The Truman Show (1998)

Philip K. Dickin tuotannosta löytyy kirja nimeltä On Aika Sijoiltaan (Time Out Of Joint).
Mitä tekemistä sillä on The Truman Shown kanssa?
No, molempien konsepti on yllättävänkin lähellä toisiaan. Jopa niin paljon, että muistaakseni Truman Shown julkaisun aikoina yhteneväisyydet saivat Dickin perikunnan miettimään, että pitäisikö heille maksaa Truman Shown olemassaolosta. Lopputuloksesta en tiedä, mutta itsekin mietin kovasti pohjautuuko The Truman Show tuohon nimenomaiseen Dickin kirjaan. Karsitaan vain sci-fi-elementit pois, niin siinäpä se.

Molemmissa tarinoissa päähenkilö elää eräänlaisessa 50-lukulaisessa, jopa kliseisen idyllisessä pikkukaupungissa ja rupeaa jossain vaiheessa elämäänsä kaipaamaan elämältään muuta kuin kotoista paikallaanpysymistä, mutta lähtö kaupungista tuntuu mahdottomalta muista syistä kuin itsestä. Kun kaikki ympäröivän todellisuudet tapahtumat merkityksettömistä suuriin tuntuvat vielä liikkuvan vain ja ainoastaan päähenkilön ympärillä, niin päähenkilömme kyseenalaistaa sekä vallitsevat realiteetit, että oman järkensä. Lopulta todellisuus esiintyy sellaisena kuin se on meille muille ja päähenkilölle jotain aivan uutta.

Joten lyhyesti The Truman Show kertoo Truman Burbankista (Jim Carrey) joka on syntyessään adoptoitu televisioyhtymälle, joka on dokumentoinut koko hänen elämänsä viihdetarkoitukselliseen tv-sarjaan jolle ei ole määritelty loppua. Kaikki ohjelmassa esiintyvä on kaupan ja kaikki ovat näyttelijöitä, mutta Truman itse on autuaan tietämätön tapahtumien kulusta, kunnes kohtalo sattuu peliin. Tästä alkaa Trumanin matka kohti oikeaa elämää.

On hiukan erikoista kuinka Truman Shown kaltaisilla tarinoilla oli jonkinlainen menestyskausi 90-luvulla. Ei pelkästään siten että yksi iso elokuva olisi synnyttänyt joukon halpiskopioita, vaan juuri siten, että kaikki samankaltaisen tematiikan edustajat olivat suht' ison profiilin tuotoksia. Läheisin näistä on tietenkin EdTv (1999), mutta Päiväni Murmelina (Groundhog Day, 1993), Pleasantville (1998) ja Blast From The Past (1999) ovat kaikki myös sellaisia joita on helppo suositella myös Trumanista pitäville.
Päiväni Murmelina tietenkin on ajallisesti hiukan irrallaan näistä muista, mutta se on kuitenkin hyvä ottaa esille tämänkaltaisista elokuvista puhuttaessa.
Eikä tietenkään saa unohtaa sivuraiteilta löytyviä elokuvia kuten Dark City (1998), The Matrix (1999) ja 13 Kerros (13th floor, 1999) joista kukin myös käsitteli tarinassaan valheellista todellisuutta ja oikeaa sellaista.

Kaikki nämä esimerkit edelsivät varsinaista tositv-buumia ja katsokaa missä nyt olemme.

Tämä on mielestäni mielenkiintoinen huomio, koska 90-luvulla moni ”iso” elokuva käsitteli eräänlaista todellisuudesta vieraantumista mukatodellisuuden avulla ja nykyään televisio tarjoaa tuutin täydeltä vaihtoehtotodellisuutta joka väittää olevansa muuta kuin fiktiota.

The Truman Show toimii lähes oikeastaan täydellisesti. Siitä on hyvin vaikea löytää pahaa sanottavaa, enkä minäkään aio niin tehdä.
Elokuvan esittämä todellisuus on samalla lailla muka-aitoa kuin jossain Big Brotherissa näytettävä. Eli vaikka hahmot elävät siinä maailmassa, niin kaikki tuntuu etukäteen valmistellulta, käsikirjoitetulta ja todellisuuden sijaan maailma vaikuttaa enemmän OstosTv:ltä kuin miltään muulta. Tätä ideaa korostetaaan tietoisilla product placementeilla ja kuvauksella jossa piilokamerat ovat luonnollisestikin eroteltu osoittamaan tirkistelytunnelmaa. Nämä keinot toimivat elokuvan ideaa ajatellen loistavasti.

Mutta se mikä tekee The Truman Showsta poikkeuksellisen onnistuneen lajityypissään, ovat näyttelijävalinnat.

Trumania esittävä Jim Carrey tuo rooliinsa tarvittavaa huumoria, naiviutta, uteliaisuutta, että myöskin jokamiesmäisyyttä joka on samalla selkeästi eräänlainen ”mies toiselta planeetalta” kuin erittäin hyvä samaistumisen kohde. (David Bowie-viittaus oli tarkoituksellinen.)

Ed Harris Truman-tositv:n ohjaajana, Christofina on myöskin aivan loistava. Siinä missä Carreyn historia koomikkona toimii erinomaisesti Trumanin lapsekkuuden kanavoijana, tuo Harris draamanäyttelijästatuksensa Christofissa esiin niin hyvin, että rooliin on mahdoton kuvitella ketään muuta.

Erityismaininnan ansaitsee myös Trumanin ns. bestistä, Marlonia esittävä Noah Emmerich. Hänen pitää olla samalla se tuki ja turva johon Truman voi aina luottaa, mutta myös pelkkä statisti joka ei saa koskaan ryöstää spottia Trumanilta. Kaiken lisäksi hän on vain rooliinsa palkattu näyttelijä. Ja Emmerich onkin kuin kirsikka kakun päällä.

Joten The Truman Shown on aivan täysin nappin roolitettu ja jokainen tekee sekä parhaansa, että myös näyttää nauttivan mukanaolemisestaan.

The Truman Show on hauska, surullinen ja ennenkaikkea loistavasti kirjoitettu elokuva, joka ei jää viipymään seuraamme liian pitkäksi aikaa.

Tähdet: *****
The Truman Show
...NOIR