Viidettä kertaa Kairon Purppuraruusua katsova Cecilia saa huomata että elokuvan argeologiseikkailija, Tom Baxter (Jeff Daniels) on huomannut Cecilian vierailut ja kesken elokuvan Tom kääntyykin puhuttelemaan rouvaa. Fiktiivinen Tom ihastuu Ceciliaan ja päättää nousta ulos valkokankaalta todelliseen elämään. Eikä kyseessä ole Cecilian harhakuvitelmaa, vaan Tom todellakin astuu ulos elokuvasta ja päättää karata Cecilian kanssa.
Tomin toiminta saa muut elokuvan katselijat hämmennyksiin. Osa haluaa rahansa takaisin ja osa haluaa nähdä miten elokuva jatkuu yhden hahmon karattua sieltä. No, elokuvan näyttelijät itsekin ovat uteliaita näkemään mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä koskaan aikaisemmin ei elokuvan hahmo ole poistunut fiktiosta todellisuuteen. Siispä elokuvan hahmojen ja teatterin asiakkaiden välillä käydään small talkia.
Tieto Tomin karkaamisesta saavuttaa Hollywoodin ja Tomia esittävä todellinen ihminen Gil Shepherd (Jeff Daniels) joutuu nyt matkaamaan etsimään Tomia taivutellakseen hänet palaamaan takaisin elokuvaan, sillä eihän se nyt sovi että Gil ja hänen esittämänsä henkilö molemmat liikuskelevat todellisuudessa.
Tom huvittelee Cecilian kanssa ja kuvitteellinen hahmomme saa todeta todellisuuden eroavan jonkin verran elokuvasta. Auto ei liikukaan ilman käynnistystä, elokuvaraha ei ole todellista, mutta ainakin kampaus pysyy kohdillaan tappelunkin aikana.
Cecilia tapaa myös kaupunkiin saapuneen Gilin ja näyttelijän suurena fanina tekee vaikutuksen Giliin, joka Tomin tavoin ihastuu herkkään Ceciliaan.
Tahtomattaan Cecilia aiheuttaa kolmiokomediallisendraaman kun sekä Tomia esittävä Gil että Tom ovat rakastuneet Ceciliaan joka itse ei oikein tunnu ymmärtävän tilanteen outoutta.
Samaan aikaan Kairon Purppuraruusun tuottajat pelkäävät muiden filmikopioiden Tom Baxterien seuraavan tämän meidän seuraamamme Tomin esimerkkiä ja kohta maailmassa saattaisi käyskennellä tuhansia Tomeja. Tuottajat päättelevät että elokuva tulee vetää pois levityksestä ja kaikki kopiota tuhota ennen kuin Tomit kaikkialla pakenevat.
Toisaalla Tom palaa takaisin elokuvaan vieden Cecilian nyt todellisuudesta kuvitelmaan joka tietenkin aiheuttaa hämmennystä elokuvan sisällä.
Gil saapuu katsomaan elokuvaansa ja nyt hän saa luvan kilpailla Tomin kanssa Cecilian rakkaudesta.
Cecilia ymmärtää että Tom kuuluu elokuvan maailmaan, joten Tom joutuu palaamaan Kairon Purppuraruusun täydelliseen unelmaan.
Mutta jos Cecilian valinta kohdistuu Giliin niin entäpä Monk, Cecilian todellinen aviomies? No, hitotko me siitä agressiivisesta ureapäästä välitämme. Jätä se.
Cecilia lähtee tapaamaan Giliä, joka onkin jo lähtenyt takaisin Hollywoodiin ura ensisijaisena ajatuksena. Murtunut Cecilia antautuu jälleen elokuvan lumoihin ja Fred Astaire vie ajatukset jälleen muualle tästä todellisuuden masennuksesta.
Kairon Purppuraruusu on todella,,,, todella suloinen elokuva, jonka toivoisi kuitenkin olevan vieläkin iloisemman romanttinen. Ja tällä tarkoitan että vaikka elokuva päättyykin siihen että Gilin taakseen jättämä Cecilia saa takaisin pienen palan onnea katsomalla elokuvaa, niin oikeastaan olisin toivonut että Cecilia ja Gil olisivat eläneet onnellisina elämänsä loppuun asti.
Tässä elokuvassa on todella mainio idea käytössä ja pidin suuresti siitä kuinka kukaan ei oikeastaan ihmettele sitä kuinka joku elokuvan hahmoista voi noin vain nousta pois elokuvasta, vaan kun esimerkiksi eräässä kohtauksessa asiaa ihmetellään niin vastaukseksi saadaan että kaikki on mahdollista New Jerseyssa. Se siitä.
Onkin hauskaa kuinka elokuvateatterin asiakkaat ja elokuvan hahmot kyllä ihmettelevät Tomin poistumista elokuvasta, mutta kukaan ei kyseenalaista sen mahdollisuutta ja oman järkensä laatua. Tästä elokuvan ja todellisuuden eroista, yhtäläisyyksistä ja sekoittumisesta saadaan aikaiseksi monia riemastuttavia kohtauksia.
Pidin suuresti esimerkiksi siitä että kun osa yleisöstä jäi katsomaan kankaalla ihmetteleviä hahmoja, niin yksi heistä jäi seuraamaan näitä elokuvan henkilöitä koska oli ihmistutkija jota ei haitannut seurata mielikuvitushahmoja sillä hän ei pidä ihmisistä. Tämä kohtaus muistutti mieleen Futuramassa olleen valaita vihaavan valastutkijan.
Pidin myös suunnattomasti kohtauksesta jossa eräs toinen Kairon Purppuraruusun hahmoista uhoaa haluavansa myös vapaaksi Tomin tavoin ja eräs elokuvan tuottajista kommentoi sellaisia puheita Kommunistiseksi.
Kuten myös oli erityisen hauskaa ettei Tom tiennyt mitä suudelman jälkeen tulee tehdä, koska elokuvassa suudelman aikana tapahtuu aina kuvahäivytys.
Ja nämä mainitsemani esimerkit, kuten myös monet muut vastaavat elokuvan tilanteet esitetään lempeästi, ilman esimerkiksi silmiinpistävää itseironiaa. Ne olivat pelkästään loogisia realiteetteja tämän elokuvan todellisuudessa. Fantasia on totta koska sen kuuluu olla totta.
Jeff Daniels on erinomainen tuplaroolissaan.
Tom on mainiosti vain niin todellinen kuin millaiseksi hänet on kirjoitettu. Koska Tom on runoilija ja seikkailija, niin hän ei osaa muunlaisena esiintyäkään. Gil puolestaan on todellisempi hahmo joka tähtistatuksensa vuoksi on perso imartelulle, mutta tietää myös mitä glamourin ulkopuolella on vaikka ei oikein sitten osaakaan noudattaa sydämensä neuvoja. Daniels osaa pitää hyvin hahmonsa erillään toisistaan, mutta kuitenkin pystyy samalla osoittamaan että se on nimenomaan Gil joka näyttelee Tomia.
Jeff Danielsista pitää vielä mainita sellainen seikka, että olen aina pitänyt siitä kuinka mukavalta hän vaikuttaa kulloisestakin roolistaan riippumatta. Hänessä on jotain kovin ystävällishenkistä ja henkilökohtaisesti pidän Danielsista myös siksi että hän muistuttaa kovasti ulkonäöltään edesmennyttä enoani, joka myös oli suurisydäminen ihminen.
Mia Farrow sopii hyvin haaveilevan hissukkamaisen Cecilian rooliin, kuten myös Danny Aiello öykkärimäisen Monkin rooliin, mutta muutoin elokuvan näyttelijät jäävät hieman Kairon seinäkukkasiksi. Kukaan sivuosaesiintyjistä ei tee huonoa työtä, mutta joillekin olisi toivonut isompaa roolia. Toisaalta tämä elokuva on vain 82 minuuttia pitkä ja sellaisenaan sopivan pituinen, joten jos muiden hahmojen rooleja olisi kasvatettu niin se olisi saattanut heikentää elokuvaa kokonaisuutena.
Vaikka elokuvan lopetuksessa on surumielisyyttä, niin kokonaisuus on suuresti sydäntälämmittävä ja ainakin tähän hätään se toimi minulle erinomaisesti.
"I don't get hurt or bleed, hair doesn't muss; it's one of the advantages of being imaginary."
Tähdet: ****
Kairon Purppuraruusu
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti