Tai okei, kärsimysnäytelmä on aika todennäköinen jo katsojan puolelta kun vuorossa on nerokkuuden kulminaatiopiste, eli ATOMIJUNA!
Tämä elokuva tahtoo tehdä heti alussa selväksi että juna ovat vaarallisin olento maan päällä. Siispä aluksi näemme montaasin uutislähtetyksistä joissa kerrotaan junaonnettomuuksista ja kuvassa on röykkiöittäin junamurskaa. Huonosti animoitu räjähdys siirtää meidät kohtaukseen jossa koulubussi simahtaa junaraiteille ja hupsistakeikkaa kun junahan se sieltä tulla puksuttaa ja lapsoset selviävät juuri ja juuri yhteentörmäyksestä. Mihin tämä kohtaus liittyy? En tiedä. Kenties sillä haluttiin vain osoittaa meille kuinka verenhimoisia junat ovat.
Meille esitellään elokuvan sankari, juna joka kuljettaa kaikenmaailman räjähdysherkkiä kemikaaleja ja luonnollisestikin tämän junan johdot paukkuvat poikki, nesteet valuvat ja juna kiihdyttää vauhtiaan kohti Denveriä, mutta kyseessä ei ole se viimeinen dinosaurus.
John Seger (Rob Lowe) on viettämässä nautinnollista uusioperheen arkea vuorikiipeilemällä poikapuolensa Chancen (Sean Smith) kanssa, kun hän kuulee radiosta junan lähteneen omille teilleen. Seger joka töikseen tutkii junien onnettomuuksia hyppää helikopteriin ja lähtee jahtaamaan junaa. Öö, okei. Seger hyppää junan päälle ja katsoja saa luvan ihmetellä että miksi ihmeessä, sillä mitä hän osaisi tehdä sellaista mitä junan ammattitaitoiset kuljettajat eivät osaisi. No, törmäillään radalle rakennettuihin hiekkavalleihin ja huomataan että juna sen kuin jatkaa matkaansa.
Ai niin, muistinko mainita että kiero bisnesmies Henry Bradshaw (Henri Lubatti) salakuljettaa tuossa karanneessa junassa Venäläisiä ydinohjuksia. Ja kun tämä asia selviää keskusjohdolle, niin helikopteri käy varoittamassa radan varrella olevia työmiehiä ja siihen kuuluu olennaisena osana kaiken vaarantaminen siten että laskeudutaan helikopterilla keskelle raiteita junan eteen. Ei siis viereen, vaan keskelle. Siispä saamme katsottavaksemme huisin jännän kohtauksen kun helikopteri nousee juuri sentin pari junan ylle ennen törmäystä. Huh, ehdin jo huolestua.
Ydinpommikemikaalijuna aiheuttaa tietenkin huolta Washingtonissa jossa presidentti (Edward Herrmann) kuuntelee asiantuntijalausuntoja tilanteen ratkaisemiseksi. Armeijan edustaja Harlan Ford (Don Davis) ehdottaa tietenkin että pommitetaan se juna ennen pommin räjähdystä ja vastapuolen kommentit ovat vastapuolen kommentteja.
Presidentti päättää antaa Segerille mahdollisuuden ennen mahdollista viimeistä ratkaisuaan ja sitten katselemme kuinka Seger hyppää junavaunusta toiseen, joku putoaa radalle ja vaunun alle. Kaupungilla puolestaan ihmiset alkavat panikoida ja paikasta muodostuu pandemonium.
Sitten seuraa jotain uskomattoman nerokasta.
Atomijunan vauhti saadaan hidastumaan ja vaikuttaa siltä kuin seuraavana vuorossa olisi autuas rauha ja turva.
Mutta!
Takaa tulee toinen juna joka ei pysty jarruttamaan ajoissa vaan törmää atomijunaan saaden sen jälleen palaamaan entiseen vauhtiinsa. (Miksei Christopher Nolan keksi näin nerokkaita kohtauksia.)
No, junan kuljettajat hyppivät pientareelle Segerin johdolla ja armeija rikkoo raiteet jotta juna kaatuisi.
Juna on siis täten saatu pysäytettyä, mutta tottakai se roihuaa liekeissä ja kyydissä olleet kemikaalitynnyrit räjähtelevät tulipalloina ympäristöön. Pian tuli saavuttaisi pommit ja kyllähän te tiedätte mitä siitä seuraisi. Seger tietenkin saapuu paikalle jälleen pelastamaan päivää ja jos toimet ovat yhtä päteviä kuin junassa ollessaan niin Luoja armahtakoon meitä kaikkia.
Okei, Seger jää kaatuvan laatikon alle jumiin ja eräs alueella olevista pelastustyöntekijöistä toteaa hänelle että huolta ei ole, he saisivat Segerin turvallisesti ulos. Tähän Seger huutaa ”don't take my legs!” HÄH?! Eihän kukaan edes vihjaissut siihen suuntaan että nyt lähtevät jalat mutta ei mies. Eikä Segeristä ollut mitään apua. Paikka on edelleen liekeissä ja pommit ovat vaarassa räjähtää.
Ja arvatkaa mitä, pommit räjähtävät.
Mutta onneksi Seger ainakin oli jo tässä vaiheessa ehtinyt muutaman kilometrin päähän turvaan uusioperheensä luokse.
Nyt elokuva muuttuu jonkinlaiseksi post apokalyptiseksi selviytymistarinaksi, kun kaikkialla on pelkkää tuhoa ja yötä, ja Seger on aivan yhtä hyödytön tässä tilanteessa kuin niissä aikaisemmissakin. Hän kyllä yrittää auttaa pulaan joutuneita, mutta tuntuu olevan enemmänkin tiellä kuin varsinaisesti avuksi.
Sitten pitkän hortoilun jälkeen näemme kuinka Amerikka nousee tästä tuhosta ja Segerin avustuksella nostetaan talon pääty pystyyn.
Atomijuna on aikamoista kuonaa, mutta siinä on siinä pari asiaa jotka ovat oikeastaan mukavan vaihtoehtoisia tälle genrelle.
Tottakai näissä tarinoissa on aina muutama sama idea, kuten esimerkiksi se että junassa/lentokoneessa/tms. on aina jotenkin matkassa henkilö joka joutuu keskeyttämään lomansa, tai vastaavaa jotta voi nousta ammattilaisten yläpuolelle pelastamaan päivää.
Ja tietenkin presidentti tai joku muu hyvin korkeassa asemassa oleva joutuu miettimään päätöstä uhratako mahdollisesti koko kaupungillinen ihmisiä vaiko ne sata tai kaksi matkustajaa tuossa lentävässä tähtisukellusveneessä. Armeija vaatii aina ilmaiskua tai muuta ja viherpipertäjät haluavat koettaa ymmärtää sadan tonnin painoista teräsjättiä.
Mutta enpä pahemmin muista näitä tämän lajin katastrofielokuvia joissa sankariksi tarkoitettu henkilö, eli tämän elokuvan Casey Ryback aka Rob Lowen Seger on aivan hyödytön tapaus. Toki hän on tunkemassa nenäänsä joka paikkaan aikeenaan auttaa, mutta hän ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Seger ei saa junaa pysäytettyä, hän ei saa pommia deaktivoitua, hän ei saa tulipaloa talttumaan, hän ei saa pelastettua niiden ihmisten henkiä joita koettaa pelastaa. Hän vain menee paikalle ja poistuu sieltä hetken päästä.
Ja toisaalta lähes poikkeuksetta näissä elokuvissa pommit sun muut puretaan juuri ennen räjähdystä, talo ei kaadukaan vanhusten päälle ja raivostunut ydinsonni saadaan ajettua juuri ja juuri päiväkodin ohitse. Joten se että tässä elokuvassa pommien annetaan räjähtää ja tuhota osa Denveriä oli jokseekin erikoinen ratkaisu. Vaikka eihän tässäkään näytä mitään muuta tuhoa syntyvän kuin mitä nyt talot menettävät maalipintaansa ja jokainen räjähdyksen vaikutusalueelle jäävä ihminen tuntuu selviävän pintanaarmuilla. No, ehkäpä Venäläisten atomipommit eivät ole niin tehokkaita kuin mitä K-Rauta mainostaa.
Nämä Atomijunan perinteistä poikkeavat seikat eivät kuitenkaan elokuvaa paranna. Tämä on ajoittain joko uskomattoman tylsä, tai sitten uskomattoman typerä.
Juna pysähtyy, toinen tönäisee se matkaan. Vai niin.
Ja sitten kun kuvataan henkilöitä kiipeilemässä pitkin vaunuja junan ollessa liikkeessa, niin juna tuntuu kulkevan sellaista etanavauhtia että siitä on jännitys kaukana.
Samanlainen hitaus tuntuu vaivaavan jokaista elokuvan ns. toiminnallista kohtausta. On hyvin vaikea pitää tilanteita uhkaavina jos ne kulkevat koko ajan kuin hidastetusti olematta kuitenkaan hidastettuja, sillä elokuva koettaa vähän väliä kasvattaa jännitystä dramaattisilla hidastuksilla. Hidastukset hitaassa elokuvassa ovat aika tuskaa, etenkin jos koko idea on päinvastaisen toiminnan kuvaamisessa.
Näyttelijät eivät suorituksillaan ainakaan pelasta elokuvaa naurettavan löysyyden suosta, sillä oikeastaan kaikki elokuvan esiintyjät tuntuvat vasta heränneiltä ja melkein voi huomata heidän haukottelevan. Ymmärrän heitä täysin, sillä katsojana joudun toteamaan tämän elokuvan energisyyden olevan Nukkumatin unihiekan sumentamaa (kädet pystyyn, kuinka moni Teistä peitti silmänsä Pikku Kakkosen lopussa estääkseen hiekan ajautumisen silmiin.) Ei siis liene ihme etteivät edes näyttelijät jaksa panostaa eläytymiseensä katastrofin kynnyksella oleviin henkilöhahmoihin, vaan olisivat mielummin edelleen ja lopullisesti ikiunen lumoissa.
Kukaan elokuvassa mukana ollut näyttelijä ei varmastikaan käytä tätä elokuvaa esimerkkinä lahjoistaan.
Elokuvan takakannessa on isolla fontilla maininta siitä kuinka se siinä on ”hätkähdyttävät erikoistehosteet!”, mutta hätkähdyttävää on vain se että jopa The Giant Claw oli uskottavampi tehosteiltaan.
Atomijuna on ihan he-le-ve-tin ty-ly-sä elokuva, mutta yhden tähden se ansaitsee sen vuoksi että muutaman kerran elokuva oli niin naurettavan huono että se oli niiden sekuntien ajan jopa hauska. Mutta edes Atomiinus ei puhaltaisi tähän sitä enempää henkeä.
Tähdet: *
Atomijuna
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti