Jonkinasteinen kiinnostus Mötley Crüehen itseni kohdalla liittyy pitkälti ulkomusiikillisiin asioihin ja tätä seikkaa edustaa vallan erinomaisesti hyvin viihdyttävä kirja Törkytehdas, eli The Dirt. Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja olikin jo toistavuudessaan tylsempää luettavaa.
Kuulun kuitenkin siihen ikäluokkaan jossa ala-asteen koulun ”levyraateihin” piti aina raahata jotain Iron Maidenia, Twisted Sisteria, tai muuta mukarankkaa uhomusiikkia ja myönnän itsekin soitattaneeni Iron Maidenia koska en aluksi uskaltanut myöntää Duran Duranin olevan enemmän makuuni. No, se tilanne muuttui pian.
Eräänlaisena muoti- kautta kulttuuri-ikonina Mötley Crüe esiintyy minulle huomattavasti ymmärrettävämmin. Sillä kuten heti perään tullut Guns 'n Roses, edeltävä New York Dolls ja monet muut Aerosmithit, myös Crüen imagoa näkee joka helvetin nurkassa näinä päivinäkin. Eikä siihen tarvita mitään Hardcore Superstaria tai Backyard Babiesia, vaan sen kun avaa silmänsä ja vilkaisee ympärilleen.
Toki todettakoon, että jos olen paikassa jossa Crüeta soitetaan, niin tuskin pyydän levyä roviolle heitettäväksi. Bändin edustama lajityyppi ei vain yleisesti ottaen ole minun mieleeni ja vaikka totesinkin heillä olevan itsenikin mielestä muutama siedettävä kappale, niin osa niistä saattaa tilanteesta ja mielenalasta riippuen vaikuttaa jopa hyvältä.
Se miten ja miksi Crüen videokokoelma on valikoimiini ajautunut on hyvä kysymys, sillä itse en muista tilannetta jossa olisin tätä kyseistä dvd:tä ostamassa. Onko se sitten ollut niin uskomattoman halpa? Ilmainen? Vai onko se saatu lahjaksi?
No, hyllystä se löytyy silti.
Crüen videot ovat hyvin tyypillisiä edustamansa genren videoita. Niissä on usein eräänlainen juonikuvio jossa yhtye esittelee yksityiskoneitaan ja rikkauksiaan, mutta samalla näytetään että pohjimmiltaan he ovat vielä sama kovilla kaduilla kasvanut ulkopuolisten joukko kuten aiemminkin. Tätä timantein koristeltua katu-uskottavuuttahan erityisesti ns. gangstaräppärit tahtovat korostaa.
Nahkahousut narisevat, niitit kilisevät ja lakkahuurut sumentavat ruudun kun pitää esitellä pitkätkalsaritkuvioita muistuttavia tatuointeja.
Kun bändi soittaa lavalla tai jossain stonehengessa, niin mukana pitää olla tiikereitä, pääkalloja ja ihan hillittömiä kissoja. Hitto! Videoissa kehräävät naiset taitavat olla se syy miksi tämä videokokoelma vielä löytyy hyllystäni.
Videoissa esiintyy usein teema eräänlaisena kiertolaisena, tai ulkopuolisena olemisesta ja kieltämättä tämä istuu yhtyeen musiikkiin kuten erikoinen mielikuva jonka tavanomaisesti kirjoittaisin tälläiseen kohtaan.
On strippareita, biljardia, moottoripyöriä, farkkuliivejä, reikäisiä sukkahousuja, poskipunaa ihan saatanasti ja uskomattoman huono versio Anarchy in the U.K.:sta, joten kyllä minä ymmärrän täysin miksi tämä yhtye oli etenkin 80-luvulla hyvin suosittu, sillä se vetoaa siihen nyrkkiä ilmaan-tunteeseen sisällämme.
Suurin osa videoista on sitä tuttua meininkiä jossa yhtye on jossain soittamassa, mutta parissa videossa hyödynnetään elokuvatarinallisempaa ideaa ja vaikka You're All I Needin mustasukkaisuudesta ja kotiväkivallasta kertova video sisältää ihan uskomattoman pateettista näyttelemistä ja sellaisen määrän mukadramaattisia hidastuksia että se muuntuu jo huvittavaksi, niin kyseessä on kuitenkin niitä kappaleita joiden vuoksi etenkin tytöt haluavat halipusuja, vierittävät kyyneleitä ja sytyttävät sytkärin ojennetun käden päässä. Huojukaamme hitaasti ja aukokaamme huulia laulun tahtiin.
Animaationa tehty Hell On High Heels on ruma ja idealtaan tyhmä kuin se kuuluisa saapas.
Levyn pääosuudesta löytyy kunnioitettavat 21 musiikkivideota, joten lukumääräisesti tarjolla on tarpeeksi monta videota rauhoittamaan fanien ja kenties muidenkin itkuvinkunat. Näiden lisäksi viidestä videosta löytyy hyödyttömät uncensored/alternative-versiot.
Siis ihan oikeasti, mitä hiton virkaa niillä on. Tai pikemminkin miksi hitossa siellä varsinaisen päävalikon joukossa on mukana ne sensuroidut videot, sillä tottakai jokainen piltti joka tämän levyn sisältöä käy läpi katsoo myös ne sensuroimattomat versiot. Tuskin kukaan ajattelee että hitsi noita mä en uskalla katsoa jos niissä näkyy vaikkapa nänni.
Sensuroimattomien videoiden lisäksi yhdestä päävalikosta löytyvästä biisistä on tarjolla remixversio, jonka video on ainakin aivan erilainen kuin se toisaalla esiintyvä, vaikka kappaleen musiikillisesta annista ei tunnu eroa löytyvän.
Hyvin positiivista dvd:n sisällön suhteen on se, että mukana on myös post Vince Neil-materiaalia.
Hauskaa oli myös nähdä Michael Berryman Smoking In The Boys Roomin videolla ja erään videon taustalla näkyi Cry Babyn juliste. Jälkimmäinen tosin ei liity videoon millään tavoin, kunhan on vain osa kaupungilla näkyvästä taustasta muiden mainosjulisteiden joukossa. Ja kyllähän Kellopeli Appelsiini-viittaukset jollaisia nähdään Hooligan's Holidayssa jäävät aina mieleen.
Erityisen positiivista on ekstroissa mukana oleva Nikki Sixxin ja Tommy Leen noin 50 minuuttinen haastattelu jossa he puhuvat niitä näitä, mutta keskittyvät enimmäkseen kertomaan taustaa yhtyeen tekemistä videoista. Eli siis eräänlainen irrallinen kommenttiraita.
Jos on Mötley Crüe-fani niin Greatest Video Hits on aikamoista nannaa. Tarjolla runsaasti sellaista joka varmasti kutkuttaa fanin tuntosarvia, mutta jos ei ole yhtyeen tai heidän edustamansa musiikin ystävä niin aika vaikea tästä on kunnolla innostua. Videoiden sisältö on juuri sitä huttua jollaista tälläiseltä yhtyeeltä odottaakin.
Koska en ole yhtyeen musiikin, tai Vince Neilin Smurffiäänen ystävä, niin katson näitä videoita enemmän niiden sisältämien ideoiden ja toteutuksen vuoksi ja muutaman videon verran niiden toistamat peppu ja tissit-meininki jaksaakin kiinnostaa, mutta jossain vaiheessa iskee väsymys.
Tähdet: ***
(Koetin löytää linkitettäväksi Mötley Crüelta biisiä jota jaksaisin itse kuunnella useampaan otteeseen. Tässä Brendan Perrya.)
Mötley Crüe: Greatest Video Hits
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti