Hämärän Vartija (A Scanner Darkly, 2006)

Tiedättehän ne kirjat joiden kohdalla todetaan että se on mahdoton filmattavaksi. Sormusten Herrasta sanottiin niin, Alastomasta Lounaasta sanottiin niin, kuten myös monesta muusta kirjallisuuden teoksesta ja yleensä se taitaakin pitää paikkaansa. Jotta mahdoton filmattava elokuvattaisiin, niin niistä usein karsitaan mahdottomuudet pois jotta saataisiin aikaiseksi jotain tolkulliseksi tarkoitettua. Tai sitten niistä tehdään itseensä tukehtuvia jättiläisiä joko pituudeltaan taikka tiivistettynä.
No, Philip K. Dickin Hämärän Vartija oli sellainen kirja jonka toivoin jäävän elokuvateollisuuden ulkopuolelle, sillä en uskonut kenenkään saavan siitä aikaiseksi elokuvaa joka ei törmäilisi seiniin ja putoaisi tauotta viemäriin. Onnekseni olin väärässä.

Lähitulevaisuuden yhdysvalloissa noin 20 prosenttia väestöstä on päihderiippuvaisia ja kovassa suosiossa tuntuu olevan aine nimeltään D.
Meillä on joukko Reality Bites/Singles/Empire Records-elokuvista muistututtavia slackereita ja heidän joukkoonsa on soluttautunut huumeagentti Bob Arctor (Keanu Reeves), jonka tehtävä pidetään niin salassa että hän ei voi esittäytyä edes kollegoilleen muutoin kuin pitämällä yllään identiteetin salaavaa eräänlaista hologrammipukua ja luonnollisesti salanimeä Fred hyödyntäen.
Bobin eräänlaisena sponsorina toimii New Path-niminen vieroituslaitos joka lupaa vapauttaa huumeriippuvuudesta jokaisen sinne menevän, mutta tarpeeksi kauan soluttautujana aikaansa viettänyt Bob on alkanut unohtamaan ideologiansa taistella huumeita vastaan. Jatkuva minuuden salaaminen, narkomaanina esiintyminen, väärät ihmissuhteet, tarkkailu, tarkkailun alla oleminen ja yleinen paranoia alkavat viedä voiton Bobista.
Bob on siis soluttautunut eräänlaiseen slacker-ryhmään jolla itsellään ei ole poliisien näkökannasta arvoa, mutta heidän kauttaan Bobin olisi tarkoitus nousta korkeammalle ja lopulta tavoittaa D-aineen suurimpia myyjiä. Koska Bob tapaa esimiestään hologrammipuvussaan ja esimies on pukeutunut myöskin vastaavaan asuun, niin kumpikaan ei tiedä miltä toinen näyttää (tai kuulostaa) ja näin Fred/Bob saa tehtäväkseen tarkkailla ja raportoida tuohon aiemmin mainittuun slacker-ryhmään kuuluvan Robert Arctorin toimista. Fredin/Bobin esimies epäilee Robert ”Bob” Arctorin olevan avain koko huumekauppavyyhdin purkamiseen. Eli periaatteessa Bob joutuu tarkkailemaan itseään.
Slackerit koostuvat perinteisistä narkomaniakuvauksiin sopivista hahmoista. On viaton pilvityttö Donna (Winona Ryder) johon Bob on ihastunut, perinteinen hippilöysäilijä Ernie (Woody Harrelson), harhojen vallassa oleva Charles (Rory Cochrane) ja salaliittointoilija James (Robert Downey Jr.) Yhdestäkään heistä ei ole oikeastaan mitään hyötyä Bobin tehtävän kannalta ja mikään ei ei tunnukaan etenevän minnekään, kunnes opportunistinen James ryhtyy ilmiantajaksi ja kertoo poliiseille Bob Arctorin kuuluvan huumeterroristijärjestöön, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tätähän Bob ei voi esimiehilleen kertoa paljastamatta identiteettiään.
Bob jatkaa itsensä ja muiden seuraamista, elää kahta tai kolmea elämää tietämättä kohta itsekään mikä niistä on oikea ja keihin voi luottaa.
Kaikki alkaa olla liikaa Bobille ja D-aineriippuvuus ei ainakaan auta asiaa. Kun Bobin esimiehille selviää Bobin D-aineriippuvuus otetaan hänet irti tehtävästään, hän saa sakot tietoisesta huumeiden käytöstä ja lähetetään New Pathiin vieroitushoitoon. Katsojalle selviää että Bobia käytettiinkin vain hyväksi, sillä tarkoitus olikin saada joku poliisi D-aineriippuvaiseksi jotta hänet voitaisiin tietämättään soluttaa New Pathiin jonne poliisivaltuudet eivät yletä. Näemmä New Path joka tunnetaan päihdehoitolana onkin paikka jossa D-ainetta viljellään viranomaisten silmien ulottumattomissa. Toive on että mielensä hajottanut Bob kuntoutuisi New Pathissa ja hänessä heräisi poliisivaistot ja tätä kautta totuus tulisi julki. Ehkä.

Syy miksi pidin Hämärän Vartijaa sitä lukiessani mahdottomana filmatisoida onnistuneesti oli tarinan idea miehestä seuraamassa itseään tietämättä sitä. Muutoinkin pidin hankalana toteuttamisen suhteen kuvioita jossa identiteettien salaaminen, varsinkin kirjan luomalla visuaalisella tavalla olisi toimivaa. Toki tiedostan että oli jo olemassa elokuvia joissa Hämärän Vartijaa vastaavia seikkoja minuuden kadottamisesta oli toteutettu hyvinkin onnistuneesti ja osa näistä elokuvista vieläpä oli Dickin kirjoihin pohjautuvia (mm. Blade Runner, Total Recall.) Mutta pelkäsin että Hämärän Vartijassa identiteetin salaukseen käytetty holopuku esiintyisi elokuvassa tietokoneanimaationa joka ei huokuisi uskottavuutta sen teknisestä taituruudesta huolimatta. Siksi pidänkin loistavana ideana toteutuksen suhteen valintaa tehdä se oikeasti näyteltynä joka muokattiin animaatioksi. Hieman samaan tapaan kuin örkit olivat Ralph Bakshin Sormusten Herrassa. Animaatio, varsinkin tässä muodossaan on juuri omiaan tekemään Hämärän vartijasta uskottavaa elokuvaa. Kuvien leijunta, aaltoilevuus ja eläväisyys sopii mielestäni täydellisesti kuvaamaan narkomaanien mielentilaa ja huumekulttuuriin yhdistettävää paranoiaa, sekä hallusinaatioita jotka joko ovat oikeutettuja taikka eivät. Nimenomaan se että elokuva ei näytä aidolta tekee siitä aidon oloisen, etenkin kun puhumme tarinasta jossa päähenkilön on tarkoitus upota tietämättömyyden olotilaan, jotta häntä hallitsevat elimet saisivat hänestä täydellisen vaihtoehdon huumeteollisuuden kaatamiseen.
Elokuvan pääjuoni jota Bob Arctor luuli suorittavansa jo alussa alkaakin oikeastaan vasta kun hän menettää kokonaan itsensä ja päätyy New Pathin hoiviin. Vasta viimeiset minuutit Hämärän Vartijasta kertovat siitä mistä sen olettaa kertovan.

Näyttelijät ovat mainiosti valittuja ja suurin osa mukana olevista tuntuukin esittävän tavallaan itseään, tai ainakin sitä itseään joka on tuttu lehtien sivuilta.
Downey Juniorin yliaktiivinen salaliittoteoreetikko ja Woody Harrelsonin löysäilijä ovat juuri sellaisia jollaisiksi heidät on helppo uskoa olevan kameran ollessa sammutettunakin.
Keanu Reevesissa on aina ollut jotain sellaista hieman pihalla olon tunnetta, jonka Wow!-henkisyys istuu aivan loistavasti Hämärän Vartijaan ja samalla Reeves kuitenkin osoittaa että hänkin osaa näytellä ja hyvin.
Winona Ryder on hieman seinäkukkasen asemassa, vaikka hänen hahmoonsa liittyykin yksi elokuvan tärkeimmistä juonenkäänteistä. Ratkaisu eräänlaiseen huomaamattomuuteen Ryderin kohdalla on tavallaan looginen, ottaen huomioon että hänen hahmonsa elää Bob Arctorin tavoin kahta henkilöllisyyttä, mutta siltikin häneltä odotti jotenkin suurempää eläväisyyttä.
Rory Cochrane on mielestäni ollut aina ärsyttävä ja sitä hän on tässäkin. Mikä toisaalta istuu hänen esittämään hahmoonsa.

Hämärän Vartija on eräänlainen Rush kohtaa Dazed And Confusedin ja on sci-fi-elokuva ilman sci-fiä, jännitystä ilman tuttua trillerimäisyyttä, mutta ehdottoman hieno kokemus josta Philip K. Dick olisi taatusti ylpeä sillä se tavoittaa erittäin onnistuneesti kirjan hengen.

Tämä elokuva on visuaalisesti kiehtova, juonellisesti terävä ja hauskempi kuin Big Lebowski.

Kun Hämärän Vartija saapui videovuokraamoihin, eräs tieteiselokuvien ystävä tuli noutamaan Hämärän Vartijaa suurta innostusta puhkuen. Puolisen tuntia vuokrauksen jälkeen hän saapui kiukkuisena takaisin ja mäkätti ettei hän halua katsoa mitään lasten piirrettyjä ja otti tilalle Ultravioletin.
Hei c'mon, Ultraviolet on huonoutensa ohella enemmän lasten piirretty kuin Hämärän Vartija.

Tähdet: ****
Hämärän Vartija
...NOIR