitä että pitäisikö minun huomioida myös episodit yhdestä kolmeen, tai kuten minä näen asian, helvetin kolme tasoa. En tahdo uskoa niiden olevan olemassa ja en todellakaan tahdo nähdä niitä uudestaan. Mutta koska ne ikävä kyllä ovat todellisuutta, niin kenties Tähtien Sota-saaga olisi kokonainen vasta kuuden elokuvan mitassa.

Olen nyt 32 vuotias ja luonnollisesti lapsuuteeni kuuluivat olennaisena osana Rambo, Rocky, He-man, Transformersit, Nintendo, Star Trek, Dingo, Duran Duran, Depeche Mode, takatukka, ja Tähtien Sota. Lattiat olivat täynnä Tähtien Sota-leluja, hyllyt pursuivat Tähtien Sota-sarjakuvista ja levylautasella soi Emperial March. Poislukien nuo lelut, on kotonani edelleenkin Tähtien Sota-aiheista krääsää kattavasta levykokoelmasta sarjakuviin ja luonnollisen kokoiseen Darth Vader-standiin.

Okei, on niitä lelujakin vielä muutamia T4A-sukkulan, At-At-kävelijän ja valomiekan verran.

Eli Tähtien Sota sai minut lapsena innostumaan ja saa sitä edelleenkin.
Päätin siis että otetaan nuo kolme oikeaa Tähtien Sota-elokuvaa käsittelyyn ja katsotaan mitä saan aikaiseksi. Ehkä en mitään järkevää, mutta mitäpä tuosta.

Edelleen tässä vaiheessa, osuudessa jota kirjoitan ennen elokuvan katselua olen vahvasti sitä mieltä että olisi parempi jättää Tähtien Sota rauhaan.

Mainittakoon tässä välissä että vaikka vertailu ei olekaan reilua, niin pakottaessa myönnän Star Trekin olevan enemmän makuuni. Kyse on kuitenkin samanlaisesta valinnasta kuin että kumpi on parempi, Terminator vaiko Robocop?

Alien vai Aliens?

The Thing From Another World vai The Thing?

En minä halua tehdä sitä valintaa.
Star Trek ei kuitenkaan huonoimmillaankaan ollut niin huono kuin Pimeä Uhka, taikka niin naurettavan näköinen kuin se kauhea Clone Wars-animaatio.

En aio ainakaan näillä näkymin ja tuskin koskaan kirjoittaa erikseen episodeista yksi viiva kolme ja jätän todennäköisesti myös sen umpipaskan puunaama-animaationkin huomioimatta, sillä se kuuluu tähän uuteen väärään Tähtien Sotaan, ei siihen minkä minä muistan ja haluan muistaa.
Mihin liittyen ne vanhat Ewok-elokuvat saattavat ehkä tehdä vierailun täällä, mutta se on jo toinen tarina se.
En kuitenkaan jätä näitä kolmea vääristeltyä ensimmäistä osaa täysin huomioitta, vaan ne saavat nyt kokea ilkeähkön kommentoinnin joka toimikoon niiden kolmen yhteisenä arvosteluna.

Pimeä Uhka, Kloonien Hyökkäys ja Sithin Kosto edustavat juuri sitä mikä on vialla nykyajan efektipainotteisissa elokuvissa. Ja ennen kuin joku huomauttaa että ovathan vanhemmatkin Tähtien Sodat efektielokuvia, niin tottahan toki ovat, mutta erona esimerkiksi Pimeään Uhkaan on se että vaikka vanhemmat Tähtien Sodat ovat efektielokuvia niin niissä tehosteet eivät missään vaiheessa tulleet tarinan tiellä, oli se tarina sitten kuinka lapsellinen tahansa. Tämä pätee pitkälti muutoinkin efektielokuviin ennen ja nyt. Ennen efektit olivat palvelemassa tarinaa ja niitä tehtiin selkeästikin se mielessä pitäen, kun nykyään efektit ovat nousseet pääasiaksi osoittamaan sitä kuinka paljon voidaan kulloiseenkin pieneen tilaan ahtaa. Tottahan ainakin melkein jokainen ymmärtää että näyttäväkin efekti on parhaimmillaan silloin kun se vaikuttavuudestaan huolimatta ei saa unohtamaan elokuvan jatkuvan sen jälkeenkin ja parhaimmat efektit ovat niitä joita ei tavallaan edes huomaa vaikka ne näkee. Otetaan nyt esimerkkinä Tähtien Sodan valomiekat. Kun sellaisen näkee syttyvän niin se tuntuu luonnolliselta osalta Tähtien Sodan todellisuutta ja sen hyväksyy sinne kuuluvana, kun taas vastaavasti kun katselee Pimeässä Uhassa niitä naurettavia jättikaloja syömässä toisiaan, ei tule mieleen muuta kuin että siinä ei ole mitään muuta kuin jonkun animefanin hiirikäsi liikkumassa. Valomiekka tuntuu oikeasti olemassaolevalta, kun taas joku Jar Jar Binks ei.
Episodit yhdestä kolmeen tehtiin efektien ehdoilla ja juoneksi kelpuutettiin vain jokin post it-tarralapulle kirjoitettu maininta ”jotain tyhmää.” Ja pahinta on että Lucas selvästikin sokaistui erittäin pahasti efektiteknologian mahdollisuuksista niin että jäi hinkkaamaan ystäviensä kanssa tehosteita aina siihen saakka että lakkauksen alta ei enää nähnyt mitä oli lakattu. Typeräksi tämän tekee se, että Lucas oli sanonut Jurassic Parkin olleen ratkaiseva tekijä hänen päätöksessään aloittaa uusien Tähtien Sodan teon. Nyt efektiteknologia oli viimein tasolla jonka hän kelpuuttaisi ja silti ensimmäinen Jurassic Park on edelleenkin paljon uskottavamman näköinen kuin mikään uusissa Tähtien Sodissa oleva.
Jos uudemman trilogian tarina kuoritaan ytimeen saakka niin sehän on ainakin olevinaan Anakin Skywalkerin kasvutarina enkeleitä näkevästä pottatukasta Darth Vaderiksi, mutta kolmen elokuvan mitassa surullista on että Sithin Kosto on näistä elokuvista paras ja sekin vain viimeisten minuuttiensa vuoksi ja nekin vain koska muistuttavat kuinka hyviä alkuperäiset elokuvat ovat.
Typerää tässä Pimeän Uhan aloittaman kolmikon tarinassa on myös se että se oikeastaan kertoo meille sen minkä jo tiesimme ja sama ongelma pätee oikeastaan kaikkiin esiosiin, ei vain Tähtien Sodan. Eivätkä käsikirjoittajat yleensä ole niin nokkelia kuin uskovat olevansa koettaessaan selittää meille miksi mikäkin on näin. Tarvitsiko meidän tietää että Michael Myers tappaa porukkaa koska oli koulukiusattu, tai että Leatherface sahaa ihmisiä halki koska hänet irtisanottiin työstään, tai että Hannibal Lecter on kannibaalimurhaaja koska natsit syöttivät hänelle hänen tietämättään ihmislihaa? Vaikka meille ei ole suoraan aiemmin kerrottu syitä, niin jokainen meistä tietää kokonaisuuden ja ymmärtää ilman alleviivaustakin syyt miten tähän on tultu. Ja koska meille ei kerrota kaikkea, niin mielemme korvaa puuttuvat osat ja osittainen tietämättömyys tekee hahmoista ja tarinasta kiintoisamman. Kyllä me ilman Tähtien Sodan episodeja yksi, kaksi ja kolme tajuamme ettei Darth Vader syntynyt mustakypäräisenä pahiksena ja samanlainen tietämys pätee kaikkeen mitä noissa kolmessa irvikuvassa kerrotaan. Sitten se ennakkoon tietämämme kertomus täytetään kävelykepiltä näyttävällä valomiekalla, väärään elokuvaan eksyneellä Samuel L. Jacksonilla, tarinajatkumon epäloogisuuksilla, muovisella designilla, formuloilla, keuhkovaivaisella robotilla, JEDIVAUVOILLA ja tunteella että katselee olkapään ylitse kun kaveri pelaa konsolipeliä. Plussana mukana on sentään Darth Maul joka miellytti minuakin.
Ja minä en usko hetkeäkään sitä Lucasin väitettä että nämä kolme elokuvaa olisi visioitu jo ennen alkuperäistä trilogiaa. Uskon toki että hänellä on ollut jonkinlainen pohjaidea jonka avulla hän on saanut luoduksi sen neljännen eli ensimmäisen osan, mutta että ne olisivat olleet juuri nämä kolme elokuvaa?
Tuskin, sillä kaksi asiaa sotii tuota Lucasin väitettä vastaan.
Ensinnäkin se että Lucas aiemmin painotti suuresti sitä mistä hän puhui Indiana Jonesinkin kohdalla, että kyseessä on sarja joka on saattanut jatkua jo vaikka kuinka pitkään ja siihen voi hypätä kyytiin keskenkin matkaa, ja siksi siis osa yksi on jo osa neljä.
Toiseksi Lucas väitti ettei efektiteknologia sallinut hänen luoda episodien yhdestä kolmeen mittavia tehostekohtauksia. Eihän se voi pitää paikkaansa. Jos kerran jo ensimmäisenä valmistuneessa elokuvassa nähtiin niinkin massiivisia juttuja kuin nähtiin, niin toki silloinkin voitiin luoda isoja efektikohtauksia ja näissä uudemmissa ei ole mitään niin erikoista mitä ei olisi voitu luoda vanhalla kunnon pienoismallimeiningillä. Ja jos Lucas todella itse uskoisi tuohon väitteeseensä, ei hän olisi tehnyt Pimeästä Uhasta teknisesti kehittyneemmän näköistä kuin Uudesta Toivosta. Hitto vie, Pimeässä Uhassahan pienetkin robotit voivat luoda ympärilleen tehokkaan voimakentän, kun alkuperäisissä elokuvissa ja ajallisesti myöhemmissä tarinoissa jopa Kuolontähdellä on vaikeuksia saada voimakenttää pysymään kunnossa. Tässä vaiheessa joku nimimerkki SithLord97 mainitsee että joku Imperiumin nousun aiheuttaman tuho syöksi nämä Tähtien Sodan ökkömönkiäiset tekniseen taantumaan, mutta sama nimimerkki ei kerro että vaikka mikä-lie-tuho pistää teknologisia ihmeitä matalaksi, niin miten se poistaa myös tietoisuuden rakentaa samoja laitteita kuin aiemminkin.

Mutta jätetään nyt episodit yksi, kaksi ja kolme sikseen ja kerrottakoon yhteenvetona että nuo elokuvat ovat tyhmiä, lapsellisia ja uskomattoman vanhentuneen näköisiä jo nyt.
Niin ja emme voi unohtaa midichloriaaneja.

Voimme siis viimein siirtyä elokuvaan joka tunnetaan myös nimellä Episodi 4: Uusi Toivo, mutta koska minulle se on ensimmäinen niin kutsukaamme sitä vain yksinkertaisesti Tähtien Sodaksi.
Ja tottakai elokuvat katsotaan vanhoilta kunnon kaseteilta ajalta ennen uudistuksia jotka eivät paranna elokuvaa sen enempää kuin kuva hapesta tukehtuvaa. Siis ei Haydenia peittämässä todellista esiintyjää, ei väärään aikaan ampumista ja pään luonnotonta vääntöä, ei Jar Jaria hihkumassa, ei outoa rengasta räjähdyksen päällä, ei Jabbaa kävelemässä, ei mitään mikä pilaisi hyviä muistoja.
Oikeastaan ainoa hyvä muutos minkä nämä remasteroidut versiot toivat mukanaan oli se että Jedin Paluussa Rancor oli luonnollisemmin osana kuvaa, eikä niin taustakangasta kuin katsomassani versiossa. Mutta ei sekään mikään oikea miinus ole.

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa kaikui John Williamsin massiivinen sinfonia kun ilkeä Imperiumi valloittaa ja tyrannisoi. Imperiumilla on julkinen salaisuus, suurensuuri avaruusasema Kuolemantähti joka kykenee kehittämään sisuksissaan niin kiukkuisen tuhosäteen että sen purkauksella voidaan tuhota kokonaisia planeettoja.

Onneksi kuitenkin kapinallisjoukot ovat saaneet haltuunsa Kuolemantähden piirustukset ja niiden kuriirina toimii prinsessa Leia (Carrie Fisher), mutta übercool Imperiumin supersotilaskomentaja Darth Vader (David Prowse/James Earl Jones) stormtroopereineen vangitsee Leian.

Ennen vangiksi jäämistään Leia ehti piilottamaan piirustukset roskatynnyrirobotti R2D2:n (Kenny Baker) kovalevylle ja R2D2 ja hänen homoseksuaalinen hovimestarirobottiystävänsä C3PO (Anthony Daniels) laskeutuvat planeetta Tatooinen aavikolle pakokapselilla. Kohta liikummekin Wes Cravenin alueella kun The Hills Have Eyes ja piskuiset romukauppiasolennot, Jawat nappaavat robottiduomme ja myyvät heidät tilalle jota asuttaa setänsä ja tätinsä lisäksi nuori seikkailuja kaipaava Luke Skywalker (Mark Hamill.)
Kosketellessaan R2D2:sta Luke aktivoi Leian kuvajaisen sisältävän hätäkutsuhologrammin, jolla tavoitellaan muinaista samuraisoturia Obi Wan Kenobia (Alec Guinness.) Luke ihastuu Leiaan, mutta ei tunne ketään Obi Wan Kenobia. Aavikolla kuitenkin asustaa eräs Ben Kenobi, kenties hän tietäisi mitä tehdä.
Luke tapaa Benin ja selviää että Ben on kuin onkin Obi Wan Kenobi ja että Obi Wan oli tuntenut Luken edesmenneen isän tämän nuoruudessa. Luke ei koskaan tuntenut isäänsä, mutta sai nyt perinnöksi isänsä valomiekan ja tietoonsa että Darth Vader oli syypää Luken isän kuolemaan.
Obi Wan kuuntelee ja katselee Leian hätäviestin ja päättää lähteä Alderaaniin avuksi. Mukaan hän pyytää Lukea, sillä Lukesta voisi olla matkaseuraa ja samalla voitaisiin opettaa nuorelle pellavapäälle Voiman käyttöä ja Jedisoturin liikesarjoja. Vaikka Luke haikailee seikkailuja, tuntee hän silti velvollisuudekseen pysytellä setänsä luona, mutta onneksi Luken mieli saadaan kääntymään pienellä Imperiumin suorittamalla maatilatuholla.
Siispä Luke, Obi Wan ja robottiduomme lähtevät matkaan, mutta jotta matka voisi kunnolla alkaa on saatava jostain kyyti planeetalta toisella ja siinä tulee avuksi salakuljettaja Han Solo (Harrison Ford.)
Han ja kumppaninsa isojalka Chewbacca (Peter Mayhew) tarvitsevat tätä keikkaa voidakseen maksaa velkansa galaksin kirjaimellisesti suurimmalle gangsterille, Jabba The Huttille.
Toisaalla, Kuolemantähdellä kuvernööri Tarkin (Peter Cushing) koettaa onkia Leialta tietoja kapinallisista, mutta koska perinteiset kuulustelumenetelmät eivät tunnu toimivan, niin ehkäpä osoitus Kuolemantähden voimasta on sopiva suostuttelukeino. Alderaan räjäytetään atomeiksi.
Obi Wan ja kumppanit saapuvat sinne missä Alderaan ennen sijaitsi ja päätyvät Kuolemantähden vetosäteen imuun. Ystävyksemme hiiviskelevät pitkin Kuolemantähteä. Obi Wan lähtee sammuttamaan imusädettä ja Luke pelastamaan Leiaa. Darth Vader aistii Obi Wanin läsnäolon.
Luke, Han, ja Chewie pelastavat Leian ja pinkovat sitten heti jätemurskaimeeen, ja samalla Han voi kehitellä seksuaalista jännitettä hänen itsensä ja Leian välille.
Darth Vader ja Obi Wan aloittavat valokiekkakamppailun jonka aikana Obi Wan toteaa että lyö hengiltä ja minusta tulee voimakkaampi kuin saatat kuvitellakaan. Siispä Obi Wan laskee suojuksensa ja antaa Vaderin lyödä kuolettavan iskun. Kaapu putoaa tyhjänä lattialle ja Vader kokeilee sitä jalallaan aivan kuin Obi Wan löytyisi sieltä mytyn sisältä.
Ennen kuolemaansa Obi Wan oli saanut sammutettua Kuolemantähden vetosäteen ja siispä Luke ja kumppanit pääsevät pakoon Millennium Falconilla.
Leia vie R2D2:n kapinallisten luokse tietäen Tarkinin, Darth Vaderin ja Imperiumin joukkojen seuraavan.

Kuolemantähden piirustuksista löydetään heikko kohta, pieni ilmanvaihtoaukko jonne ampumalla aiheutettaisiin ketjureaktio joka poks räjäyttää koko avaruusaseman.
Han aikoo kuitenkin luistaa yhteenotosta Imperiumin joukkojen kanssa, sillä saatuaan palkkionsa on hän mielestään velvollisuutensa suorittanut.
X-wingit Kuolemantähteä vastaanottamaan ja Luke kuulee ääniä.
Darth Vader istuu hävittäjän ohjaimiin ja lähtee henkilökohtaisesti napsimaan kapinallisjoukkojen aluksia pois toimintakuntoisuudesta ja niiden kuljettajia pois elävien kirjoista.
Luke kuulee taas ääniä ja Han palaa paikalle ammuskelemaan niin että Vader lentää karkuun.
Kuolemantähti räjähtää ja kapinalliset iloitsevat, ja Lukella on tosi makea keltainen takki.
Sankarimme saavat olympiamitalit ja jäämme odottamaan kuinka Imperiumin Vastaisku odottaa nurkan takana.
Fanfaari soikoon!

Hitto! Tähtien Sota on kyllä niin täydellistä seikkailuelokuvaa kuin voi vain kuvitella.

Toki siinä näkee joitakin aikakautensa naurettavuuksia kuten ne hippitukat ja hippipulisongit, mutta kokonaisuus on edelleenkin niin innostavalla tavalla mukaansatempaava että elokuvan hölmöydetkin tuntuvat sopivilta mausteilta sopassa.

Ja uskokaa pois, täällä joukossa on joitakin tosi hölmöjä juttuja. Esimerkiksi ymmärrän toki että Tähtien Sodan budjetti on ollut pienempi kuin miltä se näyttää ja siksi esimerkiksi taustaolentojen kuminaamareilla ei ole kasvojenliikkeitä, mutta miksi,,, oi miksi baarissa notkuu vihainen ihmissusi? Ja kun elokuvassa muutoin kaikelle on keksitty jonkinlainen vaihtoehtofuturistinen vaihtoehto, niin miksi,,, oi miksi siinä Vaderin levitoivassa kidutuspallossa on kiinni tavallinen injektioruisku.

Tähtien Sota on selkeästikin enemmän Indiana Jones-sarjan seikkailuelokuva kuin sci-fiä, vaikka nyt sattuukin sijoittumaan avaruusalusten ja sädepyssyjen maailmaan. Kun Tähtien Sodassa katselee X-wingeja niin minä näen hevosia ja kun valomiekka viuhuu niin minä näen muskettisoturit miekkoineen. Minun on vaikea yhdistää Tähtien Sotaa samaan maailmaan edes Star Trekin kanssa, saati sitten Total Recallin, Silent Runningin tai Lucasin itsensä tekemän Thx1138:n kanssa, mutta osaan nähdä nuo mainitsemani esimerkit keskenään loogisena yhteenkuuluvuutena. Tähtien Sodassa huomaa niin vahvasti Seitsemän Samurain ja Rohkean Miehen maailmaa, että westernit ovat lähempänä Tähtien Sotaa kuin oikea sci-fi.

Mutta oli Tähtien Sodan genre sitten mikä tahansa, niin se on hauska, hölmö, sympaattinen, näyttävä ja vauhdikas viihdetuotos jonka sankareiden mukana on mukava hurrata ja pahiksille buuata.

Hahmot Luke Skywalkerin viattomasta kasvukipuisesta pojasta Darth Vaderin mustaan pahuuteen, Han Solon veijarimaisuudesta Leian tiukkaperseisyyteen ja R2D2:n isottelevaisuudesta C3PO:n nyhveröintiin ovat kenties kaikki hyvin perinteisiä mutta tässä avaruusoopperassa ne ovat kukin aivan oikealla paikallaan.
Mark Hamillista on vaikea sanoa tämän perusteella onko hän hyvä näyttelijä, sillä hahmo on niin tyypillinen sinisilmäpoju kuin vain mahdollista, mutta toisaalta koska tämä hahmo on aivan täydellisen sopiva Tähtien Sotaan niin voidaan sanoa että Hamill on täysin oikea näyttelijä rooliinsa. Sama pätee oikeastaan kaikkiin elokuvan esiintyjiin.
Esimerkiksi Anthony Danielsin ääni on juuri sellainen C3PO:lle ettei mikään muu kuulostaisi sen jälkeen oikealta.
Harrison Ford on kuin luotu Han Soloksi, vaikka tunnetusti ei ollutkaan ensimmäinen vaihtoehto. James Earl Jonesin ääni on Darth Vader.
Mutta mikä parasta, Peter Cushingin vakuuttavuus Tarkinina on niin omaa luokkaansa että on suuri ihme miten hän ei jäänyt muistettavimmaksi seikaksi koko elokuvasta. Cushing oli niin uskomattoman uhkaavan oloinen että minä olisin paljastanut kapinallisten sijainnin heti herran nähdessäni.

Visuaalisesti elokuva on edelleen vaikuttava. Toki joku voisi nurista siitä että pienoismallit näyttävät välillä juuri niiltä ja että alukset liikkuvat välillä turhankin jäykästi, mutta väliäkö tuolla. Tätä elokuvaa katsoessa pitää muistaa sen tekoaika ja tieto siitä kuinka vähällä tehtiin jotain näin erityisen tyylikästä. Ja moni uudempi huomattavasti isomman budjetin tehoste-elokuva ei ole lähellekään niin näyttävä kuin mitä Tähtien Sota on.

Yksi asia joka tekee Tähtien Sodasta ajattomamman kuin esimerkiksi Pimeästä Uhasta on tässä elokuvassa näkyvä eräänlainen käytetty tulevaisuus. Aluksissa näkyy kulumaa, laitteet näyttävät pitkälti käytännöllisiltä ja vaatetus on suurimmalta osalta sellaista että ne tuntuvat oikeilta vaatteilta, kun taas Pimeässä Uhassa likakin on kiillotettua.

Suuren lisän Tähtien Sodan maailman uskottavuuteen tuo elokuvan taidolla luotu äänimaailma ja en edelleenkään lakkaa ällistymästä aina kun kuulen sen valomiekan syttymisen ja päälläolon äänet. Se kuulostaa niin kovin oikealta.

Vaikka John Williamsin iskusävelmillä on välillä paha tapa peittää kuvan tapahtumia alleen niin tässä elokuvassa ylivyöryävä sinfonia on, sanotaan vaikkapa täydellistä. Musiikki jää kerrasta soimaan päähän.

Koska tämä elokuva pitää vielä tässä vaiheessa huomioida ainoana sarjansa edustajana, niin se on pitkälti kirjoitettu sellaiseen muotoon että jos jatkoa ei olisi koskaan syntynyt niin se tuntuisi silti päättyvän luonnolliseen loppuunsa. Toki näemme Darth Vaderin jäävän henkiin ja pakenevan, mutta Tarkinin ja Kuolemantähden tuhoutuminen, ja sankareiden palkitsiminen vaikuttavat siltä että tarina voisi päättyä juuri tähän. Siksi elokuvan kertomus ei näyttäydy vielä kovinkaan erikoisena. Se on vain sitä että maajussipoika tulee suureen kaupunkiin ja nousee slummeista voittajaksi.
Mitäpä tuosta, tarina ei siis kenties ole kovinkaan syvällinen ja eipä tässä elokuvassa hirveästi suuria yllätyksiä ja salaisuuksia viljellä. Tai ainakaan asioita ei esitellä missään Keyser Söze-muodossa. Mutta tämä onkin vuoristorata-ajelu jossa ei olekaan tarkoitus jäädä suuremmin syntyjä syviä miettimään ja hyvä niin.

Olen nyt kirjoittanut tästä jo niin pitkän jutun että alan jo unohtamaan mitä alussa lukee, mutta todettakoon yksinkertaisesti vain että ymmärrän jos joku ei halua katsoa Tähtien Sotaa. Sen nörttimaine on vertaansa vailla ja se karkoittanee helposti ihmisiä. Tutustumista ei helpota se että jos on pääasiassa vaikkapa keskusteludraamojen ystävä, niin ajatus piipittävästä roskatynnyristä ja kävelevästä matosta ei ehkä kuulosta uudelta Sam Mendesiltä, mutta olen varma että kukaan Tähtien Sodan katsonut ei voi hyvällä sydämellä vihata sitä. Tämä on seikkailua isoilla kirjaimilla ja sellaisenaan se on täydellinen.

Tähdet: *****
Tähtien Sota
...NOIR