Heti samantien elokuvan alussa sankarihahmoihin kuuluvat tohtori Brewster (Frank Caven) ja apulaisensa Frank Stanley (Robert Paige) odottavat juna-asemalla saapuvaksi kunniarvoista vierasta, kreivi Alucardia (Lon Chaney Jr.)
Kreivi ei kuitenkaan näyttänyt olleen mukana junassa, mutta herran matkatavarat, lukuisat arkut kyllä saapuivat. Tohtori Brewster näkee arkun kyljessä Alucardin sinetin ja lähikuvassa näemme kuinka Brewster käy kirjaimia läpi yksi kerrallaan sormella hivellen ja samalla lukien D-R-A... (sinetti kun näkyy kyljellään ja täten katsojalle lähes oikeinpäin.) Frank keskeyttää Brewsterin tavaamisen kysyen mitä hän tekee ja se jää kesken. Hmm... kukahan Alucard siis mahtaa olla? Selvempää asia olisi ollut vain jos ruutuun olisi ilmaantunut pop up-ikkuna kertomaan että Alucard on Dracula. Ei kai?!
Alucard on tulossa toistaiseksi tuntemattomasta syystä tapaamaan Caldwellin perhettä, jonka naispuolisiin jäseniin kuuluu myös METAFYSIIKKAA harjoittava Katherine (Louise Allbritton.) Katherine on se perheen Wednesday Addams/Lydia Deetz joka on ns. mystinen surunaama joka tuntee METAFYYSISILLÄ voimillaan Alucardin läsnäolon vaikka herra ei muiden nähdäkseen ollutkaan saapunut. Katherine vierailee myös mustalaisennustaja Zimban (Adeline De Walt Reynolds) luona joka suomennoksen mukaan antaa elokuvan parhaimman repliikin:
”Kuoleman enkeli lekuttaa ison talon yllä.”
Lekuttaa? Hahaha!
Kuulemme perinteiset varoitukset pahan läsnäolosta ja kuinka se paha olisi pysäytettävä ennen kuin on myöhäistä. Sitten lepakko puree Zimban hengiltä.
Caldwellien talolla on meneillään juhlallisuudet kun näemme pihalla lymyilevän Alucardin viiksineen muistuttamassa Cesar Romerosta. Alucard muuntuu lepakoksi ja lentää levolle siirtyneen Caldwellien patriarkan Everstin (George Irving) luokse imemään tämän kuiviin.
Seuraavaksi Alucard ilmaantuu ulko-ovelle ja tulee vierailulle.
Tohtori Brewster ja muut ihmettelevät Everstin äkkinäistä kuolemaa ja Brewsteria vaivaa edelleen nimi Alucard. Siispä Brewster kirjoittelee Alucardin nimeä paperille ja pikkuhiljaa alkaa yhdistämään Alucardin Draculaan, mutta ei silti tunnu ajattelevan asiassa olevan sen suuremmin kummallisuuksia.
Everstin testamentin mukaan Katherine saa talon ja tilan kun muut sukulaiset saavat rahat ja osakkeet, mutta Katherine on tyytyväinen sillä hän ei haluaisikaan tilan joutuvan vieraille. Tohtori Brewster kertoo Katherinen siskolle Clairelle (Evelyn Ankers) että Katherine täytyy saada pois talosta ja jos muu ei auta nin sitten laaditaan lausunto että Katherine on hullu ja vaaraksi itselleen. Pakkohoitoon siis. Tämä on tietenkin loogista koska tohtori Brewster ei ole vielä puhunut muille Draculasta, saati siitä että uskoisi Draculan olevan syypää Everstin kuolemaan ja vaanivan nyt esimerkiksi talossa viihtyvää Katherinea.
Katherine ajelee yöllä autollaan jonkin lammen luokse, jonka pohjasta nousee Alucardin arkku. Pienen savuamisen jälkeen Alucard ilmestyy ja leijuu veden yli tapaamaan Katherinea. (Tässä kohtaa soiva musiikki on aivan julmetun hienoa.) Katherine ja Alucard ajelevat autollaan tapaamaan jotain tuomaria ja pyytävät häntä vihkimään tämän jostain syystä rakastuneen parin. Pariskunnan tietämättä Frank seuraa heitä.
Ennen kuin hääyölle ehtii tulla täyttymys, saapuu Frank paikalle ja hän on nyt kauhuissaan kuullessaan Katherinen naineen Alucardin. Tappeluhan siinä syntyy ja Frank ampuu Alucardia, mutta luodit menevät läpi ja aiheuttavat Katherinelle Nu Rave-ilmiön, eli nopean kuoleman. Lepakkoalucard lentää Frankin perään ja imee tätä selästä.
Frank hortoilee tohtori Brewsterin luokse ja kertoo tälle tapahtuneesta. Luonnollisesti Brewster joka oli juuri äsken toimittamassa Katherinen pöpilään Dracula-uhan vuoksi, ei nyt meinaa sitten millään uskoa Frankin puheita.
No, Brewster kuitenkin menee katsomaan mitä Katherinelle on tapahtunut.
Katherine on haudattu pihalle ja talon uusi isäntä, Alucard ottaa vieraan vastaan. Okei, juuri äsken näimme kuinka Alucard hautasi Katherinen pihalle, mutta nyt Katherine istuskelee sängyssä elävänä. Ahaa, ilmeisesti se hautaaminen on keino herättää kuolleet henkiin.
No, zombiemainen Katherine vakuuttaa tohtorille kaiken olevan kunnossa joten hus sika metsään.
Myöhemmin Brewster, Frank ja poliisit saapuvat paikalle varmistamaan kaiken kunnossaolevaisuuden ja löytävät Katherinen kuolleena. Onneksi kuitenkin höpöhöpöprofessori Laszlo (J. Edward Bromberg) kertaa katsojille perinteiset selitykset vampyyreista. Eli muunnutaan lepakoksi ja sudeksi, maataan auringolta suojassa jäykkänä kuin lankku ja että Alucard/Dracula saapui amerikan ihmemaahan koska siellä kotoisessa euroopassa on niin kovin kuollutta maaperää tarjolla ettei Dracula voi enää hummailla entiseen tapaan, mutta amerikassa purot ovat hunajaa ja taivas sataa marmeladia. Laszlo myös osoittaa että ristin avulla vampyyrin voi karkoittaa luotaan, mutta Brewsterin ihmetellessä asiaa Laszlo toteaa yksinkertaisesti ”en jaksa selittää miksi he pelkäävät ristejä.” Hahaha!
Jälleen kerran pystyyn nousssut Katherine vierailee Frankin luona ja kertoo kuinka kaikki kulkee hänen suunnitelmiensa mukaan. Katherine houkutteli Alucardin amerikkaan ja luokseen, ja nai tämän ajatuksenaan tulla itse vampyyriksi ja siten kuolemattomaksi. Seuraavaksi voisikin tuhota Alucardin ja elää Frankin kanssa ikuisesti yhdessä ja onnellisena. Joten mene nyt siitä Frank ja tapa Alucard niin kaikki on taas kunnossa.
Jos Clairesta ja tohtori Brewsterista on haittaa, niin heidät voi tappaa sinä sivussa. Joten tätä se suku- ja lähimmäisenrakkaus teettää.
Frank käy polttamassa Alucardin arkut ja Alucard reagoi tilanteeseen samoin kuin Nicolas Cage ”HOW'D IT GET BURNED”-huudoillaan Wicker Manin oksetusuusinnassa.
Aurinko nousee, Alucard kaatuu lätäkköön ja jäljelle jää vain luuranko.
Frank hortoilee Katherinen arkun luokse, avaa sen ja vaikka huoneeseen tulvii selkeää aurinkonvaloa niin siitä ei ole haittaa Katherinelle. Vaikka väliäkö tuolla sillä Frank sytyttää Katherinen palamaan ja The End ilmaantuu ruutuun.
Draculan Pojan ensiminuuttien perusteella ei oikein tee mieli kärsiä viimeminuuteille asti, mutta kyllä se kannattaa, sillä tämä elokuva paranee loppua kohden ja itse elokuvan lopetus on varsin onnistunut.
Kun elokuva aloitetaan kohtauksella jossa yksi päähenkilöistä hakkaa katsojan tajuntaan tiedon että Dracula on saapunut paikalle, mutta ei itse tajua sitä niin itku meinaa tulla. Sitten kun elokuva jatkaa jonkinlaisen tiedottomuuden linjoilla joista johdonmukaisuus ja silkka maalaisjärki loistavat poissaolollaan, niin itku on vuolaampi kuin Tourujoki.
-Miksi hitossa meille pitää aluksi jankata Katherinen olevan jonkinlainen selvänäkijä-hokkuspokkus-METAFYYSIKKO jos se päätetään unohtaa samantien.
-Miksi tohtori Brewster on kauhuissaan tajutessaan Draculan, eli Alucardin olevan suuri paha joka uhkaa syödä ja niellä koko maailman, mutta kun Draculan oikeasti kohdannut Frank kertoo saman asian, niin Brewster pitää Frankia hupsuna.
-Miksi professori Laszlo on niin helvetin laiska ettei viitsi kertoa miten Dracula voitetaan, kunhan antaa ristin ja sanoo että käytä sitä.
Jostain syystä elokuva on puoliväliin saakka täynnä tälläisiä seikkoja joiden kohdalla ihmettelee että onko siellä Chris Farley käsikirjoittajatiimissä, sillä niin typerää roskaa on tarjolla että vain Farley ylsi sellaiseen.
Sitten kun puntaroidaan että mikä eläväkuollut vampyyriruumis se Katherine nyt onkaan, niin vihdoin päästään juonessa jonkinlaisen mielenkiintoisen osuuden puolelle.
Vaikka elokuvassa ei oikein kunnolla kerrotakaan miksi Alucard saapui jenkkilään Unkarista, niin mahdollinen varsinainen syy löytyy Katherinesta joka on kenties tietoisesti kutsunut Alucardin luokseen. Alucard on jonkinlainen postimyyntimorsian.
Toki Alucard kertoo lähteneensä Unkarista pois koska hänelle sopiva ravinto alkoi olla lopussa, mutta miksi juuri amerikkaan ja miksi juuri Caldwellin perheen luokse? No, vaikka Katherine vaikuttaa aluksi olevan vain Alucardin hypnotisoima uhri, niin kuolleista noustessaan Katherine kertoo Frankille rakastavansa vain häntä ja että meni naimisiin Alucardin kanssa kuollakseen, noustakseen kuolleista, muuttuakseen kuolemattomaksi ja houkuttelee sitten Frankin tappamaan Alucardin jotta tosi rakkaus pääsisi kukoistamaan. Joten tämän perusteella Katherine tiesi heti alusta alkaen Alucardin olevan vampyyri ja houkutteli hänet luokseen oman etunsa vuoksi. Hieno idea on että Alucard ei ehdi saada totuutta tietoonsa vaan ehtii kuolla Frankin arkunpolton seurauksena. Joten Alucard ei tiedä joutuneensa aikansa Keyser Sözen manipuloimaksi pelinappulaksi.
Mainiota on myöskin että nyt Alucardin kuoltua Frank menee Katherinen luokse ja vietävänä ollut mies ymmärtää viimein millaisiin kauheuksiin Katherine hänet syöksi ja sen sijaan että antautuisi ikuiseen elämään Katherinen kanssa, polttaa Frank neidon hengiltä.
Toki aiemmin on jokseekin epäloogista se että Katherine kuolee Frankin ampuessa Alucardia ja että Alucard vaivautuisi herättämään Katherinen tämän jälkeen takaisin henkiin. Tosiasiassa Alucard ei varmaankaan tarvitsisi Katherinea, vaan olisi hyvin voinut antaa hänen pysyä kuolleena. Ja miten Katherine olisi osannut olettaa kuolevansa siihen että Frank ampuu Alucardia.
Mutta ajatus siitä miten Katherine muka olisi junaillut asiat oli mainio ja loppukuva Frankista seisomassa palavan huoneen edessä on erittäin tehokas.
Draculan Pojan esiintyjät eivät ole kovin kummoisia.
Lähes kaikki esiintyvät epäuskottavasti silmät pyöreinä, paitsi Alucardia esittävä Lon Chaney Jr. Ja Frankia esittävä Robert Paige.
Alunperin pidin Chaneyta umpisurkeana Alucardin roolissaan, mutta sittemmin olen saanut itselleni uskoteltua että hänen esiintymisensä tässä elokuvassa onkin varsin onnistunutta. Chaney on valtaosan elokuvan pituudesta lähes liikkumaton ja äänetön, ja hänen pökkelömäisyytensä tuntui ensikatselulla puuduttavalta. Nyt kun Chaneyn pidättäväisyyttä vertaa muiden ylinäyttelyyn, niin hänen Draculansa onkin aika vaikuttava hahmo juuri rauhallisuutensa vuoksi. Siksi lopussa oleva Nicolas Cagen Wicker Man-tapa hytkyä hysteerisesti rikkoo ikävästi Chaneyn järkkymättömyyttä. Se on kyllä mainittava että Chaney on aika hölmön näköinen Alucardina, joten hyväkään näytteleminen ei sitä korjaisi.
Mutta Robert Paige vasta olikin erinomainen Frankina. Oli hienoa että elokuvan alussa Paige vaikuttaa aikakautensa elokuvien tyypilliseltä kirkassilmäiseltä sankarilta, mutta muuntui hetki hetkeltä enemmän Dwight Fryen Renfieldin suuntaan. Paige onkin ehdottomasti Draculan Pojan kiintoisinta seurattavaa.
Koska Draculan Poika oli näemmä ensimmäinen vampyyrielokuva jossa Draculan muutos lepakosta ihmismuotoon tapahtuu kameran edessä, pelkkien varjoleikkien sijaan, niin sitä käytetään aivan liikaa. Aivan kuten niitä Transformers-leffojen volttimuodonmuutoksia. Ovathan ne ihan hienoja, mutta miksi koko ajan ja aina. Joten tuo elokuvan muodonmuutosefekti alkaa nopeasti kyllästyttämään, eikä se muutoinkaan ole kovin hieno. Mutta kohtaukset joissa Alucard muuntuu savuksi tai päinvastoin ovat edelleen aivan loistavan näköisiä.
Draculan Poika on kokonaisuutena aika epätasainen kaikin puolin. Oli sitten kyse tarinasta, efekteistä, tai esiintyjistä, niin koko ajan hypitään huonosta hyvään ja toisinpäin. Siispä lopputuloksena on ihan viihdyttävä, ajoittain sopivasti kauhutunnelmainen elokuva joka on välillä raivostuttavan tyhmä.
Tähdet: ***
Draculan Poika
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti